sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Kuinka vierailen maatilalla - how to behave while visiting a farm?

Maalaiselämä kiehtoo, ja esimerkiksi tilallamme käy monia ihmisiä kesäkauden aikana. Vierailua suunnitellessa on noudatettava tilamme aukioloaikoja. Maatilamme on meidän koti, ja pyydämme sitä kunnioittamaan. Ethän siis roskaa tai riko esimerkiksi lasipulloja. Aja hitaasti piha-alueella. Meillä on WC- sekä muutama ulkohuussi, jos kesken vierailun tulee tarvetta. Ethän siis virtsaa esimerkiksi talojen tai rakennusten nurkissa, viljelysmailla tms - tämä koskee myös lapsia. Eläimiä ei saa ruokkia. Lasten leikkialueella olevien leluja ei saa rikkoa, tai heittää eläinten aitauksiin.

Vaikka harjoitamme suoramyyntiä ja tilallamme on kahvio, viljelyskasveihin ei saa kajota tai tuhota. Esimerkiksi perunoita ja niiden varsia ei saa repiä, viljelyskasvit kuuluvat omaisuuden suojan piiriin.

 Itsepoiminta-alueella on noudatettava annettuja ohjeita. Poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka on kerrottu. Poimia saa ainoastaan osoitetusta paikasta.

===========================================================================

It is nice that many people visit our farm. However, it seems that there is a need to some advice how to behave when visiting our farm. You are only allowed to visit our farm during the hours when we are open. The farm is our home, and we ask you kindly to respect it. Do not throw litter to the ground or brake glass bottles. Drive slowly. In the children´s play area it is not allowed to destroy toys, or through them to animal pens. We do have toilets and outhouses, if you should need to use one.

Pulling and destroying plants is not allowed. For example, pulling and digging potatoes is  a theft, and will be treated as so. It is not allowed to feed the animals at all.

In pick-your-own you are only allowed to pick crops that are ready ad shown to you. You are only allowed to pick from the place that is pointed to you.

perjantai 28. kesäkuuta 2024

Huh hellettä - the warm sunny days

 On kyllä ollut lämmintä ja auringon paahdetta. Mansikat ovat kypsyneet vauhdilla, ja niiden sokeripitoisuus on varsin huima. Tällä hetkellä itsepoiminnassa meillä on Sonata- ja Polka- mansikoita. Mansikan lisäksi myös hernettä on saatavana itsepoimien. Hernettähän voi myös pakastaa talvea varten: tuoreet herneet riivitään eli herneen siemenet irrotetaan paloista. Herneet kannattaa pakastaa sopivan kokoisina kerta-annoksina, ja laittaa talvella suoraan pakkasesta jäisenä vaikkapa keittoon tai salaattiin. Itsepoiminta on tällä hetkellä avoinna ma-pe klo 8-17, la klo 8-12 ja su klo 9-15. Aukioloaika tarkoittaa aikaa, jolloin on oltava ilmoittautumassa itsepoiminnan vastaanottopisteessä. Jos paikalle tulo viivästyy esimerkiksi liikenteen takia, otathan yhteyttä puhelimitse (p. 03-3711 163 tai 0400 -625 636) ja kerrot tulostasi. Itsepoimintaan kannattaa myös aina soittaa ja varata etukäteen poimintapäivä. Erityisesti ruuhkaisimpina päivinä saatamme joutua aika ajoin rajoittamaan poimijoiden lukumäärää. 

Tilamyymälä-kahvio-gelateria Puimasuuli on avoinna ensi viikosta alkaen ma-pe klo 8-19, la klo 8-18 ja su klo 10-19.  Tilamyymälässä myynnissä marjoja poimintatilanteen mukaan, sipulia, perunaa, hilloja, mehuja yms. Jätskitiskissä on meidän omatekemiä jäätelöitä, gelatoja, ja muuta pientä suolaista ja makeaa. Tämän kesän erikoisuusherkkuna on myynnissä semifreddo-kakkupaloja. Semifreddo, "puolipakaste", on jäätelökakun kaltainen, mutta täyteläisempi jääkylmä herkku.

Huomenna lauantaina on muuten mahdollisuus tutustua vielä Flora Ann Heinäsuon värikkäisiin maalauksiin Navetassa. Sunnuntaina Navetta muuntautuu "kässänavetaksi", ja mitä se tarkoittaa...tervetuloa katsomaan!

==========================================================================

The warm summer days are here! The strawberry pick-your-own is open Mon-Fri 8am-5pm, Sat 8am-12 and Sun 9am-3pm. Please call (tel 03-3711163 or 0400-625 636) in advance and make a reservation, if you want to come to pick. During your visit remember that you are only allowed to pick in the row shown to you by our staff. It is not allowed to visit fields which are not open during your visit. Right now we have strawberries and peas available for pick-your-own.

