Tässä syksyn tullen on aika suunnitella myös uutta ja alkaa toteuttamaan ideoita - näistä lisää myöhemmin, kun pääsemme eteenpäin toteutuksen kanssa. Tällä hetkellä ainakin vaikuttaa siltä, että jotain uutta on tulossa ensi kesäksi....mutta toisaalta talvi on kovin lyhyt!
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Päivännäkö vähenee
Päivän pituus lyhenee koko ajan, ja toisaalta pilvisinä päivinä lyhyet päivät tuntuvat entistä lyhyemmiltä. Vadelmat on nyt leikattu, ja mansikkamaat ovat saaneet talvisuojausharsot suojakseen. Onneksi on vielä lämmintä: joitakin uuden kastelujärjestelmän ominaisuuksia olisi tarkoitus testata vielä nyt ennen talven tuloa.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Ruska-aikaan
Ruska rupeaa olemaan kauneimmillaan: lehtipuut ovat kirkkaan keltaisia, ja toisaalta taas havupuiden vihreys on todella tummaa. Mansikkarivit eivät vielä ole toisaalta saaneet kauneinta punaista väriään: tuleentuessaan mansikkakasvustot muuttuvat tummanpunaiseksi, ja muodostavat hauskan raitamaton vihreiden rivivälien kanssa.
Syksyn työt ovat edenneet erilaisten siivouksien ja muun talveen valmistautumisen merkeissä: vanhoista omenapuista leikattiin kuivia oksia, herukka- ja karviaispensaita on leikattu ja rivejä kitketty. Herukan leikkuuta on vielä vähän jäljellä, samoin pitäisi keräillä erilaisia tavaroita pellolta talven alta pois. Toivottavasti sää myös muuttuisi kuivammaksi, jotta voitaisiin leikata ruohoja riviväleistä vielä ennen talvea.
Tässä talveen valmistautumisen ohessa täytyy yrittää pohtimaan hiukan tulevaa kasvukautta: kevät tulee nopeammin kuin huomaakaan - ensimmäiset siemenkuvastot ovat jo tipahtaneet postilaatikosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)