keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Vuoden viimeisiä päiviä

Vuosi 2009 lähestyy loppuaan, ja nurkan takana kolkuttaa jo uusi vuosikymmen. Kiitoksia kaikille asiakkaillemme, työntekijöillemme sekä yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta ja vuosikymmenestä. Hyvää alkavaa vuotta kaikille!

Joulukuu on vilahtunut silmien ohi yhdessä vilauksessa. Joulunalusmarkkinoilla tulee itsellekin joulumieli, kun näkee ihmisten kulkevan joulu mielessään. Pakkassäät ja runsas lumipeite ovat omiaan luomaan myös joulutunnelmaa.

Varsinaisesti joulunaika meillä on sujunut normaalisti. Joulun odotus alkaa meidän perheen lapsilla joulukalenterin ensimmäisestä luukusta, ja kirjeen kirjoittamisesta joulupukille. Toinen merkkikohta on läheisen päiväkodin vierailu lampolaan joulukuusta koristelemaan ja lampaita tervehtimään. Tällä kertaa pakkanen paukkui ulkona, mutta sitäkin punaposkisempia olivat lapset ja päiväkodin tädit käveltyään meille. Tuomaanpäivänä, Tommin nimipäivänä, syödään jouluherkkuja ensimmäisen kerran -erityisesti tryffelit ja Ellen Svinhufvud -kakku ovat Tommin päivän herkkuja. Ellen Svinhufvud - kakku ei loppu viimein ole kovin monimutkainen, varsinkin kun nykyään mantelit ja pähkinät on mahdollista ostaa jo valmiiksi jauhettuna. Mansikka-aikaan tuoreet mansikat sopivat kakun koristeeksi, ja myös keventävät makua mukavasti. Jouluna sitten käydään kirkossa, sukuloidaan ja syödään hyvin - ja sitähän joulu on: mukavaa yhdessä oloa.

Mutta: pian alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet - niistä sitten taas lisää myöhemmin. Sitä ennen oikein mukavaa Sylvesterin päivää sekä rattoisaa uuden vuoden juhlaa!

maanantai 30. marraskuuta 2009

Marraskuun mietteitä

Marraskuu kääntyy loppua kohti hyvin sateisissa merkeissä. Vettä on satanut sitekeästi lähes koko marraskuun ajan, lukuunottamatta lyhyttä pakkasjaksoa.

Marraskuu on kulunut flunssan kourissa ja paperitöitä tehden. Nuhakausi tuntuu nyt helpottavan, paperityöt eivät. Ensi vuoden viljelysuunnittelu on jo täydessä käynnissä, ja pian rupeaa olemaan kiire alkaa tilailemaan tarvikkeita ja muuta sellaista.

Marrastorilla Tiina oli myymässä omenoita, villoja, vällyjä ja taljoja. Niiden lisäksi uutena uutuutena näillä joulumarkkinoilla on mukana maissilyhteitä. Kaikkea on saatavana myös tästä tilalta.

Pikiä on pyydetty isäksi pentueelle, tässä linkki kasvattajan sivuille: http://www.elisanet.fi/mumpsa/tiksun_pennut.htm

Kaikki pentutiedustelut suoraan nartun omistajalle, em. linkin kautta löytyvät hänen yhteystietonsa.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Aika rientää

Aika on rientänyt viimeisen reilun kuukauden aikana niin vilkkaasti, ettei ole tullut tätä blogiakaan riittävästi ajateltua ja kuulumisia kirjattua. Nyt ulkona vallitsee normaali marraskuinen sää: lämpötila on nollassa, tuulee idästä ja sataa räntää. On siis oivallinen sää istua sisällä ja pohtia menneen kuukauden tapahtumia.

Lokakuussa yritämme vetää houkan henkeä kasvukauden päättyessä, ja niin teimme nytkin. Pakolliset asiat teemme, ja eläimet pitää hoitaa joka päivä totta kai, mutta muuten aika kului lähinnä huushollin siivouksessa, tekemättömien töitten ja asioiden järjestelyissä ja suunnittelussa.

