sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Mansikkaa! - Strawberries!

 Keikkuva kesäsää on pitänyt pintansa, kun matalapaineita on vyörynyt yli Suomen.  Paikoin on sadellut, mutta sateisempien päivien välissä on ollut poutaa tai ainakin pilvistä- Viimeksi vajaa kymmenen vuotta sitten taisi olla yhtä märkä ja viileä kesä, mutta nyt toki vielä heinä- ja elokuun säät ovat tälle vuotta kokematta.

Mansikkakausi on nyt täydessä vauhdissa tällaiseksi viileäksi kesäksi. Tällä hetkellä kerätään koko alalla keskiaikaisia mansikkalajikkeita, eli siis Polkaa ja Sonataa avomaalta ja Magnumia tunneleista. Meillä on viljelyssä myös myöhäisiä mansikkalajikkeita, mutta niiden pinta-ala on melko pieni. Itsepoiminta on avoinna päivittäin. Ennen poimimaan lähtemistä kannattaa pirauttaa (p. 03-3711 163 tai 0400-625 636), ja varata mieluisa poimintapäivä. Vilkkaimpina päivinä poimimaan pääsee ensisijaisesti varauksella. Samoissa puhelinnumeroissa otetaan vastaan myös valmiiksi poimitun mansikan tilauksia, Valmiiksi poimittua mansikkaa on myös myynnissä tilamyymälässämme päivittäin.

Vadelmien ystäville tiedotetaan, että tällä hetkellä myymme päivittäin pieniä määriä valmiiksi poimittua vadelmaa. Avomaan vadelmien satokausi, ja siten myös vadelman itsepoimintakausi alkanee parin viikon päästä eli heinäkuun loppupuolella.

==========================================================================

The real Finnish summer is here as the low-pressure areas with rains roll over Finland. There has been rain, but between rains it has been sunny or cloudy. Before this summer, it must have been something like ten years ago, when the weather was similar to this.

Anyway, the strawberry season is here. Right now, the middle-season varieties, like Polka and Sonata from the open field are picked every day. The pick-your-own is open daily, but please call (tel. 03-37 11163 or 0400 -625 636) and make a reservation.

And information for rasberry lovers: the raspberry pick-your-own will probably start at the end of July. While waiting for it, it is possible to buy ready-picked raspberries from our farm shop.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Mansikan itsepoiminta - pick-your-own strawberries

Mansikan itsepoiminta on avoinna ma-pe klo 9-16, la klo 9-12 ja su klo 10-15. Aukioloaika tarkoittaa tässä tapauksessa sitä aikaa, jolloin pellolle pitää saapua. Rajoitamme tarvittaessa poimijoiden lukumäärää päivittäisen satomäärän mukaan. Tästä syystä on hyvä soittaa etukäteen ja varata poimintapäivä. Varausta tehdessä kysymme arvioitua poimintamäärää, koska tämä auttaa meitä hahmottamaan kulloisellekin päivälle sopivan poimijoiden lukumäärän. Puhelinnumeromme ovat 03-3711 163 tai 0400 - 625 636. Vastaamme puhelimeen varmimmin ma-pe klo 9-19, la klo 9-18 ja su klo 10-19. Aika ajoin puhelin saattaa ruuhkautua - tällöin kannatta soittaa hiukan myöhemmin uudelleen. Luonnollisesti, jos satotilanne sallii, poimimaan pääsee myös ilman varausta.

Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Sääennustetta kanssa tutkailla - usein käy myös niin, että jos varustautuu sadevaatteilla, ei sada (ja silloin sataa, jos niitä ei ole mukana).

Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella ja syödä sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.

Itsepoiminnassa on hyvä muistaa, että poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka kulloisenakin päivänä on itsepoiminnassa. Marjapellolla on opas, joka näyttää poimintapaikan. Jos haluaa vaihtaa toiseen paikkaan, kysy oppaalta.

Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmoittautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - astioiden paino vähennetään pois vaa'an näyttämästä kokonaispainosta. Meiltäkin toki saa halutessaan poiminta-astioiksi vakkoja tai laatikoita maksusta.

Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.

Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.


=======================================================================

The strawberry pick-your-own is open: Mon-Fri 9am -4pm, Sat 9am - noon and Sun 10am-3pm. This time means that you need to enter during this time. At this point we recommend that you call (tel. 03-3711 163 or 0400 -625 636) and make a reservation, if you plan to come on certain day. If there is a lot of berries to pick, it is possible that we take in customers without reservations - but this depends how much there are ripen berries.

When coming, please remember to check the weather forecast and wear appropriate clothing and shoes. Sometimes the weather changes rapidly, so be prepared for all kinds of weather. When you have picked the amount you want to pick, please bring all your pickings to the scaling point. The scale will show how much you have picked. At pick-your-own, we have minium spend. Everyone entering the pick-your-own -area have to pay the minimum spend which will be reduced from the total spend at deparature.

