torstai 9. huhtikuuta 2026

Korkeapainetta

 Sää on muuttunut nyt varsin keväiseksi: aurinko hellii, toki yöpakkaset hiukan jarruttelevat vielä joidenkin töiden aloitusta. Tänään aloiteltiin toukotöitä pellolla: hernemaan äestys ja kylvö oli tehtävälistalla. Huomenna edessä on tämän päivän kylvösten peittäminen harsolla. Harso auttaa kerryttämään lämpöä maahan, ja edistää siten herneensiementen itämistä ja kasvua. Eiköhän aika pian päästä istuttamaan perunoitakin?

Avomaan vadelmamailla rivit rupeavat olemaan valmiita. Näin keväisin meillä leikataan puolet edellisvuotisista satoversoista, toinen puoli on leikattu jo syksyllä. Vadelma tuottaa satoa toisena vuotena, eli esimerkiksi kun se nyt kasvaa uuden verson, verso tuottaa vadelmia vasta seuraavana kesänä - jos se selviää talven kurimuksesta. Vanhojen versojen leikkuun jälkeen jäljelle jääneet versot sidotaan käsin tukilankoihin. Tukilangat auttavat versoja pysymään pystyssä. Käyttämämme tuentatapa, Gjerden-tuenta, on kehitetty Norjassa. Siinä vadelmien versot tuetaan alkukasvukaudeksi pystyyn, jotta lyhytversot - eli siis ne kasvin osat, joihin marjat muodostuvat - kasvavat suoraan sivulle, ulospäin rivien keskeltä. Alkukesästä tukilankoihin sidotut versot levitetään V-asentoon, jolloin vadelmarivin keskelle tulee tilaa uusille satoversoille kasvaa. Marjat kehittyvät ja kypsyvät taas vadelmarivin ulkoreunalla. Tapa suojaa kasvavia seuraavan vuoden satoversoja, koska poimiessa ei tarvitse sukeltaa niiden keskelle. Vadelmien poiminta myös helpottuu, kun marjat ovat pääosin rivin ulkoreunoilla.

Lampolassa karitsat ovat kasvaneet vinhaa vauhtia, ja pian on aika vierottaa karitsat. Pässikaritsat saavuttavat sukukypsyyden jo muutaman kuukauden ikäisenä, toki eri roduissa on jonkin verran eroja. Kevään tulo tarkoittaa myös laidunaitojen kunnostusta. Ruohon piipat näyttävät jo paikoin venyvän nopeasti pituutta, joten varmaan huhtikuun puolella voisi ensimmäisiä lampaita viedä laitumille.


torstai 2. huhtikuuta 2026

Kiirastorstai - vai kiivasta torstaita?

 Kiirastorstai oli vanhan kansan mukaan päivä on tärkeä suursiivouspäivä. Kiirastorstaita molemmin puolin olevasta yön säästä on ennustettu myös tulevan kevään säätä: "Jos kiiranyönä kylmää, niin kylmää koko kevät - vasta helkana hellittää". Viime yö oli lämmin, eikä tuleva yökään kylmältä näytä, eli lämmin kevät taitaa tulla.

Tässä kohtaa vuotta meillä on tunneleilla työt jo käynnistyneet: mansikoita on jo istutettu ja vadelmia istutetaan. Jos kaikki sujuu hyvin, niin näistä ensimmäisistä mansikantaimien istutuksista korjataan satoa toukokuun lopulla, ja vadelmista juhannuksen tienoolla. Tunneliviljelyssä meillä on tänä vuonna taas karhunvatukkaa, amerikankarpaloa ja pöytärypäleitä.

Avomaalla mansikoiden talvisuojausharsot on avattu, ja vadelmien leikkuu on käynnissä. Näin keväällä vadelmalla myös jokainen tulevan satokauden satoverso sidotaan käsin tukilankaan. Omenapuiden ja pensasmustikan leikkuu on myös työn alla. Valkosipuli on muuten taas jälleen kerran ihana kasvi näin keväisin: onko mukavampaa kuin nähdä vihreitä versoja?

Lampolassa karitsat kasvavat kovaa vauhtia. Uuhien kerintä ja sorkanleikkuu eli siis kampaamo- ja manikyyrihoito on käynnissä.  Meillä uuhet keritään noin 8 kk välein ja kaikkien uuhien sorkat tarkistetaan ja tarvittaessa leikataan keväin - syksyin. Uuhilla sorkan kynsi, kyntynen, kasvaa kuin kynsi ihmisellä ja kaartuu peittämään varsinaisen sorkan pohjaa. Kyntynen kasvaa myös kärjestään. Kyntysen kasvu on yksilöllistä, joillakin se kasvaa nopeasti, toisilla hitaammin. Kyntyset kuluvat onneksi monilla luontaisesti sopivasti, mutta siitä huolimatta kaikkien sorkat pitää tarkistaa.

Tilamyymälä-kahvio-gelateria Puimasuulin aukiolosta ja aukeamista kysellään myös. Tällä hetkellä meillä on myynnissä mm. pakastettua vadelmaa ja pensasmustikkaa, ja ollaan avoinna sovitusti. Kahvio-gelateria avautuu toukokuun puolella - tällä hetkellä toki valmistelaan jo kesää ja pikku hiljaa ruvetaan ehostamaan paikkoja kesää kohti.

Aika kiivasta tahtia siis erilaisia hommia nyt tehdään, toisaalta kesäkin lähestyy jo lujaa.