Tällä viikolla Suomessa vietetään Mansikkaviikkoa, joka meillä huipentuu siis tulevana sunnuntaina 6.7. järjestettävään Mansikkasunnuntaihin. Mansikkasunnuntaina järjestettävään mansikkakakkukilpailuun voi ilmoittautua etukäteen joko netissä tai sitten meillä Puimasuulilla. Kilpailun tuomareina toimivat: tangokuningatar Johanna Debreczeni, Hanna Silander (tmi Purppurahelmi), Terja Moisio (Moision Kotipakari) ja Mahnalan Ympäristökoulun oppilaiden edustajat. Palkintona Mansikkakakkukilpailussa on tietysti mansikoita. Mansikkakakkukilpailun jälkeen kakkuja pääsee maistamaan Kakkupuffetissa, jonka järjestää Mahnalan Koulun Vanhempainyhdistys Mahla. Kakkupuffetin tuotto menee Mahnalan Ympäristökoulun toiminnan tukemiseen Mahlan kautta.
Kilpailun lisäksi Mansikkasunnuntaina on tarjollapaikalla ovat Kosken Plikat pappatuntureineen, ja he järjestävät mm. Neiti Kesäheinien kaunistautumispisteen ja paistavat makkaraa. Kosken Plikat kerää varoja syöpälasten hyväksi.
Sunnuntai on myös Runon päivä, ja paikalle on lupautunut mahnalalainen runo- ja sanataiteilija Jaana Kilpi-Kiukainen. Hän johdatta yleisöä nykyrunouteen teostensa avulla. Runon juhlaa vietetään myös laatimalla Runokakku Eino Leinon kunniaksi improvisaatio-ohjaaja Pia Koposen johdolla.
Mansikkasunnuntaihin kannattaa ottaa mukaan myös kirjoja, sillä Mahla järjestää kirjojenvaihtotorin.
Ennen tulevaa Mansikkasunnuntaita tätä viikkoa vietetään siis Mansikkaviikkona koko Suomessa. Mansikkaa kypsyy mukavaa tahtia, ja viileä sää on kasvattanut marjojen kokoa paikoin valtaisaksi. Tällä hetkellä poiminnassa ovat Emily-, Solprins-, Jonsok-, Polka-, Korona- ja Sonata -lajikkeet, joten valinnan varaa riittää. Kaikilla mansikkalajikkeilla on oma arominsa ja värinsä, joten kannattaa maistaa useampaa lajiketta. Makuerot säilyvät myös pakastettaessa, eli kannattaa merkitä pakasteisiinkin lajikenimi, niin pystyy vertailemaan pakastettunakin eri lajikkeita. Itsepoimiessa mansikathan voi kerätä suoraan perattuina pakasterasioihin, ja nimikoida purkit jo valmiiksi pellolla. Tällöin kotona ei tarvitse muuta kuin pakastaa purkit.
Muutenkin satokausi on käynnistynyt vauhdilla, ja monenlaista tuoretta herkkua on myynnissä. Perunaa nostetaan päivittäiin, samoiin sipuleita niputetaan. Tilliä, persiljaa ja muita yrttejä on myynnissä Puimasuulilla, samoin kuin mangoldia ja lehtisalaattia.
Puimasuuli on myös avoinna joka päivä. Jos nälkä yllättää kesken poimintapäivän, Puimasuulilla on myynnissä Perunalounas eli vastanostettuja Siikliperunoita höyryävän kuumana, salaattia ja maankuuluja Teivon Lihan lihapullia kilohintaan. Puimasuulin lähistöllä rapsuteltavana pikkupukkeja, pässikaritsoja, kanoja ja tipuja. Hanhenpoikaset ulkoilevat, jos ei sada - niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin hanhenpoikaset eivät saa kastua ennen kuin untuvat ovat vaihtuneet höyheniksi. Hanhenpoikasten untuvapeite läpäisee veden täysin, eikä kuiva helposti. Onneksi untuva muuttuu höyhenpeitteeksi nopeasti, ja sitten se "vesi valuu hanhenselästä" - niin kuin sanonta sanoo.
maanantai 30. kesäkuuta 2014
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Mansikkaa, mansikkaa ja vähän myös hernettä
Viileä kausi on kasvattanut mansikoita jättimäisiin mittoihin - ei tule mieleen, koska viimeksi on tälläinen viileä jakso osunut näin sopivasti mansikoiden kokoa kasvattamaan. Jättimarjan kypsyminen vie ehkä hetken pidempään kuin pienempien, mutta ne kyllä toisaalta täyttävät ämpärin nopeaan. Viime vuonnahan tähän aikaan osui kova hellejakso, joka kypsytti mansikat samaan aikaan koko Suomessa. Muta näin taas sen huomaa, että vuodet eivät ole veljeksiä.