At home, it is good to put the berries in the fridge as soon as possible. When picking larger amounts, freezing or making jams is excellent methods for storing berries for a longer time.

lauantai 28. kesäkuuta 2025

Mansikan itsepoiminta alkaa - the strawberry pick-your-own season starts

 Mansikan itsepoiminta avataan tänä vuonna ensimmäisen kerran ma 30.6. klo 9.  Ensi viikolla avaamme itsepoiminnan joka päivä klo 9, ja poimimaan pääsee niin kauan kuin satoa riittää. Päivän poimintatilannetta voi tiedustella puhelimitse (03 - 3711 163 tai 0400 - 625 636). Aika ajoin puhelin saattaa ruuhkautua - tällöin kannattaa soittaa hiukan myöhemmin uudelleen. 

Marjat ovat nyt alkukaudesta suuria - kiitos sateiden ja viileyden - mutta myös samasta syystä kypsiä marjoja on paikoin harvassa. Töytäreillä ja jyrkemmissä paikoissa on enemmän kypsiä, loivemmissa paikoissa kypsät marjat ovat harvemmassa. Poimiessa saatat tänä vuonna nähdä vielä vihreiden raakileiden lisäksi jopa mansikankukkia - olethan siis poimiessasi hellävarainen kasveille, jotta tulevinakin viikkoina riittää poimittavaa.

Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Sääennustetta kanssa tutkailla - usein käy myös niin, että jos varustautuu sadevaatteilla, ei sada (ja silloin sataa, jos niitä ei ole mukana).

Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella ja syödä sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.

Itsepoiminnassa on hyvä muistaa, että poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka kulloisenakin päivänä on itsepoiminnassa. Marjapellolla on opas, joka näyttää poimintapaikan. Jos haluaa vaihtaa toiseen paikkaan, kysy oppaalta.

Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmoittautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - astioiden paino vähennetään pois vaa'an näyttämästä kokonaispainosta. Meiltäkin toki saa halutessaan poiminta-astioiksi vakkoja tai laatikoita maksusta.

Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.

Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.

=======================================================================
The strawberry pick-your-own will start Mon 30th 9 am, and next week the pick-your-own will be open every day at 9 am. The pick-your-own will be open so long as there is something to pick - so, for example if you plan to come at noon or in the afternoon, we recommend calling (tel. 03-3711 163 or 0400-625 636)  and asking if the pick-your-own is still open. Please note that we do not make reservations at this point.

When coming, please remember to check the weather forecast and wear appropriate clothing and shoes. Sometimes the weather changes rapidly, so be prepared for all kinds of weather. When you have picked the amount you want to pick, please bring all your pickings to the scaling point. The scale will show how much you have picked. At pick-your-own, we have minium spend. Everyone entering the pick-your-own -area have to pay the minimum spend which will be reduced from the total spend at deparature.

At home, it is good to put the berries in the fridge as soon as possible. When picking larger amounts, freezing or making jams is excellent methods for storing berries for a longer time.

tiistai 24. kesäkuuta 2025

Mansikkaa kypsyy perinteiseen aikaan - strawberries & traditional timing

 Sää on tuntunut tänä vuonna noudattavan sellaista perinteistä kaavaa, eli kesäkuu on ollut viileä ja sateinen. Vanha kansakin on ennustanut viileän kesäkuun ennustavan lämmintä loppukesää, samoin sateisuuden kesäkuulla ennustavan kuivaa säätä juhannuksen jälkeiselle ajalle. Juhannusta viettiin jo, mutta tänään, kesäkuun 24.pv on itse asiassa se oikea Juhannus. 

Perinteisen sään myöstä myös monet kasvit ovat perinteisessä aikataulussa: tunneleista ollaan kerätty mansikoita jo kuukauden verran, mutta avomaalla mansikkakausi tulee tänä vuonna ajoittumaan hyvin perinteisesti heinäkuulle. Avomaiden mansikkakauden startti ajoittunee meillä ensi viikolle, tai hyvässä lykyssä jo nyt tulossa olevalle viikonlopulle. Herneiden pullistuminen on myös samassa tahdissa, eli varmaan ensi viikon aikana aloitellaan myös. Tarkemmasta kauden alusta päivitetään meidän tilan nettisivuille, www.yrjolanmarjatila.fi . Samaiselle sivulle myös päivitetään aukioloajat ynnä satotilanne säännöllisesti.

=========================================================================

In the old days, the Juhannus was actually clibrated today, 24th June. This day also marked the start of "big summer". If the time before the 24th June was cold and rainy, it meant that the "big summer" would be hot and dry. We will see if this will be true this year - at least so far this summer has felt like summers before.

Many ask about the strawberry season: right now we are picking and selling the berries picked from tunnels. The pick-your-own will start when the strawberry season in the open field starts. Most likely this will be at the beginning of July, and we think that peas will be ready to be picked also at that time. We will inform the season start at out webpages, www.yrjolanmarjatila.fi


perjantai 20. kesäkuuta 2025

Juhannusta! - It´s Midsummertime!

 Juhannus koitti nyt tänäkin vuonna, ja luonnonkukkien loisto on kauneimmillaan. Tänä vuonna - varmaankin sopivan viileistä keleistä johtuen - monet luonnonkukat kukkivat hyvin runsaasti. Mäkitervakot, kissankäpälät, ketoneilikat ja monet muut kauniit kukkaset nyt kukassa. Harmillisesti vain monin paikoin lupiinit ovat vallanneet näiden kukkien alueet. Lupiini on yksi voimakkaammin leviävistä vieraslajeista, minkä vuoksi Suomen Luonnonsuojeluyhdistys kannustaa keräämään vieraslajikimpun. Vielä tänään ehdit mukaan myös haasteeseen!

