maanantai 22. elokuuta 2022

Kiitos Landefest-kävijöille - mitä koneita ne olivatkaan?

Sää suosi tänä vuonna Landefestiä: aurinko paistoi, ja lämpöä lievitti tuuli. Landefestin aikana meillä oli kolmen marjaviljelykoneen arvuuttelu, johon vastannaiden kesken arvottiin laatikoollinen mansikkaa. Arvonassa onnetar suosi Tapani Viitasta - onnittelut vielä tätäkin kautta, toivottavasti mansikat maistuivat!

Ja mitä koneita arvuuttelussa olikaan - tässä tietoa. Ensimmäisenä koneena arvuuttelussa oli lannoitteensekoitin. Meillä on käytössä riviviljelykasveilla tihkukastelu. Riviviljelykasveja ovat esimerkiksi mansikat, herukat, omenat, vadelmat, maissit, sipulit; tihkukastelu on taas kastelua pieniä reikiä sisältävällä putkella suoraan kasvien juurille. Tihkukastelu mahdollistaa täsmälannoituksen: lannoitteensekoittimessa on kuution vesisäiliö, johon sekoitetaan grammalleen täsmällinen määrä lannoittetta. Lannoite liukenee veteen, ja lannoiteannostelija lisää lannoite-vesiliuosta kasteluveden joukkoon. Lannoite siis kulkeutuu tarkalleen viljelykasvien juurien ulottuville, oikeassa muodossa ja määrin, josta kasvin on helppo ottaa sitä käyttöönsä. Järjestelmä toimii veden paineella, eli se käyttää toimintaenergiaan virtaavan veden liikettä. Järjestelmä on siis energiatehokas, estää ravinteiden ja veden haaskausta sekä edistää kasvien kasvua.

Koneena numero kaksi oli marjapenkin teko kone: kone kohottaa maata kummuksi, levittää penkkiä suojaavan kalvon ja sen alle tihkukasteluletkun. Mustalla kalvolla peitettu kohopenkki on lämpöisempi kuin tasamaa, ja kalvo helpottaa istutettavien taimien kasvua.

Kone kolme oli mansikan rivivälien leikkuri. Leikkurilla pystyy leikkaamaan kahta riviväliä kerrallaan.

lauantai 20. elokuuta 2022

Perunan itsepoiminta - perunat saatiin noukittua ensimmäisenä viikonloppuna

PÄIVITYS 4.9.22 klo 15 - Kiitos kaikille perunannoukkijoille - tämän vuoden potut on nyt kerätty pellosta, ja siis 10.-11.9. ei ole perunannostoa. Ensi vuonna taas! 


===============================================================


Perinteiset perunan itsepoimintapäivät järjestetään heti syyskuun alussa. Ensimmäiset itsepoimintapäivät ovat la 3.9. klo 9-12 ja su 4.12. klo 12-15. Lajikkeina Siikli (enemmän) ja Annabella (vähemmän). Mikäli ensimmäisestä päivästä jää jäljelle kerättävää, järjestetään toinen itsepoimintaviikonloppu la 10.9. klo 9-12 ja su 11.9. klo 12-15.

Perunan itsepoimintaa varten tarvitset  mukaasi sopivat vaatteet - jalkaan esimerkiksi kumpparit ja käteen hansikkaat. Perunat nostetaan hellävaraisella mattokoneella maanpintaan, mistä voi valita haluamansa potut. Poimimista varten saa lainaksi meiltä ämpäreitä, ja kotiin kuljetusta varten on tarjolla säkkejä ja kasseja. Perunan hinta itsepoimintapäivinä on 50 snt/kg pellosta itsenoukittuna.

perjantai 19. elokuuta 2022

Sokerimaissikausi alkanut!

 Ensimmäiset sokerimaissit kypsyivät parahiksi Landefestin aikaan. Tuoretta sokerimaissia on tällä hetkellä saatavana valmiiksi poimittuna pieniä määriä tilamyymälässämme. Maissin itsepoiminta ei vielä ole mahdollista - se alkaa muutaman viikon kuluessa.

Sokerimaissihan on helppo syötävä: tähkästä voi syödä siemenet sinällään tai sen voi grillata tai höyryttää tai pakastaa kokonaisena tulevaa käyttöä varten. Aito sokerimaissi on makeaa ja mehukasta. Tuoreena se säilyy parhaiten jääkaapissa.

