Syksyn myräkät ovat selvästi alkaneet: useana päivänä on tuullut lujaa, ja viime viikolla satoi vettä, räntää, lunta ja rakeita. Viime lauantaina pidettiin perunannostopäivä, ja sää suosi: ilma oli viileä, mutta mitään ei juuri sillä hetkellä satanut, kun perunoita nostettiin.
Nyt olemme jatkaneet perunannostoa, tällä hetkellä keräämme siemenperunoita ensi kevättä varten. Muiilta osin sadonkorjuu on tältä vuodelta saatettu päätökseen. Nyt syksyllä kynnettävät maat on kynnetty, ja toisaalta esimerkiksi valkosipulit on istutettu. Ruohonleikkuukin on saatu päätökseen, ja näissä lämpötiloissa ei ruoho oikein enään kasva. Tällä hetkellä eniten ajatuksia vie kastelujärjestelmän uusiminen ja kehittäminen: tavoitteena on, että ensi keväänä pääsemme käyttämään uudistettua järjestelmää täydellä teholla heti alusta alkaen.
maanantai 18. lokakuuta 2010
tiistai 12. lokakuuta 2010
Perunan nostopäivä - uusi yritys
Uudeksi perunan nostopäiväksi päätimme nyt tulevan lauantain, 16.10. klo 10 - 13. Perunaa pääsee keräämään itse, mutta myös valmiiksi kerättyä on saatavana. Jos on ottamassa isomman määrän valmiiksi kerättyä, kannattaa soitella etukäteen.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Kuulaita syyssäitä
Lokakuu on alkanut kuulaiden syyssäiden vallitessa. Täksi ja huomiseksi päiväksi on ennusteessa hivenen epävakaisempaa, mutta kyllä nyt tässä on jo reilun viikon ajan nautittu kauniista syysilmoista: aurinkoa, syksyisen tuulista, viileää on ollut.
Ulkotöitä vielä riittää: Riviväliruohojen leikkuu on käynnissä, toivottavasti viimeistä kertaa tänä vuonna. Kyntämistä on aloiteltu, samoin on pikku hiljaa keräilty tavaroita talvisäilöön. Pian on aika leikata vadelmat, mutta vattujen tuleentumista odotellessa on navettaa kunnostettu sisältä. Navetan sisäkatto sai uuden maalipinnan, samoin seinät uuden kalkkikerroksen. Vain yksi seinä odottaa vielä kalkin levitystä - kalkki kun loppui kesken, mutta huomenissa saamme lisää ja pääsemme jatkamaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)