Mansikoiden itsepoiminta avomailla alkanee kesä-heinäkuun taitteessa. Avomaan itsepoimintamailla meillä on kasvamassa mm. tuttuja Polka- ja Sonata- lajikkeita, mutta myös uudempia lajikkeita on. Uudemmista lajikkeista Jenkka ja Cadenza ovat varsin mielenkiintoisia. Seuraavina vuosina nähdään, millaisia ne ovat ja miten ne selviävät täällä meikäläisessä ilmastossa. Herneen itsepoiminta alkanee samoihin aikoihin mansikan itsepoiminnan aikaan. Ennen itsepoiminnan alkua viljelyksillämme on mahdollista vierailla peltopoluilla.

Mutta tänään juhlitaan - nyt on juhannuksen aika. Kalendaarisesti Juhannus on toki vasta ensi viikolla, kesäkuun 24. päivä. Juhannus eli mittumaari on ollut kesän ja tuoreiden lehdesten juhla, ja niin se taitaa olla nykyäänkin. Juhannus markkeeraa keskikesää, kasvit ovat saavuttaneet täyteläisyytensä ja satokausi on aluillaan. Ja kuuleehan juhannuksen ajan myös korvillaan: lehtipuiden lehtien ääni on muuntunut keväisestä hiljaisesta kuiskimisesta kokonaisten lehtien suhinaksi. Hyvää juhannusta kaikille!

==========================================================================

It is Midsummer - the time when all the growth of plants has reached the maximum. You can hear it: for example, the leaves in trees have a different sound than a week ago. The sound is more full, more mature. 

The strawberry season in the open field will start at the very end of June or at the beginning of July. When the pick-yout-own -season starts, we will also put it to our webpages.

But now it is time to celebrate Middsummer - so, happy midsummer for everyone!


maanantai 16. kesäkuuta 2025

Mansikka on makuasia

 Mansikan maku riippuu kahdesta asiasta: mansikan lajikkeesta ja mansikan syöjästä. Mansikkalajikkeita on useita, ja vuosien mittaan osa lajikkeesta jää pois viljelystä ja uusia tulee tilalle. Eri lajikkeet kypsyvät myös eri aikaan satokautta, ja satokauden edetessä marjojen maku muuntuu. Yksi yleisimmistä pohdinnoista on mansikan makeus. Keskimäärin kaikilla lajikkeilla satokauden alussa mansikoiden sokeripitoisuus on 8-10%, ja aivan satokauden lopussa sokeripitoisuus voi ylittää 20% reilusti. Grammamääräisesti alku- ja loppukauden  marjoissa sokereita lienee yhtä paljon, mutta koska alkukauden marjat ovat suurempia, on niistä mittava sokereiden prosenttiosuus pienempi. Ja juu, mittaamme sokeripitoisuutta aktiivisesti, koska mansikoiden sokerin määrä on oleellinen osa mansikkajäätelön valmistuksessa.

Eri mansikkalajikkeidenväri kypsänä vaihtelee paljon. Mansikoiden väri kypsänä vaihtelee yleisimmin oranssinpunaisesta tummanpunaiseen - ja värillä ei ole yhteyttä makeuteen. Vaaleammasta päästä olevia lajikkeita ovat esimerkiksi Favori, Faith ja Sonata, tummempia taas esimerkiksi Rumba, Magnum, Polka ja Malwina. Paahtava aurinko saattaa myös entisestään "tummentaa" tummanpuhuvia marjoja, jolloin ne näyttävät loisteputkivalossa lähes mustilta.

Kolmas asia, mikä vaikuttaa näkemykseen parhaasta mansikasta on sen suuntuntuma eli mansikan kiinteys. Polka-lajikkeen myötä monet ovat tykästyneet kiinteisiin mansikoihin, ja aika monet nykylajikkeet ovatkin enemmän kiinteitä kuin pehmeitä. Kiinteä lajike tuntuu napakalta haukatessa, pehmeät lajikkeet tuntuvat lyssääntyvän suussa. 

Mansikka on siis täysin makuasia.  Lajikkeita on monenmoisia, ja kannattaa mansikoiden makua pohtia satokauden tilanne huomioiden,.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Kiitokset - kohti seuraavaa 300 vuotta

 Lauantaina juhlistettiin Heiskalan tilan pysyvyyttä - tila on ollut isännän suvulla ainakin vuodesta 1725, eli tänä vuonna tulee täyteen 300 vuotta. Oli kiva päivä - kiitoksia kaikille kävijöille!

Ensi viikolla onkin seuraavan juhlan aika, juhannusta siis pian vietetään. Juhannuksen aikaan tilamyymälä-gelateria on avoinna ma-to klo 9-19, juhannusaattona eli perjantaina klo 8-16 ja viikonloppuna (la-su) klo 10-18. Myynnissä on mansikkaa, uutta perunaa ja sipulia - pakasteena mm. sokerimaissia, papuja, naudanlihaa ja makkaroita. Jäätelövitriiniin on kehitelty uusia makuja - maut vaihtelevat päivittäin ja jopa päivän kuluessa, koska valmistamme kaikki jäätelöt itse.