Ensi viikolla vietetään taas valtakunnallista Mansikkaviikkoa. Mansikkaviikko päätty meillä Suven ja Runon sunnuntaina 6.7. vietettävään Mansikkasunnuntaihin, jolloin tarjolla on kakkua ja kulttuuria. Kakkua ja kulttuuria tarjoilevat Mahla ja pappatunturikerho Kosken Plikat. Tervetuloa - Mansikkakakkukilpailu on kaikille avoin leivontakilpailu, jossa palkintona on vastapoimittuja mansikoita.
Punaisen lisäksi myynnissä on myös jotain vihreää, eli herneiden ensimmäinen kylvöerä on ehtinyt keruu kokoiseksi. Näissä ensimmäisissä herneissä ei ole juurikaan vielä paloissakaan säikeisyyttä, ja halutessaan ne voi siis popsia kokonaan, palkoineen. Apposiakin niistä voi jo keittää, jos keittiöön asti pääsevät.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Juhannusta!
Viileä sää on hellinyt tänä vuonna juhannuksena, ja rakeita satoi myös yhtenä aamuna hetken tässä Mahnalan mäellä. Aurinko on kuitenkin paistanut joka päivä myös lähes pilvttömältä taivaalta, eli varsin vaihtelevaa säätä on ollut.
Viileys tekee hyvää mansikoille, niistä kasvaa suurempia. Sade on myös hyväksi siksi, että sade kastelee peltoja tasaisemmin kuin muuten kastelemalla saamme aikaiseksi. Sateen tuoma kosteus myös säilyy pidempään, mikä entisestään kasvattaa mansikoiden kokoa.
Tällä hetkellä pääsatoa kerätään Solprins-, Emily- ja Jonsok - lajikkeista. Ne soveltuvat hyvin Suomen vaihteleviin kesäsäihin: ovat aikaisia, hyvin talvehtivia mansikoita, jotka soveltuvat moneen käyttöön: pakkaseen, hilloihin, mehuihin yms sekä tietysti heti syöntiin. Aikaisimpien paikkojen Polkaa- ja Korona -mansikoita on jo kerätty, mutta isompia määriä näistä lajikkeista kypsynee viikon päästä.
Satokausi on korkattu myös sipulilla ja tillillä, ja keräämme niitä päivittäin myyntiin. Juuri nostetut, vasta keitetyt uudet perunat, sipulit ja tillit ovat mahtavia erikseen, mutta myös yhdistettynä toisetensa kanssa maistuvat hyvälle. Keitetyt kananmunat ryydittävät ruokaa tukevammaksi - munistahan voi tehdä vaikka kananmunakastikkeen, tai laittaa kananmunat tarjolle sinällään.

maanantai 16. kesäkuuta 2014
Mansikkakausi avattu!
Eilen vietettiin Mansikkakauden avajaisia - kiitos kaikille vierailijoille. Iltapäivästä sääkin lämpisi, ja aurinko paistoi. Illalla Isaran keikan alkaessa tupa oli täynnä, ja meno oli mahtavaa! Kiitokset yliesölle ja kiitokset bändille huippukeikasta!
Viileä sää jatkuu, ja tuuli puhaltaa aika kylmän tuntuisesti. Säästä huolimatta mansikkaa kypsyy pikkuhiljaa, ja poiminnassa ovat tällä hetkellä lajikkeet Emily, Solprins ja Jonsok, joita on saatatavan sekä itsepoimien että poimittuna.. Muutamassa aikasemmassa paikassa myös Polkaa ja Koronaa on jo kypsynyt, ja pieniä määriä on saatavana poimittuna ja osin myös itsepoimien. Näiden lisäksi koelajikkeena olevaa Darselectiä on saatavana valmiiksi poimittuna lähes päivittäin.