Satokausi on nyt kokonaisuudessaan saatu päätökseen. Viimeisenä kerättiin Antotovka- omenat, jotka kypsyvät varastoinnin aikana. Tällä hetkellä ne ovat parhaimmillaan. Jäljellä on vielä myös jonkin verran Keltakanelia. Antonovka -omena säilyy tammi-helmikuulle asti viileässä varastossa, kaneliomenoiden sanotaan säilyvän noin joulun tienoolle asti. Tai siis säilyy, jos ei tule syödyksi. Valmiiksi lohkotut omenat ovat meillä osoittautuneet kaikkien herkuksi, mitä tulee naposteltua helposti välipalaksi, iltapalaksi, aamupalaksi, päiväruualla salaatin osana jne. Omenoiden lisäksi saatavana on talvikurpitsaa, kauraa, villalankoja, huovutusvillaa, hahtuvalankaa, taljoja ja vällyjä.

Muutama uusi omenaresepti on tulossa sivuille, mutta vaativat vielä muutaman uusinta kokeilun omassa keittiössä parhaan yhdistelmän varmistamiseksi. Herkkuresepteistä erääksi suosituimmista on kohonnut leivinjauheella kohotettu omenaleipä, joka on aivan uskomattoman maukasta.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Syyskuu

Syyskuu on kääntynyt jo loppupuoliskolleen, postaukset tänne blogiin ovat hiukan harvainlaisia - myönnetään. Sykysy on edennyt kuitenkin tavanomaisissa merkeissä.

Kauranpuinti saatiin päätökseen eilen. Puintia viivästyttti puimurin hajoaminen (polttoainepummpu rikkui mm.), mutta kaikki saatiin kuitenkin puitua. Kauran sato näyttää kohtalaiselta, laatu keskinkertaiselta.

Maissikausi jatkuu yhä, ja sääennusteiden valossa ainakin vielä ensi viikon ajan maissia on poimittavissa. Omenoista kerätään nyt talvilajikkeita varastoon, myynnissä nyt on mm. Kaneliomenoita ja Melbaa. Lisäksi nyt on saatavana päärynöitä ja luumuja.

Peni-koira on jäänyt eläkkeelle paimenkoiran virasta. Kyllä Peni vielä jotain kevyempiä töitä tekee, mutta oireileva selkä estää rasittavammat työt. Pappa-koirana virka tosiaan jatkuu, ja eiköhän sitä jotain pientä puuhaa vielä mielenvirkistykseksi meillä ole.

maanantai 31. elokuuta 2009

Omena- ja perunapäivityksiä

Omenapäivityksiä: Valkeat Kuulaat on nyt kerätty puusta, eli sitä on saatavana nyt valmiiksi poimittuna. Toistaiseksi ei pääse poimimaan omenoita itse, odottelemme seuraavan lajikkeen kypsymistä poimintakypsyyteen.

Perunatilanteesta sen verran, että perunan itsepoimintapäivää ei tänä vuonna järjestetä. Syynä on heikohko sato: rutto vei varret melko aikaisin, ja paikoin perunan koko on pientä. Tarvitsemme perunaa taas ensi vuoden siemeneksi, mikä myös osaltaan rajaa. Perunaa toki saatavana vielä arviolta noin pari viikkoa tilaltamme päivittäin.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Maissia paljon ja omenakausi täydessä vauhdissa

Maissin ja omenan satokausi ovat nyt täydessä vauhdissa. Maissista on pääsati kypsynyt kolmessa eri lajikkeessa, jotka kaikki ovat hiukan erilaisia. MAissin satikausi jatkunee seuraavan kolmen viikon ajan runsaana.

Omenasta kerätään ja on itsepoiminnassa Valkeaa Kuulasta. Valkeaa Kuulasta pääsee poimimaan itse niin kauan kuin omenia on puissa. Valmiiksi poimituista omenoista saatavana on eri laatuluokkia.

Omenoiden lisäksi hedelmistä on kerätty ensimmäiset luumut. Päärynöissä menee vielä pari viikkoa, ennen kuin niitä aletaan kerätä.