Nyt juhannuksen alla avautuu myös myyntipisteemme Kyröskosken Tokmannin oven vieressä. Myyntipisteemme on avoinna nyt alkavalla viikolla maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Avomaan mansikan satokauden tilanne näyttää siltä, että varmaankin heinäkuun alussa päästään poimimaan. Hernekin on kehittynyt vinhaa vauhtia, ja nyt tuntuu siltä, että reilun viikon päästäneen keräämään ensimmäisiä herneitä. Vähitellen siis satokausi etenee ja runsastuu.

perjantai 13. kesäkuuta 2025

Viileä säätä ennusteessa

 Nyt tulevaksi viikonlopuksi on luvassa muutama hellepäivä, mutta heti viikonlopun jälkeen sää näyttäisi muuttuvat takaisin viileämmäksi. Viileä sää on kasvien kannalta hyvä - helle on stressi myös kasveille. Viileys vaikuttaa toki myös satojen kehitykseen. Avomaiden mansikkakausi alkanee heinäkuun alussa. Tunneleista toki kerätään mansikkaa, mutta viileys hidastaa kypsymistä myös siellä. Avomaan vadelmat kypsynevät heinä-elokuun taitteessa, ja tunneleista vadelmia saadaan kerättyä ehkä heti juhannuksen jälkeen.

Mutta: huomenna juhlistetaan Heiskalan 300 v-juhlaa. Viime hetken valmistelut nyt käynnissä, ja huomiseksi on luvattu kaunista kesäkeliä. Tervetuloa - toivottavasti tavataan huomenna!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Heiskala 300 v - kakkua ja kahveeta tarjolla la 14.6. klo 12-14

 Meidän tilan nimi on oikeasti Heiskala, Mahnalan kylässä, Hämeenkyrön kunnassa. Tämä tila on ollut samalla suvulla vuodesta 1725, eli tänä vuonna tulee täyteen tasan 300 vuotta. Tilasta on mainintoja mm. veroluetteloissa jo 1540-luvulta, kuten monista muistakin länsisuomalaisista tiloista. 1700-luvun Venäjän ja Ruotsin välisissä sodissa Suomi eli Ruotsin Itämaa oli aika ajoin Venäjän miehittämä. 1700-luvun alun miehitysaikaa kutsutaan Isoksi Vihaksi (1713-1721), ja se kosketti myös Mahnalaa.

Täällä Heiskalan tilalla isäntäväen sukunimi on nykyään Yrjölä, koska nykyisen isännän taata, Paavo Yrjölä, nai talon tyttären Maire Heiskalan ja tuli tänne kotivävyksi. Heiskalan tilan "käyttönimeksi" on vakiintunut Yrjölän Marjatila, ja syy liittyy erityisesti lankapuhelimeen vastaamiseen. Puhelimeenhan vastattiin 1980-luvun alussa sanomalla "Yrjölässä", kun nykyisen isännän vanhemmat aloittivat mansikan viljelyn.

Heiskalan tilan 300 v ja samalla uuden marjakauden alkua juhlistetaan la 14.6.25. Ohjelmassa on kakkua ja kahveeta klo 12-14. Isäntä Tommi Yrjölän puhe klo 13, ja kuulalengenda Matti Yrjölän kertomuksia urheilusta ja suvun urheilijoista klo 13.15

Tiluskierrokset traktoriperäkärryllä isännän opastamana klo 10 ja klo 14. Tiluskierros kestää vajaan tunnin, ja tiluskierroksilta jatketaan myös Mahnalan lavalle, Mahnalan Maamiesseuran tapahtumaan ja takaisin.


keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Mansikan itsepoiminta alkaa pe 6.6. ja muuta satokausitietoa - the pick-your-own at tunnels starts Fri 6th June and other news from the fields

 Mansikkakausi on käynnistynyt vauhdilla tunneleilla, ja  nyt kuluvan viikon perjantaina aloitellaan itsepoimintaa tunneleilla. Ohjeita ja vinkkejä tunnelipoimintaan täältä. Avomaiden mansikkakausi alkanee juhannuksen tienoolla.

Juhannukseksi tiedossa on myös uutta perunaa ja sipulia. Hyvässä lykyssä saadaan myös ensimmäisiä vadelmia poimittua myyntiin juhannukseksi, avomaiden vadelmakausi alkanee heinäkuun lopulla. Muista kasveista valkosipulit ovat hyvällä mallilla, ja varmaankin niitäkin juhannuksen tienoolla saataneen myyntiin.

Tilamyymälä-gelateria palvelee tällä hetkellä päivittäin klo 10-18, ja toivotamme kaikki tervetulleeksi silloin. Tilamme on myös meidän kotimme, ja aukioloaikojen ulkopuolella tulee vierailuista sopia erikseen. Viljelmillä kulkeminen on kielletty ilman lupaa. 

=========================================================================

The pick-you-own at tunnels will start this Friday 6th June. More information about pick-you-own from here. The strawberry season in the open field will probably start right after Midsummer.