Maissi on alun perin kotoisin ilmeisesti nykyisen Meksikon alueelta, missä atsteekkien arvellaan kehittäneen eniten sen viljelyä. Maissi, papu ja kurpitsa muodostivat pääosan ruokavaliosta. Hyvältähän nuo kolme maistuvat, ja aika monenmoiseen niitä voi käyttää. Kaikkia kolmea on saatavana tällä hetkellä meidän tilamyymälästämme, tervetuloa.


perjantai 12. elokuuta 2022

Vadelmaa, pensasmustikkaa, herukoita, sipulia, papuja...satokausi runsaimmillaan

 Satokausi rupeaa nyt olemaan monipuolisemmillaan: vadelmaa, mansikkaa, herukoita, karviaista, pensasmustikkaa, karhunvatukkaa, kesäkurpitsoita, sipuleita (valko/puna/kelta), papuja, perunaa ja omenaa on myynnissä tällä hetkellä. Osa tuotteista on saatavana itsepoimien, osaa valmiiksi poimittuna ja osaa molempina. Päivittäin ja päivänkin kuluessa saatavilla olevat tuotteet vaihtelevat hiukan, vaikka pääosin yritämme pitää kaikkea saatavana koko ajan.

Omenakauden alkaminen ennustaa myös pikaista sokerimaissikauden alkua. Tällä hetkellä arvioimme, että maissinpoiminta alkaa ensi viikon loppupuolella. Alkuvaiheessa maissia on saatavana poimittuna, mutta kun poiminta helpottuu, sitäkin on mahdollista päästä poimimaan itse.

lauantai 6. elokuuta 2022

Vattua on, ja mustaherukatkin jo kypsyvät

 Vadelmaa on nyt runsaasti pensaissa, ja poiminta on helppoa. Marjat suorastaan hyppäävät kippoihin, eikä poimintaa tahdo malttaa lopettaa. Hämärtyvät ehtoot myös tuovat lisämakua marjoihin - jostain syystä vadelman maku kehittyy kaikkien täyteläisemmäksi tässä elokuun puolella. Huomenna sunnuntaina itsepoimimaan pääsee klo 10-18, mutat aina kannattaa pirauttaa ennen paikalle tuloa (p. 03-3711 163 tai 0400 - 625 636) ja varata poimintapaikka.

Mustaherukatkin alkavat olemaan poimittavissa. Nyt alkuun kerätään Öjebyn-lajiketta, ja myöhemin kypsyy Mortti-mustaherukka.  Mustaherukat kypsyvät herukoista viimeisenä, eli puna-, valko- ja viherherukat ovat siis jo kerättävissä.


maanantai 1. elokuuta 2022

Ehtoot pimenevät - pensasmustikkaa kypsytellään

 Elokuu alkoi, ja tässä kohtaa viimeistään aina havaitsee ehtoitten ja öitten pimenemisen. Sykysyä kohti mennään, mutta elokuu on toki vielä kesäkuukausiin laskettava kuu. Tällekin viikkoa varsin kesäisiä lämpötiloja on ennusteissa.

Huomenna tiistaina pensasmustikan itsepoiminta ei ole avoinna - pidetään huominen kypsyttelypäivää, ja taas keskiviikkona arvioidaan tilannetta uudestaan. Saskatoonin itsepoiminta on avoinna vastaavasti seuraavan kerran vasta keskiviikkona: saskatoonissa on tällä hetkellä varsin mukavasti kypsiä marjoja, joten sitä himoavan on syytä olla vikkelä.

Landefest 2022

Landefest järjestetään täällä Hämeenkyrössä tänä vuonna pe 19.8. - su 21.8.22.  Landefestin aikana useat maatilat ja yritykset pitävät avoimia ovia, ja monenmoista mukavaa puuhaa onkin luvassa. Tässä meidän tilan ohjelmaa:


pe 19.8.

tiluskierros klo 15 traktorikärryllä.


la 20.8.

Tiluskierrokset klo 13 & klo 15 traktorikärryllä

Markkinatorilla:

           Tuula Hietamäki :Kädentöitä koristeeksi ja hyötykäyttöön


su 21.8.

klo 11 alk. Maastotaitoratsastuksen harjoituskilpailut, järjestäjänä Seppälän tilan talli


Koko Landefestin ajan meillä on käynnissä maatalouden koneisiin liittyvä kilpailu. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan laatikollinen mansikkaa.

Puimasuuli on Landefestin aikana avoinna normaalin aukioloajan mukaan, eli pe 19.8. klo 9-19, la 20.8. klo 9 - 18 ja su 21.8. klo 10 - 18. Itsepoiminta on avoinna myös, tiedot siitä päivitetään lähempänä. Itsepoimia saa vain niitä kasveja, jotka ovat sinä päivänä poimittavissa.

Vierailethan Landefestissä ainoastaan terveenä, kiitos! Tilaa täällä maalla onneksi riittää, joten riittävän etäisyyden pitäminen toisiin vierailijoihin on helppoa. Kumpparit ja sadetakki ovat mukavat, jos sattuu olemaan sateisempi hetki vierailusi aikana.