Kanatarhassa sattui tragedia lauantaina. Kasvamassa olevien kanojen luo oli jo perjantaina yrittänyt kanahaukka, heikoin tuloksin. Lauantaiaamuna se oli päässyt kanatarhaan: kanatarhan päälysverkko ei ollut tiivis kuusen alla, koska tuntui todella epätodennäköiseltä, että mikään peto sitä pitkin kanojen luo pyrkisi. Varsinkin kun kasvavat kanat ovat aivan pihapiirissä, koiratarhan takana. Mutta sinne kanahaukka oli vain änkenyt, ja nauttinut aamiaiseksi kaksi kukonpoikaa. Parilla siiveniskulla se katosi, toivottavasti kauas. Kanatarhan katto on sittemmin tiivistetty, jotta vastaavien perinneaamiaisten nauttiminen olisi aikankin hankalampaa. Kuinkakohan kauan sekin haukka on kanoja tillittänyt, että mistä se käy haukkaamassa hiukan hiukopalaa?

perjantai 28. elokuuta 2009

Elokuu etenee

Elokuu etenee vääjäämättömästi kohti loppuaan. Vadelmakausi näyttää päättyvän läheskuin seinään, toki vielä vadelmia pensaiden sisäoksilta löytyy. Mustaherukkaa on vielä, samoin pensasmustikoita. Karviaisia on myös saatavana.

Omenarintamalla on nyt Valkeiden Kuulaiden aika. Niiden lisäksi on kerätty ensimmäiset Sokeri-Mironit. Itsepoiminta on aloitettu, itsepoiminnassa Valkea Kuulas.

Hedelmistä vielä tulossa syyskuun puolella ovat päärynät ja luumut.

Vihannesrintamalla sato on tällä hetkellä todella runsas. Tarjolla on porkkanaa, viimeisiä papuja, maissia, sipulia, valkosipulia ja kurpitsaa. Vesimelonit ehtivät tänä vuonna: varmaan syynä on se, että Iiris (4 v.) auttoi äitiä kylvämään siemenet ajallaan. Ensimmäiset vesimelonit on siis kerätty. Avomaantomaatit ovat kasvaneet kovasti, ja itse tomaatit ovat jo ruvenneet vaalenemaan. Nyt peukut pystyyn, ettei tule kylmää säätä -tomaattien kypsyminen vaatii lämpimien säiden jatkumista ainakin pari viikkoa vielä. Näiden lisäksi siis kolmea sorttia perunaa: Siikliä, Blue Congoa ja Rosamundaa. Mangoldia, salaattia, erilaisia yrttejä ja kukkasia on myös vielä. Herneet rupeavat tuleentumaan, eli eivät enää ole kovinkaan makeita. Toisaalta ne soveltuvat vielä säilöntään. Itsesäilötyt herneet ovat talvella mitä suurin herkku!

Pässitkin pysyivät sitten hyvin viimeisessä aitauksessa, eivätkä edes hajottaneet sitä. Nyt pässinpäät ovat päässeet ihan oikeisiin töihin uuhien seuraan, ja tuloksia työnteosta on toivottavasti nähtävissä viimeistään helmikuussa 2010.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Päivittelyä

Vadelman satokausi jatkuu normaalina, eli siis hyvänä. Vadelmaa poimitaan meillä yleensä koko vähintään koko elokuun ajan, ja vähän syyskuussakin. Vadelman lisäksi pensasmustikan, karviaisen ja mustaherukan satokausi jatkuu.

Papukausi sen sijaan on kääntymässä kohti loppua, mutta onneksi ei vielä loppunut kokonaan. Vihreiden leikkopapujen määrä on vähentynyt, mutta toisaalta taas osa punaisista pavuista on vasta alkamassa kasvattamaan palkojaan.