The new potatoes and the first onions will be ready for selling also right before Midsummer. Garlic is also looking good, and most likely we will be able to sell the first garlics round Midsummer.

Our farm shop is open daily 10am-6pm, and we would like to welcome everyone to visit our farm at this time.  Our farm is also our home, so if you are planning to visit our farm outside the time when pur shop is open, please make a reservation. It is not allowed to walk in the fields without permit.

Mansikan itsepoiminta tunneleilla - pick-your own strawberries at tunnels

 Mansikoiden itsepoiminta on avoinna tunneleilla ke-pe klo 11-13. Itsepoiminta on avoinna päivittäin niin kauan kun poimittavaa riittää, ja kilohinta itsepoimien on 12 €/kg. Tunneleiden itsepoimintaan emme ota varauksia. Itsepoiminnassa meillä on käytössä vähimmäisostos. Vähimmäisostos on henkilökohtainen, ja se on tunnelipoiminnassa 20 €/hlö.

Tässä vielä vinkkejä tunnelipoimintaan:

Poimintaan on hyvä varata sopivan kokoinen astia. Paras marja-astia on melko laakea, koska tällöin marjat eivät painu. Hattu, sopiva vaatetus ja tarvittaessa juomista ovat myös hyviä varusteita myös tunnelilla.

Tunneli-itsepoimintaan ilmoittautuminen tapahtuu tilamyymälä-kahvio Puimasuulilla. Omat astiat punnitaan, ja niihin laitetaan tarralla tieto painosta tyhjänä. Tällöin astian paino saadaan vähennettyä pois, kun se tuodaan poiminnan jälkeen mansikoiden kanssa punnitukselle. Alkupunnituksen  yhteydessä maksetaan myös vähimmäisostosmaksu.

Tämän jälkeen tunnelille siirrytään kuljetuksella. Tunnelissa on opas, joka osoittaa poimintapaikan.

Mansikat kasvavat tunneleissa pöydillä, ja kypsät marjat ovat noin puolentoista metrin korkeudella.  Poiminnassa käytössä on pöytiä, joka toimii rivin merkkinä. Pöytää siis siirretään poimiessa sitä mukaa eteenpäin, kun etenee kasvustossa. Pöytä jätetään siihen pisteeseen, mihin asti kerää. Tällöin seuraava poimija tietää, mistä jatkaa.

Poimiessa on syytä olla varovainen, ettei vahingoita kasveja, kasvatuspöytiä ja kastelujärjestelmiä.  Tunneleissa meillä on kasvamassa ns. jatkuvasatoisia mansikoita, jotka kukkivat ja tekevät marjoja koko kasvukauden ajan. Nytkin näkyvissä on kukkia, joista kehittyy mansikoita myöhemmin kesällä.

Emme suosittele mansikoiden  tunnelipoimintaa pienimmille lapsille: marjat ovat korkealla ja esimerkiksi kasvatuspöydät eivät kestä tönimistä tai roikkumista. Itsepoiminta avomaalla alkanee heti juhannuksen jälkeen, ja sinne toivotamme kaikenikäiset lapset tervetulleiksi.

=========================================================================

Strawberries are available for pick-your-own at tunnels Wed-Fri 11am-1pm. The pick-your-own is open so long as there is a crop - we will close the pick your-our-own, if all the berries are picked before 1pm. The price of berries is 12 €/kg. The minimum charge applies all pick-your-own -customers. The minimum charge is 20 €/person, and it is personal.

Some points about pick-your-own at tunnels:

We do not make reservations for pick-your-own at tunnels. If you plan to come close to closing time, all the berries might be picked for that day already. The strawberries are grown on tables, which means that the berries are about 1,5 m height. This is one of the reasons why we do not think that pick-your-own at tunnels is suitable for children. The tables are also quite sensitive - it is not allowed to push tables or hang in them. When picking, everyone needs to be extra careful not to damage the irrigation system.

The pick-your-own in the open field will probably start right after Midsummer.


keskiviikko 28. toukokuuta 2025

Mansikkaa! ja muita kuulumisia - Strawberries! and other news

Alkuun päivän maistuvin uutinen: mansikkakausi vuodelle 2025 julistetaan alkaneeksi - ensimmäisiä mansikoita on nyt kerätty tunneleista myytäväksi.  Mansikan itsepoiminta ei ole vielä avoinna, itsepoiminta alkaa kun satomäärä kasvaa. Tänään tilamyymälä-gelateria Puimasuuli on avoinna klo 12-16, ja huomisesta (to 29.5.) alkaen olemme avoinna päivittäin klo 10-18. Tervetuloa!

Pitkä kevät on ollut kyllä mukava töiden rytmittämisen kannalta, mutta jonkun verran kylvö- ja istutustöitä on vielä jäljellä, samoin kuin laidunaitojen rakentamista ja korjaamista.  Laidunaitojen kanssa puuhaa riittää vielä muutaman viikon ajan, talvi näyttää käännelleen paikoin tolppia mielenkiintoisiin asentoihin. 

