perjantai 29. kesäkuuta 2012

Jättiläis-mansikoita

Tällä viikolla on kerätty ensimmäiset Korona-lajikkeen mansikat. Korona on mansikkalajike, jonka aromi on herkullisen karamellimainen ja ensimmäiset mansikat ovat jättimäisiä. Sellaisten 50 - 60 g marjojen löytyminen ei ole kummallista - suurimmat Korona-mansikat painavat siis yhtäpaljon kuin kanamunat. Ihan ensimmäisiä Polka-lajikkeen mansikoita on myös löytynyt sieltä täältä yksittäisiä kappaleita, joten myös sitä on jo vähän makusteltu. Solprins- ja Emily -mansikkaa on nyt runsaasti, ja niistä saa ämpärin täytettyä nopeasti. Solprins on suurikokoinen, kirkkanpunainen mansikka, joka sopii herkuttelun lisäksi myös säilöntään. Se on pehmeähkö, ja hilloutuu mukavaksi, sileäksi hilloksi vaivatta. Myös erilaisten hyytelöiden marmeladien teko on ihanan helppoa ja vaivatonta. Emily on kartiomainen, säännöllisen muotoinen, Solprinsia kovapintaisempi mansikka. Sen maussa on kypsänä häivähdys metsämansikan aromia. Perunaakin riittää, tällä hetkellä nostamme eniten Arielleä. Arielle on kiinteäkö, keittynä sisältä kellertävä varhaisperunalajike. Siikliä nostamme myös joka päivä vähän, mutta viileä sää on selkästi hidastanut sen mukulakoon kehitystä enemmän. Onneksi nyt ennusteet lupaavat sään lämpenevät, joten Siiklin nostomäärää voitaneen pian lisätä.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Herneitä odotellessa aloitellaan mansikan itsepoimintaa

Lämpimät ilmat ovat hellineet näitä etelään viettäviä rinteitä, ja mansikkaa kypsyy mukavasti. Huomenna, juhannusaattona aloitamme itsepoiminnan. Tällä hetkellä poiminnassa ovat Emily- ja Solprins -lajikkeet, jotka ovat myös kelpo mansikoita säilyttäväksi. Emily-lajikeessa on itseasiassa aistittavissa ehkä hivenomainen häivähdys metsämansikkaa.

Hernemaata olemme myös tutkineet, ja pian myös ensimmäiset herneet ovat poimittavissa. Hernettä on kylvetty toukokuun ajan useamman kerran, jotta juuri sopivankokoista ja makeaa hernettä olisi saatavana mahdollisimman pitkän kauden. Hernehän sopii myös pakastettvaksi: herneet perataan, pistetään raakana pussiin ja pakkaseen. Talvella hernettä voi käyttää ihan tavallisten pakasteherneiden tapaan, eli syödä sinälään tai laittaa vaikka sopan sekaan.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Juhannuksena...

..olemme auki lähes normaalisti. Juhannusaattona pe 22.6. myyntipaikamme ovat avoinna aamupäivän, ja vähän iltapäivän puolellekin. Tässä kotona ollaan myymässä klo 9 - 17. Juhannuslauantaina myyntiä on vain tässä kotona Mahnalassa, mutta heti juhannsusunnuntaista aloitamme normaalit myyntiajat. Myyntipaikkakohtaiset aukioloajat ovat nettisivujen etusivulla. Tässä kotona päivystämme ma - pe klo 9 - 20 , la 9 - 17 ja su 9 - 20.

Mansikoita kypsyy joka päivä enemmän, samoin tänään tiistaina suoritimme tutkimusmatkan Siikli-penkkeihin. Tutkimusten jälkeen voidaan todeta, että huomenna keskiviikkona aloitamme Siiklin noston.

Yrteistä nyt niputetaan ensimmäisiä tillejä, ja pikkuhiljaa myös yrttivalikoima lisääntyy.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kiitos!

Kiitokset ihanista avajaisjuhlista - tuulista oli, mutta sisällä suulissa oli kyllä hauskaa. Oli mukavaa, että kävitte.

Mansikkaa tuntuu nyt kypsyvän melko rivakkaa tahtia. Tästä syystä avasimme tänään Hämeenkyrön Liikekeskuksen pihassa olevan punaisen myyntimökkimme, samoin kuin Ikaalisten Nesteen pihassa olevan myyntimökkimme. Näiden pisteiden lisäksi avaamme hyvin pian myös muut myyntipisteemme.