Our farmshop-cafe-gelateria Puimasuuli is open Mon-Fri 8am-7pm, Sat 8am-6pm and Sun 10am-7pm. At the Puimasuuli ready-picked berries and other fresh products are available according to growing season. At the cafe-gelateria, we also sell our own Italian style ice cream - have you tasted all the flavors already?

We would kindly like to remind you to pay attention to our working hours - our farm is our home, and it is privately owned and operated. It is not allowed to visit our farm outside the opening hours. Thank you for your understanding!



perjantai 21. kesäkuuta 2024

Mansikan itsepoiminnan vinkkejä

Mansikan itsepoiminta on avoinna ma 24.6. alkaen ma-pe klo 8-17, la klo 8-12 ja su klo 9-15. Aukioloaika tarkoittaa tässä tapauksessa sitä aikaa, jolloin pellolle pitää saapua. Rajoitamme tarvittaessa poimijoiden lukumäärää päivittäisen satomäärän mukaan. Tästä syystä on hyvä soittaa etukäteen ja varata poimintapäivä. Varausta tehdessä kysymme arvioitua poimintamäärää, koska tämä auttaa meitä hahmottamaan kulloisellekin päivälle sopivan poimijoiden lukumäärän. Puhelinnumeromme ovat 03-3711 163 tai 0400 - 625 636. Vastaamme puhelimeen varmimmin ma-pe klo 8-20, la klo 8-18 ja su klo 9-20. Aika ajoin puhelin saattaa ruuhkautua - tällöin kannatta soittaa hiukan myöhemmin uudelleen. Luonnollisesti, jos satotilanne sallii, poimimaan pääsee myös ilman varausta.

Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella ja syödä sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.

Itsepoiminnassa on hyvä muistaa, että poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka kulloisenakin päivänä on itsepoiminnassa. Marjapellolla on opas, joka näyttää poimintapaikan. Jos haluaa vaihtaa toiseen paikkaan, kysy oppaalta.

Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmoittautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - astioiden paino vähennetään pois vaa'an näyttämästä kokonaispainosta. Meiltäkin toki saa halutessaan poiminta-astioiksi vakkoja tai laatikoita maksusta.

Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.

Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Juhannusviikko alkaa

 Juhannus lähestyy vinhaa vauhtia, ja kelikin on ollut nyt normaalin suomalaisen kesäsään kaltainen. Välillä siis sataa ropsahtaa, välillä taas aurinko paistaa täydeltä terältä. Sääennusteiden mukaan keli näyttää jatkuvan samanmoisena, eli kannattaa varautua sadevaatteilla itsepoimintaretkelle lähtiessä. Varma vinkki on se, että jos ei ota  mukaan, niin sataa ja jos ottaa, niin ei sada. Onneksi kesäsateet ovat yleensä sellaisia nopeahkoja ripsauksia, jotka myös kuivahtavat nopeasti. Huomenna tosiaan aloitellaan mansikan itsepoimintaa pelloilla, minkä lisäksi meillä on myynnissä valmiiksi poimittua mansikkaa. Jokunen vadelmarovekin on saatu jo täytettyä kypsillä marjoilla, mutta varsinaisesti vadelman satokausi tunneleista alkaa ehkä vasta reilun viikon kuluessa. Avomaan vadelmakauden odotetaan alkavan omalla paikallaan, heinä-elokuun taitteessa.

Satokausi etenee myös normaaliin malliin - huomenna maanantaina aloitetaan perunannosto, ja perunaa on siis myynnissä päivittäin meidän tilamyymälässä sekä myyntipisteissä. Lajikkeina meillä on Siikli ja Annabelle, jotka molemmat ovat oikein maukkaita. Siikli on näistä kahdesta lajikkeesta vanhempaa perua, se on jalostettu alunperin Saksassa 1930-luvulla. Annebelle-peruna on tullut Suomeen v. 2008, ja on eräs suosituimmista perunalajikkeista. Annabelle on Siikliin verrattuna nopeakasvuisempi, ja mukulakoko on siis hiukan suurempi tässä kohtaa. Kesän mittaan ero koossa pienenee. Muita satokauden alussa olevia kasveja ovat sipuli ja valkosipuli. Näistä ensi viikolla nostetaan ainakin sipulia myyntiin, mutta ehkä myös ensimmäisiä valkosipuleitakin.

 


perjantai 14. kesäkuuta 2024

Miten toimin, kun haluan poimia mansikoita itselleni?

Lämmin, osin jopa läkähdyttävän kuuma toukokuu siivitti mansikan kasvua. Aloitamme mansikan itsepoiminnan juhannusviikon maanantaina, eli 17.6. Ensi viikolla itsepoiminta on avoinna ma-pe klo 9-12. Pellolta on poistuttava viimeistään klo 13.

