perjantai 19. marraskuuta 2010

Lunta ja pakkasta

Talvi näyttää saapuneen - ainakin kun katsoo ulos ja kun katsoo sääennustetta. Kummasti lumi valkaisee: ulkona näyttää paljon valoisammalta, kun maa ei ole enään musta. Lintulaudalla on jo kävijöitä, ja pihapiiriin tuntuu ilmestyvän joka päivä enemmän pikkulintuja tutkailemaan, josko olisi sopivaa apetta saatavana.

Talven alun myötä viime päivät ovat sujuneet talven tulon valmisteluissa. Kasteluputkisto saatiin haudattua maahan juuri sopivasti. Akkuja on latailtu - sananmukaisesti. Kuluneen kesän kuumuus oli kova testi traktoreiden ja autojen vanhoille akuille, jotka nyt sitten ensimmäisten kylmien myötä ovat yksi toisensa jälkeen on sanonut yhteistyösopimuksen irti. Akkujen heikko kunto on selvinnyt, kun on yritetty latailla niitä...eipä ole onnistunut. No, onneksi on talven sydän aikaa saada taas koneet ja laitteet vireeseen.

Joulun alla käymme taas muutamilla markkinoilla: matkassa on mukana ainakin omenoita, villoja ja vällyjä sekä limppareita. Joulumarkkinoista ensimmäinen on viikon päästä lauantaina 28.11. Hämeenkyrössä pidettävä Marrastori. Näiden markkinoidenlisäksi olemme mukana 11.12. Metsäkylän markkinoilla Ylöjärvellä sekä 18.12. Tuomaan Markkinoilla, Hämeen Linnassa. Tervetuloa!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kaivauksia

Viime viikon lopulla aloitettiin sitten kauan suunnitellut kaivaukset. Tavoitteena on siis uudistaa kastelujärjestelmän runkolinjastoa ja uudistaa tilamme sisäisiä sähköjärjestelyitä -molempia asioita on suunniteltu jo hetken, ja vihdoin tänä syksynä pääsimme toteuttamaan suunnitelmia.

Viime viikonlopun aikana kaivaus valmistui, kiitos tehokkaan urakoitsijan. Tällä hetkellä kaiken päivää, ja osin hämärääkin, liittelemme putkien osia toisiinsa ja levitämme erilaisia johtoja. Laskeminen on tärkeää: pitää huolehtia, että muistaa laittaa kaivannon eri kohtiin juuri oikean määrän erilaisia putkia ja johtoja.

Konekaivuun loputtua kaivannon pohjaa tasoiteltiin käsipelillä. Kaivantoa tasoitellessa oli helpooa samalla havainnoida maaperän kuntoa. Maalajit erottuivat selvästi: tässä harjun runteessä maalajit vaihtuvat tiheään, jääkausi on kerrostanut tässä meillä hiekkaa ja hiesua kapeiksi raidoiksi. Yleisesti ottaen matoja ja matojen kaivuukoloja oli mukavasti. Kasvit olivat kasvattaneet juuristoa syvälle, toki erot eri maalajien välillä olivat suuret. Juuret kasvavat haaroittuen alaspäin. Voimakkaita poikittaissuuntaisia haaroittumia ei ole, tai muita merkkejä maan tiivistymisestä.

Tänään putkityömaalla joku oli unohtanut lämmityksen pois päältä, eli kyseessä oli lähinnä arktista puutarhataloutta. Huomenna pitäisi lämpötilan kohota plussan puolelle, ja pysytellä siellä sitten viikon verran. Hyvä tuuri siis putkiprojektilla, ainakin toistaiseksi.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Marraskuuta

Marraskuu on alkanut, ja työt jatkuvat. Mansikkamaat ovat saaneet talvisuojausharsot peitokseen, vadelmanleikkaus on saatu loppuun. Seuravaksi olisi aika laittaa omenamaan ja mustikkamaan aidat paikalleen, myyränkarkoitusaine - pahanhajuinen koivutislevalmiste - on jo levitelty. Tällä hetkellä erityisen iloisia olemme siitä, että navetta on saatu kalkkittua sisältä. Valkoiset sisäseinät ovat aivan uskomattoman valoisat, varsinkin kun kattokin on nyt valkoinen. Pässi on heilastellut innolla uuhien kanssa, ja toivottavasti keväällä nähtävissäs on myös siis karitsoita.

Tällä hetkellä eniten työtunteja kuluttaa kastelujärjestelmän uudistus. Tällä hetkellä on tarkoituksena aloittaa kaivaus ja varsinaiset asennustyöt. Samassa yhteydessä tulemme poistamaan sähkölinjan, eli maisemakin muuttuu jonkin verran. Toivottavasti ei tule kovia pakkasia, koska silloin muovisten putkien ja liittimmien käsittely on hankalahkoa - asennusten kannalta nyt vallitseva suhmuinen sää olisi paras.