Arielle-perunat ovat myös kasvaneet mukavan kokoisiksi, ja nostamme sitä päivittäin. Tilliä niputamme myös, aikaisimmat kylvökset ovat kasvaneet juuri sopiviksi.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kypsiä mansikoita

Ensiksi ilouutisia kaikille mansikoiden ystäville: nyt sunnuntaina aloitamme mansikanmyynnin. Mansikoiden kypsymistä on selvästi nopeuttanut aurikoinen ja lämmin sää, ja nyt aloitamme keräämään niitä päivittäin. Hyvin pian aloitamme myös itsepoiminnan.

Perunamaallakin ensimmäiset varhaisperunat rupeavat olemaan nostikunnossa. Huomenna olisi tarkoitus suorittaa laajamittaisempi koekaivuu. Näin alkuun peruna nostetaan meillä ihan käsin, korkeintaan kuokalla vähän vähän auttaen. Tämä siitä syystä, että saisimme perunat mahdollisimman hyvälaatuisina nostettua. Varhaisperuna on vähän samanlainen kuin mansikka: herkkähipiäinen, eikä pidä säilytyksestä tai monista käsistä ennen pesua, keittoa ja haarukkaa.

Tillinippuja yritämme tehdä myös huomenna. Aikaisimmista tilleistä löytyy jo niputukseen soveliasta koko luokkaa.

Nyt sunnuntaina ovat myös suoramyyntitilamme, tilamyymälä Puimasuulin avajaiset. Hiukan verran jännittää ja hirvittää - toivottavasti kaikki menee hyvin. Avajaispäivänä tarjoamme kakkua ja kahvia asiakkaillemme. Puimasuulin ympärystän pihatyöt jäävät kesken, mutta toivottavasti asia ei menoa haittaa! Tervetuloa tutustumaan!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Toinen päivä katosi jo, jäljellä enää huominen

Tämä päivä katosi jonnekin työhön tohinaan, ja aika paljon on saatu jo aikaiseksi. Yksi päivä on siis aikaa valmistella, sunnuntaina ovat Puimasuulin avajaiset. Illalla Tommi ehti vielä tasoittelemaan pihamaata, ja huomenna on tarkoitus jatkaa vielä sorsatusta pihalla. Tienvarren kylttikiin pitäisi kaivaa esille.

Huomenna jossain vaiheessa tai viimeistään sunnuntai-aamuna suoritamme ensimmäisen mansikan koepoiminnan. Saas nähdä, minkälainen saalis saadaan. Joitakin yksittäisiä hajamarjoja oli muutama päivä sitten siellä täällä, joten varmaankin jotain saadaan aikaiseksi.

torstai 14. kesäkuuta 2012

kolmas päivä jo puolessa...

Hui, aika on lyhyttä näin kesäaikaan - tunnit laukkaavat luvattoman nopeaan. Kolme päivää on jäljelläa vajaisiin, ja yhä edelleen on siivottavaa ja putsattavaa ja siirreltävää...ja vaikka mitä.

Ensimmäiset punaposkiset hajamarjat on jo löydetty mansikkamaalta, joten eiköhän aika pian niitä ole isompia määriä ihan kerättäväksi asti. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloitella myyntiä, ja avata myyntipisteitä Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Ylöjärvellä. Avaamme pisteet sitä mukaan, kun arvelemme tavaraa olevan riittävästi. Totuttuun tapaan ensimmäiset kypsyvät mansikat ovat "merkiltään" Emilyä ja Solprinsiä, mutta varmaan heti juhannuksen jälkeen alkaa myös monen suosikki Polka kypsyä.

Perunaa nostetaan myös ensi viikolla: kiinteä varhaisperuna Ariellessä on jo melko isokokoisia mukuloita, ja yritämme myös etsiä Siikli-maasta ne suurimmat.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

4 päivää jäljellä

Nyt on sitten edessä neljä päivää ennen avajaisia. Tänään saatiin aika paljon tavaroita ja asioita ainakin melkein kohdalleen, ja huomenna olisi tarkoitus jatkaa projektia. Samoin saatiin tehtyä listaa vielä puuttuvista asioista - jännä juttu, kuinka niitä tulee pikku hiljaa mieleen, vaikka kuinka yrittää etukäteen tuumia kaiken valmiiksi.

Ensimmäiset mansikat ovat jo lähes valmiita - tänään oli ihan pakko maistaa ensimmäisiä puolikypsiä mansikoita. Mansikoiden kärjet olivat vielä valkoisia, mutta maku oli jo varsin lupaava...pian on siis aika herkutella oikein kunnolla, ihanaa!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

viisi päivää jäljellä

Tämä päivä sujui kaikenlaisissa sekalaissa toimissa, mutta onneksi siivoaminen edistyi eteenpäin. Nyt suoramyyntitila rupeaa olemaan suurimmalta osalta siivoiltu, vaikka toki erinäisiä lautakasoja on sekä sisällä ja pihalla odottamassa siirtämistä varastoon.