Tänään avasimme kaikki myyntipaikamme, eli myyntipisteemme palvelevat teitä Ikaalisten Nesteellä, Hämeenkyrön S-Marketin edessä, Paussi-Paikan piha-alueella Hämeenkyrössä, Tokmannin edessä Kyröskoskella ja Ylöjärvellä Lihanmestareiden piha-alueella. Tervetuloa ostoksille! Myyntipisteissä tällä viikolla juhannusaukioloajat, mutta heti ensi viikosta alkaen palaamme tavanomaisiin aukioloaikoihin.

perjantai 13. kesäkuuta 2014
Suomen suvea
Suomen suven säät ovat melko vaihtelevia: nyt viimeisimmät päivät ovat olleet enemmän vihreän talven oloisia, mutta tällä hetkellä nyt alkanut viikonloppu tulnee olemaan aurinkoinen, mutta viileähkö. Ihan kiva sää siis kaiken kaikkiaan. Sääennusteissa tulevan juhannuksen sääennuste vaihtelee paljon, mutta ilmeisesti juhannusaatto on poutainen - tai ainakin siltä nyt näyttää.
Mansikkakausi on hyvällä alulla, ja nyt poiminnassa ovat mm. Emily-, Jonsok-, ja Solprins-lajikkeet. Myös ensimmäisiä Polka- ja Korona-lajikkeiden mansikoita on jo poimittu. Eri lajikkeiden makuerot säilyvät myös pakastuksessa. Omissa pakastemansikkavertailussa Solprins on hyvin kirkkaan värinen ja säilyttää raikkaan värinsä myös pakastuksen jälkeen. Jonsok on vanha perinteinen mansikkalajike, josta tulee ehkä maailman paras mansikkahillo. Emily-lajikkelle ominaista on puolestaan metsämansikkainen aromi, jota pakastus voimistaa. Parasta mansikkaa onkin siksi vaikea valita, samoin kuin sitä makeinta. Makeuden lisäksi mansikan makua luo happo, ja näiden kahden - makeuden ja hapon - suhde luo jokaisen mansikkalajikkeen oman maun.
Juhannuksen alla herneet ja tillit kypsynevät korjuukokoiseksi. Perunaa nostetaan nyt, tällä hetkellä nostossa on Arielle.

torstai 12. kesäkuuta 2014
Mansikan itsepoiminta alkaa huomenna
Hieno alkukesä on nopeuttanut mansikoiden kypsymistä, ja heti huomenna torstaina aloitamme mansikan itsepoiminnan. Poiminnassa ovat nyt Emily-, Solprins- ja Jonsok- lajikkeet, jotka kaikki ovat yleislajikkeita: ne soveltuvat syötäväksi heti tai sitten säilöttäväksi. Itse asiassa Jonsokista taitaa tulla myös paras mansikkahillo: kirkkaanpunainen ja maukas, voimakkaan mansikkainen. Mansikan säilöntää kannattaa siis jo aloitella nyt jo.
Perunat ovat myös kasvaneet nostokokoisiksi. Tällä hetkellä nostetaan Arielle-lajiketta, joka on aikainen, kiinteähkö, vaaleankeltainen varhaislajike, joka on malliltaan pyöreä.
Huomenna torstaina avaamme myös myyntipisteet Hämeenkyrön S-Marketilla, Ikaalisten Nesteellä sekä Ylöjärvellä Lihanmestareiden piha-alueella - tervetuloa ostoksille. Myynnissä on nyt mansikkaa ja perunaa.
Tässä kotosalla ollaan valmisteltu tulevan sunnuntain mansikkakauden avajaisia. Sunnuntaina 15.6. tarjoamme mansikkakakkukahvit kävijöille, ja tietysti tiluskierroksen klo 15. Taitava irkkubändi Isara aloittaa klo 18, ja keikkalippuja (á 10 €) myynnissä nyt Puimasuulilla. Keikka on ikärajaton, ja alle 16 v. pääsevät keikalle ilmaiseksi. Kannattaa siis tulla paikalle vaikka koko perheen voimin - viime vuonna musiikki tempaisi mukaansa ja tanssiksihan se meni.