Viileys on hidastanut kasvien kehitystä, mutta toisaalta myös on saatu mukavasti sateita. Kylvetyillä aloilla näkyy kasvien taimia ja viljan orasta. Tänä keväänä istutetut  mansikantaimet näyttävät juurtuneen, ja ovat alkamassa kasvunsa. Osa kasveistamme on yksivuotisia, osa monivuotisia.  Erilaisten kasvien avulla on mahdollista toteuttaa vuoroviljelyä, eli eri kasvit vuorottelevat eri peltolohkoilla. Peltolohkot, pellon osaset, suunnitellaan taas esimerkiksi maalajin tai maanpinnan muotojen perusteella. Yksivuotisia, eli vuosittain kylvettäviä tai istutettavia kasveja ovat esimerkiksi viljat, herneet ja pavut sekä peruna. Monivuotisista kasveista mansikka on yleensä samassa lohkossa pellolla neljästä viiteen vuotta, vadelma jopa yli kymmenen vuotta ja pensasmustikat ja omenat tätäkin pidempään.

==========================================================================

The strawberry season 2025 has started! At this point the fresh strawberries are available only as ready picked, there is no pick-your-own available right now. The estimate for pick-your-own to start is end on June.

The cool and long spring has been good - at least when it comes to agricultural work. Long spring allows to do things in timely manner - so, even though there is always certain kind of rush, there seems to be time to think in which order to do things.

At this point all the plantings seem to be doing ok. Some of our plants are planted every year - this includes crops like peas, beans, cereals and potatoes. Perennial - so plants that grow in one place for multiple years, are plants like strawberries, blueberries, raspberries and apples. In order to keep the land in good condition, we alternate the plants in different parts of fields. For example, if strawberries are grown somewhere, the same plants stay in that part of field for four to five years. After strawberries, we will grow other crops in that part of the field. The other plants are crops like cereals, beans, peas, onions etc. 

tiistai 6. toukokuuta 2025

Kylmää kyytiä ja pakastemarjoja

 Hyytävä tuuli on hellinyt tässä viime päivinä, ja lumenhitusia on maahan asti leijaillut. Sääennusteiden mukaan kylmä tai kylmähkö keli kestää ainakin tämän viikon loppupuolelle, eli taitaa vanhan kansan viisaus Markun päivän kylmän sään ennustuksen pitävän paikkaansa. Tällaisen sään vallitessa noiden tunneleiden merkityksen huomaa hyvin: aurinko kuitenkin on useampana päivänä paistanut pilvettömältä taivaalta, ja tunneleissa harsojen alla lämpöä on kertynyt reilusti. Tunneleiden ovia onkin pidetty auki, jotta lämpötila ei nouse liian lämpimäksi. Mansikka viihtyy sellaisessa parinkymmenen asteen lämpötilassa parhaiten. Jos lämpö nousee yli +25ºC, mansikka ei enää viihdy hyvin ja sen kasvu ja kehitys kärsii. Mansikka sopiikin kasvina varsin hyvin tänne suomalaisiin kasvuolosuhteisiin, koska lämpötila pysyttelee pääosin mansikalle optimaalisissa rajoissa.

Tunneleissa, harsojen alla satokausi lähenee - näillä näkymin mansikan satokausi alkanee toukokuun loppupuolella tunneleista. Uuden satokauden alkua odotellessa voi kesän makuja mutustella pakastemarjojen muodossa. Jos omassa pakkasessa on pulaa pakastetuista mansikoista, vadelmista tai pensasmustikoista, on täydennystä saatavana meidän tilamyymälästä. Lähiseudulla kierrämme myös REKO-ryhmissä, joihin toimitamme pakastemarjoja ja muita tuotteitamme tilausten perusteella. Puimasuuli on avoinna tällä viikolla lauantaina ja sunnuntaina klo 12-15. Muina päivinä ollaan paikalla hiukan epäsäännöllisesti, ja parhaiten soittamalla etukäteen p. 0400 625 636.



perjantai 25. huhtikuuta 2025

Lunta, rakeita ja pohjoistuulta - huomenna pehmistä suoraan hanasta

 Tänä aamuna maata peitti hentoinen lumikerros, jonka toki auringon säteet sulattivat äkkiä pois. Lunta tuli myös lisää, rakeitakin sateli ja tuuli kävi pohjoisesta. Sää ei siis olisi ollut vanhan kansan mieleen, kun tänään sattui olemaan Markun päivä. Kylmä Markun päivä kun lupaa kylmää kuukautta tai 40 päivää.

Istutukset ja kylvöt ovat edenneet, ja laidunaitojakin on saatu ehostettua laidunkautta varten. Ruoho tuntuu kasvavan silmissä, ja lampaat halajavatkin jo vihreää.