Perunoiden kasvu on nyt kunnollisessa nousukiidossa, ja arvioilta n. viikon kuluttua nostetaan ensimmäiset perunat myyntiin. Lämpö on myös kiihdyttänyt mansikoiden kasvua, ja osa raakileista rupeaa jo vaalenemaan lupaavasti.

Mansikan istutuksessa on käynnissä nyt loppurutistus -vielä pieni pala jäljellä. Mansikkamaiden perkaaminen on myös voiton puolella, joten pian siirrytään muiden kasvien pariin. Keväällä vartetut omenapuun taimet pitäisi pian istuttaa paikalleen, ja kaataa samalla muuta talven vaurioittama puu pois.

lähtölaskenta alkakoon...6 päivää jäljellä

no niin - nyt on siis 6 päivää aikaa saada suoramyymälä viimeisteltyä. Tänään oli listalla siivousta, ja huomenna on...siivousta. Siistimistä ja paikkojen putsausta siis riittää yllinkyllin. Ja vaikka mitä tehtäisiin, varmaan vielä jotain jää tekemättä ja aika paljon siihem kuuluisaan viime tinkaan. Metkasti se aika vain katoaa jonnekin, kun yrittää saada jotain oleellista aikaiseksi.

Syreenit ovat alkaneet kukkia, ja niiden tuoksu on huumaava. Harmillista kyllä, kukinta ei näytä tavanomaisen runsaalta. Kurjenpolvia on jo paikoin runsaasti. Lemmikit kukkivat myös, samoin ensimmäiset mäkitervakot ovat availleet nuppujaan. Kesän kukkijien lumo on jokseensakin sanoin kuvaamaton, niitä ei ikinä väsy ihailemaan.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kesä alkoi?

Nyt pari viime päivää ovat olleet luvattoman petollisen lämpimiä - jokohan kesä jo vihdoin alkaa? Paikoin pellon pinta on varsin pehmeä, ja tuntuu ettei vettä tarvittaisi juuri nyt enempää. Olimme tänään pikkuisella osastolla mukana Ahlmannin puutarhapäivässä - kiitokset kaikille kävijöille, oli kiva nähdä. Aurinko helli tapahtumaa, ja tuli itsellekin sellainen tunne, että nyt alkoi kesä. Mansikkamaiden kitkentä on nyt käynnissä: jokainen rivi kitketään käsin kaksi kertaa vuodessa, joitakin paikkoja joutuu kitkemään useamminkin. Mansikoiden jälkeen ryhdytään kiertelemään muita viljelysaksveja. Muutama omenapuu on kuollut, ja villivesojakin pitäisi leikata pois omenpuiden juurelta. Mustikoiden juurella on ollut tänä vuonna yllättävänn vähän rikkakasveja: mustikat ovat kasvaneet aika kookkaiksi, ja varmaankin varjostus juurella on jo niin suuri, etteivät rikkakasvit siellä viihdy. Mustikat on meillä istutettu penkkeihin, joiden päällä on joko muovi tai kangas: vanhemmat ovat muovissa, nuoremmat kankaassa. Rivin peittäminen estää omalta osaltaa tehokkaasti rikkojen kasvamista rivissä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Monimuotoista vesisadetta

Viimeiset pari päivää on ollut vesisadetta kaikissa muodoissaan: kaatosadetta, tihkusadetta, pikkusadetta, kuurosadetta, sadetta tuulella ja ilman. Sää on olut myös myös erittäin kylmä, päivittäinen tehoisan lämpösumman kertymä on ollut vain muutama aste päivässä. Tehoisa lämpösumma on summa, johon lasketaan yli viiden asteen ylittävä osuus päivän keskilämpötilasta.

Sääennusteet näyttävät tällä hetkellä viileän sään jatkuvan koko ensi viikon, ehkä jonkinmoista lämpenemistä on havaittavissa ensi viikon loppupuolella. Sadettakin ennusteissa on: joissakin malleissa enemmän, joissakin vähemmän. Hallaennusteet ovat vielä sen verran pahannäköisiä, että hallantorjunnan valmiutta täytyy ylläpitää ja suunnitella mitä tehdään ja millä lohkolla.

Rivivälien nurmenleikkuu on meillä sellainen loppumaton projekti. Juuri on saatu kierros täyteen, mutta todennäköisesti heti ensi viikola täytyy aloittaa alusta. Tällainen viileä, kostea sää on erinomainen nurmen kasvulle, mutta lähes toivoton leikkuu sää. Nurmi kun ei leikkaudu kunnolla, jos kasvusto on märkää.