Kesävihanneksista mangoldia on nyt hyvin, ja lehdet ovat juuri parhaimmillaan. Mangoldia voi siis käyttää joko sinällään tai esimerkiksi höyrytettynä tai sitten haudutettuna esimerkiksi paprikan, sipulin ja valkosipulin kerä. Monet pitävät mangoldia parempana kuin pinaattia - vertailua on yritetty itsekin tehdä, pinaattia on myös penkissä runsaasti.

Omenoista Pirja-lajike kerättäneen ensi viikon alkupuolella, ja Valkeaa Kuulasta alkanee kypsyä korjuukelpoiseksi reilun viikon päästä. Luumuja on päärynöitä on tulossa myös syksymmällä.

Avomaantomaateissa näkyy jo melko isoja raakileita, eli jos nyt ennustetut lämpimät säät todellakin toteutuvat, alkaa tomaattien kypsyminen melko nopeasti. Perinteisesti avomaantomaattien paras satokausi ajoittuu syyskuun alkuun.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Pensasmustikoita ja vadelmia

Vadelmapensaissa punoittaa yhä edelleen. Vadelmat ovat pimeiden öiden ja aurinkoisten säiden myötä saaneet erittäin maittavan maun. Jostain syystä tosiaan vadelman maku kehittyy täydelliseksi vasta näin, kun yöt alkavat pimenemään.

Pensasmustikkamaalla saa nyt poimittua mustikat erittäin nopeasti. Poiminnassa meillä on Aino, Alvar- ja Northblue-lajikkeita. Aino ja Alvar ovat Suomessa jalostettuja lajikekita, jotka ovat melko aikaisia, syvän sinisiä ja erittäin maukaita. Northblue puolestaan on kotoisin ison veden takaa Amerikasta, ja on selvästi vaalemman sininen kuin kotoiset jalosteet. Northblue on todella suurimarjainen, tänä kesänä suurin löytämämme (ja punnittu) yksittäinen marja painoi 10 g. Marja oli todella valtava. Onneksi suuri koko ei heikennä Northbluen makua.

Pensasmustikat on helppo poimia suoraan pakastusrasioihin. Pakastettaessa pensasmustikat eivät rypisty ja vetisty samalla tavalla kuin metsämustikat, vaan ne säilyvät kiinteämpinä myös pakasteesta sulatettuna.

Ensimmäinen maissin tähkä korjattiin kokeeksi viikonloppuna, ja jos lämpimät säät jatkuvat, niin todenteolla maissin korjuuseen päästäneen nyt alkavan viikon (nro 33) aikana. Omenoiden kanssa menee vielä ainakin reilu viikko. Molempia on mahdollista poimia itse tai ostaa valmiiksi poimittuna.

Muita tuloss aolevia kasveja ovat kurpitsat ja avomaantomaatit. Tomaatintaimissa on jo raakileita, mutta helposti kuluu reilu kaksi viikkoa, ennenkuin ne ovat täydellisin kypsiä.

Mitä muuta kuuluu? Yksi ruohonleikkuri on rikki, mansikantaimia on yrittetty tehdä, pässit ovat toistaiseksi pysyneet tarhassaan. Kai viimeksi mainitut salaa suunnittelevat jotain pakoyritystä uuhien pariin, vaikka parin viikon päästä ne olisi tarkoitus sinne joka tapauksessa jakaa. Seuraavan parin viikon aikana pitäisi saada jaoteltua uuhet astutusryhmiin, mikä on aina yhtä haastavaa. Sitä kuvittelee aina tietävänsä, mikä olisi hyvä, mutta loppuviimeinen rupeaa epäilyttämään. Ruohonleikkurin rikkoutuminen näkyy taas siinä, että joissakin paikoin ruoho on pääsyt kasvamaan luvattoman pitkäksi.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Elokuu

Elokuu alkoi, ja elokuun alun myötä lopetimme myynnin osassa myyntipaikoistamme. Kiitoksia kaikille myyntipaikkojemme asiakkaille -toivottavasti tavataan viimeistään ensi kauden aikana samoissa merkiessä, toki kausi jatkuu vielä tänäkin vuonna.

Jatkamme myyntiä Hämeenkyrön S-marketin edessä sekä luonnollisesti tässä kotona tilalla.