Tässä alkuvaiheessa emme tee varauksia itsepoimintaan. Marjat ovat suuria, mutta niitä on vielä paikoin harvakseltaan. Päivittäin poimittavissa olevan sadon määrä on haasteellinen arvioitava, ja tästä syystä emme tee varauksia. Kun päivän sato on kerätty, suljemme itsepoiminnan. 

Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella ja syödä sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.

Itsepoiminnassa on hyvä muistaa, että poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka kulloisenakin päivänä on itsepoiminnassa. Marjapellolla on opas, joka näyttää poimintapaikan. Jos haluaa vaihtaa toiseen paikkaan, kysy oppaalta.

Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmoittautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - astioiden paino vähennetään pois vaa'an näyttämästä kokonaispainosta. Meiltäkin toki saa halutessaan poiminta-astioiksi vakkoja tai laatikoita maksusta.

Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.

Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.

perjantai 7. kesäkuuta 2024

Paluu normaaliin

 Tällä viikolla ollaan palattu normaaliin kesäsäähän: lämmintä, mutta ei hellettä. Välillä satelee ravakasti, mutta enimmäkseen on aurinkoista. Kesäkuun sää näyttäisi jatkuvan ennusteiden mukaan samanmoisena kuun loppuun asti.

Mansikoiden kypsyminen tunneleilla on alkanut. Valmiiksi poimittua mansikkaa on myynnissä päivittäin, itsepoimintaa tunneleilla on ke-pe klo 11-13. Avomaan mansikoidensatokausi alkanee juhannuksen tienoolla, ja itsepoiminta avomailla alkaa siis todennäköisesti viimeistään juhannuksen jälkeen.

Muista marjoista tunneleiden vadelma on kehittynyt huimaa vauhtia toukokuun helteisten kelien myötä. Hyvässä lykyssä siis juhannuksen tienoolla päästään maistelemaan satokauden ensimmäisiä marjoja. Perunoiden kehitys on normaalissa tahdissa, eli juhannusviikolla nostetaan ensimmäiset potut. Perunoista meillä on viljelyssä Siikilä ja Annabelleä.

Ja lopuksi haluaisimme muistutella, että maatilamme on meidän koti. Asuinrakennusten piha-alueilla kulkeminen on kielletty, ja alueet on myös merkitty kyltein. Tilamyymälä on avoinna tällä hetkellä ma-pe klo 10-19, la klo 10-18 ja su klo 10-19. Tervetuloa vierailemaan tilamyymäläämme sen aukioloaikoina!

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Mansikan itsepoiminta tunneleilla

Mansikoiden itsepoiminta on avoinna tunneleilla ke-pe klo 11-13. Itsepoiminta on avoinna päivittäin niin kauan kun poimittavaa riittää, ja kilohinta itsepoimien on 12 €/kg. Tunneleiden itsepoimintaan emme ota varauksia. Itsepoiminnassa meillä on käytössä vähimmäisostos.

Tässä vielä vinkkejä tunnelipoimintaan:

Poimintaan on hyvä varata sopivan kokoinen astia. Paras marja-astia on melko laakea, koska tällöin marjat eivät painu. Hattu, sopiva vaatetus ja tarvittaessa juomista ovat myös hyviä varusteita myös tunnelilla.

Tunneli-itsepoimintaan ilmoittautuminen tapahtuu tilamyymälä-kahvio Puimasuulilla. Omat astiat punnitaan, ja niihin laitetaan tarralla tieto painosta tyhjänä. Tällöin astian paino saadaan vähennettyä pois, kun se tuodaan poiminnan jälkeen mansikoiden kanssa punnitukselle. Alkupunnituksen  yhteydessä maksetaan myös vähimmäisostosmaksu.

Tämän jälkeen tunnelille siirrytään kuljetuksella. Tunnelissa on opas, joka osoittaa poimintapaikan.

Mansikat kasvavat tunneleissa pöydillä, ja kypsät marjat ovat noin puolentoista metrin korkeudella.  Poiminnassa käytössä on pöytiä, joka toimii rivin merkkinä. Pöytää siis siirretään poimiessa sitä mukaa eteenpäin, kun etenee kasvustossa. Pöytä jätetään siihen pisteeseen, mihin asti kerää. Tällöin seuraava poimija tietää, mistä jatkaa.

Poimiessa on syytä olla varovainen, ettei vahingoita kasveja, kasvatuspöytiä ja kastelujärjestelmiä.  Tunneleissa meillä on kasvamassa ns. jatkuvasatoisia mansikoita, jotka kukkivat ja tekevät marjoja koko kasvukauden ajan. Nytkin näkyvissä on kukkia, joista kehittyy mansikoita myöhemmin kesällä.

Emme suosittele mansikoiden  tunnelipoimintaa pienimmille lapsille: marjat ovat korkealla ja esimerkiksi kasvatuspöydät eivät kestä tönimistä tai roikkumista. Itsepoiminta avomaalla alkanee heti juhannuksen jälkeen, ja sinne toivotamme kaikenikäiset lapset tervetulleiksi.