Mansikkakakkukilpailun ennakkoilmoittautuminen on käynnissä, nyt kannattaa ilmoittautua. Kilpailun palkintona on tietysti mansikoita. Sarjoja on kaksi, yli ja alle 16-vuotiaat.

maanantai 9. kesäkuuta 2014
Mansikkaa!
Mansikan myynti on aloitettu, ja sitä on myynnissä päivittäin Puimasuulilla. Loppuviikosta avaamme myös muita myyntipisteitämme, mutta vielä on hiukan suunnitteilla mitä ja missä järjestyksessä.
Nyt viikonlopun aikana olemme tuoneet myös eläimiä taas Puimasuulin ympäristöön. Pukkitornia asuttaa 4 pikkupukkia, ja navettasillan kupeessa on kaksi karitsaa. Kanoja ja hanhenpoikasia on myös ihailtavana. Pukit ovat tänä vuonna sen verran nuoria, että saavat vielä annoksen maitoa kolmasti päivässä. Pukkien juottoajat ovat: klo 9.15, klo 12.15 ja klo 16.15. Ajat ovat noin-aikoja, eli juottaja pyrkii olemaan tuohon kellon aikaan paikalla (ei tule aiemmin, voi tulla hiukan myöhemmin). Tervetuloa katsomaan!
Twitteri on osoittautunut aika hauskaksi, mutta jos kirjoituvirheitä on tässä blogissa, niin sinne ne pyrkivät vielä innokkaammin. Pahoittelut siis, mutta toivottavasti kuvat kertovat asian paremmin!
Pellolla on aika kova touhu päällä: mansikkaa poimitaan, joka puolella kitketään ja ruohon leikkuuta riittää loppumattomiin. Onneksi leikkurin rattiin on ollut tarjolla kuskeja, kiitos kaikille siitä.

maanantai 2. kesäkuuta 2014
Seikkaileva vuohi
Viime päivät ovat olleet varsin jännittäviä. Syynä jännittävyyteen on ollut seikkaileva vuohi. Vuohen oli tarkoitus matkustaa sunnuntaiaamuna maisemanhoitotöihin erääseen pieneen saareen, minkä takia se tuotiin meille lauantai-iltana myöhään. Vuohi, kekseliäs kun on, huomasi aitauksen katossa pienen, vuohen mentävän kolon, mitsä pystyi kapuamaan pois. Ja eikun seikkailulle! Illan jo hämärtyessä ei harmaata kuttua löytynyt, ei vaikka valolla yritti etsiä kiiluvatko silmät jossain. Yön aikana astiaan jäteyt jyvät kyllä olivat maittaneet, ja palkaksi oli jätetty kasa tuoreita papanoita. Ja siihen sitten jäljet loppuivatkin.
Eilispäivänä soiteltiin ja kyseltiin naapureista, olisiko missään havaintoja seikkalevasta vuohesta. Eipä ollut, ei edes salaeräisesti kadonneita kukkasia - vuohethan ovat melkoisia herkuttelijoita, ja maistelisivat epäilemättä mielellään orvokkeja, petunioita ynnä muita vastaavia herkkuja. Eilispäivänä siis ihmeteltiin, minne kummaan kuttu oli juossut: ei jälkeäkään, eikä mistään tullut tietoa omituisesta eläimestä.
Tänään saatiin ensimmäinen havainto, että vuohi olisi seikkaillut Taivallahdessa päin. Ja eikä aikaakaan, niin tuli jo soitto, että vuohi oli saatu kiinni. Suuret kiitokset kiinniottajille ja kaikille muille!
Tänään meillä oli myös kesätyöntekijöiden koulutuspäivä, ja oli hyvä, että lähes tulkoon kaikki pääsivät paikalle. Koulutuksen loppussa tehtiin lyhyt kärrykierros, ja käytiin katsastamassa marjamaita. Tästä se alkaa - varmaan loppuviikosta poimitaan ensimmäiset marjat myytäväksi.
Huomisesta alkaen aukioloaikamme pitenee: olemme avoinna kesän ajan ma - pe klo 8 - 20, la klo 8 - 18 ja su klo 9 - 20. Tervetuloa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)