Puimasuulilla uudistustyöt etenevät pikku hiljaa eteenpäin, ja hyvä niin. Huomenna olisi tarkoitus kokeilla talvitauon jälkeen, miten pehmiskone käynnistyy. Makuina koneessa huomenna mansikka, valkosuklaa ja niiden sekoitus. Huomenna lauantaina ollaan paikalla ainakin klo 12-15, ja vähän suunniteltiin kokeilua jatkettavan myös sunnuntaina samanlaisesti. Pehmiksen lisäksi myös meidän muita omia jäätelöitä, ja tietysti pakastemarjoja, hilloja ja mehuja. Avasimme Puimasuuliin myös tuo-vie -kirjaston. Kirjastosta voit ottaa omaksesi mielenkiintoisen kirjan, ja halutessasi voit tuoda kirjastoon hyväkuntoisia kirjoja muiden luettavaksi.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Pääsiäisen aikaan

 Pääsiäisen aika on tänä vuonna ollut varsin lämmin, mutta myös mukavia sateita on ollut. Perunat, sipulin istukkaat ja herneensiemenet saatiin maahan juuri ennen pääsiäistä, ja sateet tulivatkin siis niille varsin parahiksi. Lämmin hellii myös laitumien heiniä, ja nurmet näyttävätkin nyt suorastaan räjähtävän kasvuun. Lammasaitojen korjaaminen onkin siis nyt ajankohtaista.

Vanha kansa on ennustanut pääsiäisestä kevään säitä. Pääsiäisaamuna auringon sanotaan tanssivan, ja hyvänä enteenä on pidetty, jos aurinko nousee pääsiäisaamuna pilvettömältä taivaalta. Pääsiäisen ajan tuulen suunnan sanotaan jäävän myös pysyviksi koko loppu vuodeksi. Kovia tuulia ei nyt ole viime päivinä ollut, mutta ehkä koillisen suunnasta on ainakin ennusteiden mukaan enimmät tuulet puhkuneet. Eli koillistuulia siis odotettavissa enimmäkseen seuraavan 7 viikon aikana. Huomisen, eli pääsäismaanantain sään on sanottu jatkuvan aina helluntaihin saakka. Säitä seuraamaan siis - liekö vanhan kansan tieto vielä kohdillaan?

Puimasuulilla touhuillaan jo kesän valmisteluja, ja satunnaisesti ollaan kahvia keitelty ja jäätelötiskissäkin on jo jotain. Huomenna maanantaina iltapäivästä taas ollaan paikanpäällä - ja jos kukkamaa kaipaa lannoitusta, niin Poni-Poweria on säkitettynä jaossa.



tiistai 1. huhtikuuta 2025

Mäkätystä ja muita keväthommia

Ensiksi varoitus kaikille mahnalalaisille ja täällä päin liikkuville: mäkätys tulee lisääntymään tässä tulevina viikkoina merkittävästi, koska edessä on karitsoitten vierotus. Uuhet huutelevat pidempään karitsoilleen vierotuksen jälkeen, kun taas karitsat nauttivat selvästi aina "teinielämästään" ilman uuhimammojen jatkuvaa kontrollointia. Vierotuksen jälkeen uuhimammat pääsevät "kampaajalle" ja "pedikyyriin" eli ahkerammin villaa kasvattavat uuhet keritään ja sorkat leikataan. Talvikaudella, kun maata peittää lumi ja lampolassa on pehmeä pehku makuualustana, sorkat kuluvat vähänlaisesti. Kyntyset siis pitää tarkistaa, ja tarvittaessa leikata. Lampaan sorkkan kyntynen, ihmisen kynnenkaltainen rakenne, kasvaa sorkan alle ja kärkeen. Sitä voi leikata helposti erityisillä sorkkasaksilla varovaisesti klipsuttaen. Sorkkasakset eroavat tavallisista sekatööreistä siinä, että sorkkasaksien toinen leikkaava osa on ohut. Ohut on helpompi lyktä sorkan alle mahdollisesti kasvaneen kyntysen alle.

Vierotuksen myötä myös ladunaitojen kohentaminen on ajankohtaista. Sunnuntain ja maanantain välinen sade oli mukava, loppuja routia sulattava mukava hipsaus. Vihreitä ruohonpiippoja puskee jo siellä täällä.

Peltohommissa tällä hetkellä on työn alla pensasmustikan leikkuu, ja vadelman tuentojen korjaaminen. Vadelman leikkuutakin voisi jo aloittaa, mutta nyt vielä ollaan keskitytty tunneleiden kalvojen asettamiseen paikoilleen sekä mansikan taimien istuttamiseen. Nyt tulevan viikonlopun kylmä hönkäys kyllä estää istutusten jatkumisen, mutta varmaan heti ensi viikon alkupäivinä hommaa jatketaan.



maanantai 17. maaliskuuta 2025

Alkaako vai ei?

Sää on ollut varsin keikkuva - kevään tapaan. Välillä on aurinko paistanut lämpimästi, ja toisena hetkenä on taas puhaltanut kylmä tuuli ja ollut pilvistä. Luntakin on satanut, vaikkakaan sen määrä ei varsinaisesti ole enää lisääntynyt. Alkukevääksi tätä voisi kuitenkin jo kutsua - ollaanhan jo maaliskuulla, ja kevätpäivän seisauskin on ihan juuri. Sääennusteiden mukaan nyt näyttäisi lämpötila nousevan plussan puolelle kokonaan, tai ainakin melkein. 

Tunneleilla kasvukauden valmistelu on hyvässä vauhdissa, ja tällä viikkoa olisi tarkoitus istuttaa ensimmäisiä mansikantaimia. Nämä ensimmäiseksi istutettavat mansikat ovat ns. jatkuvasatoisia mansikoita, eli ne kukkivat ja kasvattavat marjoja koko kasvukauden ajan. Näistä ensimmäisistä mansikantaimista saadaan mansikoita touko-kesäkuun taitteessa ensimmäisen kerran, ja viimeiset mansikat poimittaneen joskus syyskuun lopulla.