Vadelmakausi on nyt parhaimmillaan, eli vatut kannattaa säilöä nyt. Ensimmäisiä mustaherukoita on kypsynyt, ja nyt luvatut helteet kypsyttänevät satoa enemmän.

Pimeiden öiden myötä maissi ja kurpitsat ovat todella räjähtäneet kasvuun. Maissikausi alkanee parin viikon kuluessa, todennäköisesti silloin ovat poiminnassa myös ensimmäiset kurpitsat. Omenoita on odotettavissa noin elokuun puolivälin jälkeen. Aikaisen Pirja-lajikkeen kukista suurimman osan vei halla, mutta sitä myöhäisemmästä Valkeasta Kuulaasta näyttäisi tulevan omenoita.

Sitten satokausitiedotteesta karkaileviin eläimiin. Nyt sitten tältä tilalta löytyy kolme aitovaa siitospässiä. Vanhin pässi, Topias, ei ole vielä ryhtynyt aituriksi. Toivottavasti pysyvät laitumella astustuskauden ajan kiltitsi uuhien seurassa, muuten on vanhalla Topiaksella kova urakka tieodossa.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Vadelmaa

Vadelmaa on kypsynyt lämpöisten säiden myötä mukavasti pensaisiin. Vadelmat ovat myös aika kookkaita, koska ne ovat saaneet sopivasti vettä. Jos pakastaa vadelmat kokonaisina, niin ne kannattaa kerätä suoraan pakasterasioihin pellolla.

Pensasmustikkakausi on nyt kunnolla käynnistynyt myös. Pensasmustikoista meillä on poiminnassa kotimaisia Aino- ja Alvar -lajikkeita, joiden marjat ovat tummia. Vaalempia, mutta selvästi suurempi kokoista Northblue-lajiketta on alkanut kypsyä myös. Northblue on kuitenkin Ainoa ja Alvaria myöhäisempi lajike, eli arviolta ensi viikolla sitä on suurempia määriä. Pensasmustikan keruu on hauskaa puuhaa. Myös se kannattaa poimia suoraan pakasterasioihin, jos aikoo pakastaa sitä kokonaisina marjoina.

Muista marjoista nyt on poimittavissa saskatoonia sekä puna- ja valkoherukoita. Salaatti-ja yrttimaan herkut ovat nyt parhaimmillaan, samoin perunaa nostetaan joka päivä.

Omenoita, luumuja ja päärynöitä näyttäisi olevan kypsymässä syksymmällä - tämä tilanen perustuu nyt olevaan raakiletilanteeseen, asia varmistuu täsäs lähiviikkojen aikana.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Sataa ropisee

Perjantai-iltana alkoi sade. Onneksi sade ei ole piiskaavaa myrsky sadetta, vaan pehmeää kesäsadetta. Ennusteiden mukaan aamulla viiden aikaan pitäisi sateiden hellittää, huomisesta lauantaista tulla poutainen ja lämmin. Saa nähdä, kuinka hyvin ennustus osuu kohdalleen.

Vattukausi on nyt todenteolla alkamassa. Riveissä rupeaa olemaan jo mukavasti kypsiä marjoja, jotka ovat myös kookkaita.

Mansikoita on myös vielä - toki kerääminen näin loppukaudesta on jo hitaampaa kuin alussa, jolloin marjat ovat tosi suuria. Paikoin mansikat jaksavat kasvattaa vielä marjat mukavan kokoiseksi, ja kaikki mansikat ovat nyt todella sokeripitoisia.

Herukoista valko- ja punaherukat ovat valmiita poimittaviksi. Valkoherukkoista tulee mehumaijassa todella hyvä mehu, kun joukkoon laittaa hiukan mansikkaa tai vattua.