Navetan kesäkausikin rupeaa selkenemään. Kesäkuussa Navetan valtaa Kädentaitajien kesäpuoti, ja heinäkuussa on mahdollista ihastella Jessica Ellen Falckin taidetta. Mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa tiedossa Navetalla kesällä.

 

keskiviikko 26. helmikuuta 2025

Kevääntuntua

 Helmikuun viimeiset päivät ovat jo käsillä, ja nyt voinee jo todeta tämän talven eroavan viime talvesta aika tavalla. Viime talvi oli luminen ja pitkä, nyt ollaan saatu nähtävästi lyhyempi ja vähälumisempi talvi. Sää on ollut jo varsin keväisen oloinen: lämmintä ja vesisadetta on ollut. Sumuisia päiviä on ollut myös paljon, aurinkoisia päiviä vähemmän. Talvehtivien kasvien kannalta on sinänsä hyvä, että aurinko ei vielä paahda täydeltä terältä - se kun saattaisi aiheuttaa kasvien heräämiseen kevääseen. Liian aikainen kasvun alkaminen altistaa kasveja pakkastuhoille - maaliskuussa voi vielä olla koviakin pakkasia, vaikka nyt ei siltä vaikutakaan.

Ensi kauden valmistelut ovat jo käynnissä. Työhaastattelut rupeavat olemaan loppusuoralla, ja maaliskuun aikana päätämme viimeiset työntekijävalinnat. Kiitokset kaikille hakijoille jo tässä kohtaa!

Paperitöitten ja suunnittelun lisäksi nyt rupeaa olemaan aika alkaa työt pelloilla. Ensi viikolla - jos sääennuste ei nyt kovasti muutu - olisi tarkoitus aloittaa omenatarhassa omenapuiden leikkuu. Sitä sitten seuraakin pensamustikan, herukoiden ja vadelman leikkuu, limittäin ja lomittain tunneleilla tehtävän mansikoiden ja vadelmien istutusten kanssa.


tiistai 28. tammikuuta 2025

Harmaata tammikuuta

 Onpa säiden haltija lähettänyt merkillisiä ilmoja! Taivaalta on satanut lunta, vettä ja räntää, ja läpötila on keikkunut nollan molemmin puolin. Tänään oli kalenterin mukaan "kaikkein Kallein päivä", ja Vampulan suunnalla tämän päivän säätilan on sanottu ennustavan koko vuoden ilmoja. Jos aamusta on ollut nättiä, on alkuvuosi hyvää keliä. Loppupäivän huonon sään on sanottu ennustavan huonoja ilmoja loppuvuodeksi. Tänään sää oli tasaisen harmaa koko päivän - mielenkiinnolla siis odotetaan, mitä tästä loppuvuodelle seuraa.

Keväisistä keleistä on mieleen johtunut jo kevään ensimmäiset toimet, eli omenapuiden leikkaus. Omenatarhaa kiertäessä tulee väkisinkin pohdittua, mitä puuta leikkaa ja mistä ja miten. Ja myös missä järjestyksessä tarhan leikkuu pitää alkaa: herkimmät lajikkeet leikataan meillä keväällä viimeisenä, koska voi luottaa kevääntulon alkavan? Jos kevät on tänä vuonna aikainen, niin kuinka varhain uskaltaa leikata? Varsinkin, jos poistaa isompia oksia puista, täytyy sään olla kääntymässä kevättä kohti. Jos kova pakkanen yllättää vasta leikatut puut, pakkasvauriot ovat todennäköisiä.

Lampolassa on myös on pienten karitsoitten juoksuralli alkanut. Niitä on kyllä mukava katsella, kasvamisen ja varttumisen näkee silmissä. Värikirjoakin on: valkeita, mustia ja jopa muutama ruskeakin. Harmaiden päivien piristystä on lampolassa tarjolla, ja mielellään siellä käykin.


torstai 9. tammikuuta 2025

Kesätöihin meille?

 Päivät pitenevät jo vinhaa vauhtia, eli kasvukausi lähestyy. Tässä kohtaa kautta aloitamme myös tulevan kauden työntekijöiden haun, eli jos olet kiinnostunut kesä- tai kausitöistä meillä, ota yhteyttä soittamalla (p. 0400 625 636) ja sovi haastatteluaika. Pyrimme valitsemaan kausi- ja kesätyöntekijät maaliskuun aikana. Työssä noudatetaan maatalouden työehtosopimusta.

Työt ajoittuvat meillä eritoten kesäkaudelle, ja heinäkuu on meillä kiireisin kuukausi. Työtehtävät vaihtelevat ajankohdan mukaan, joten työpäivässä tehtävänä voi olla vaikkapa taimien istutusta, kitkentää, marjojen ja herneen poimintaa, myynti- ja opastustehtäviin sekä myyntipisteisiimme Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa. Tässä vielä muutama videolinkki, missä on lisätietoa: 

TE-live Yrjölän Marjatila ja Faces of Foodin video meidän tilasta