Salaatti- ja yrttimaassa uusin herkku ovat pavut, joita on nyt useita eri laatuja. Ensimmäiset porkkanat on myös nostettu.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Ruohonleikkuuta

Ruohonleikkuuta riittää nyt enemmän kuin ruohonleikkuri päivässä ehtii niittämään. Nurmi kasvaa erittäin nopeasti: sateita on tullut mukavasti sen kasvua ajatellen, ja lämpötilakin on ollut ihan kohdallaan. Toisaalta hyvässä nurmen kasvussa on se etu, että laitumet eivät ehdy tavanomaista tahtia, vaan lampailla riittää hyvin syömistä.

Sitten marjakuulumisiin: ensimmäisiä vattuja on keräilty tänään. Mistäköhän johtuu, että ensimmäiset vatut ovat todella hyvänmakuisia mansikoiden jälkeen? Ei kyllä mansikoiden maussakaan ole moittimista, nyt ne ovat todella sokerisia ja makeita.

Karkailevat pässit Arhippa ja Ekkujekku ovat muuten keksineet uuden huvin: jos aidasta ei pääse yli, niin sitten mennään läpi. Tai ainakin yritetään. Sunnuntaiaamuna olivat kiltisti aidassa ja aita ehjänä. Parin tunnin päästä olivat kyllä aitauksessa, mutta aitauksen nurkka oli huolellisuudessa hajoitettu. Pässit on siis taas siirretty uuteen aitaukseen.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Ja vielä kerätään mansikkaa

Maniskkakausi jatkuu edelleen, ja kypsiä marjoja on. Aurinkoa on nyt ollut taas riittävästi, ja marjoihin on kertynyt runsaasti sokeria. Yllättävän hyvin mansikat ovat kestäneet myös sade- ja ukkoskuurot. Torstaina oli sateiden suhteen tuuria, ja kova ukkonen sateineen meni n. kilometrin päästä ohi.

Muista marjoista kypsää alkaa löytyä saskatoonista. Ensimmäiset kypsät vatut on maisteltu, ja viinimarjapensaissa rupeavat marjat kypsymään.

Salaatimaassa on nyt runsaasti erilaisia herkkuja kesäpöytään ja säilöntään. Mangoldi on lehtivihannes, jota voi käyttää pinaatin tapaan. Pieniä lehtiä voi pilkkoa salaatin joukkoon. Salaattimaassa on myös punaista lollo rosso- ja jäävuorisalaattia. Yrttejä on helppo kuivata joko nipuissa tai sitten kasvikuivurilla. Tällä hetkellä salvia, basilika, kynteli, kurkkuyrtti, persilja ja tilli ovat parhaimmillaan. Salaattimaan vieressä kukkivat nyt ruiskukat, kehäkukat ja koristepellava. Auringonkukat antavat vielä odottaa itseään. Ensimmäisiä papuja on kerätty, härkäpapua valmistuu myös melko pian. Sipulia ja valkosipulia kerätään myös. Porkkanamaalle olisi tarkoitus pian mennä tutkimaan, josko sieltä löytyisi sopivan kokoisia naposteluporkkanoita.
Porkkanan lisäksi vielä tulossa olevia kasveja ovat kurpitsat, maissi, vesimeloni ja avomaantomaatti. Näistä kaksi jälkimmäistä, eli avomaantomaatit ja vesimelonit, valmistuvat, jos syksy on riittävän lämmin ja vähäsateinen.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Mansikkaa, mansikkaa, mansikkaa

eli mansikkaa on nyt runsaasti. Välillä tuntuu, että paikannäyttäjillä on vaikeuksia päättää, mikä on paras paikka: tuossa päin on runsaasti, ja toisaalta tuossakin olisi hyvin, mutta onko tuolla paremmin... toisaalta on siis helppoa, koska näyttipä minnepäin vain, aina on runsaasti mansikkaa.

Salaattimaa tarjoaa myös ihania makuelämyksiä sekä silmänruokaa. Yrttimaassa kasvaa mm. basilikaa, salviaa, kynteliä sekä kurkkuyrttiä. Salaatteja on kasvussa kaksi: lollorosso- ja jäävuorisalaattia. Mangoldin pienempiä lehtiä voi käyttää salaatin tapaan, suurempia lehtiä taas pinaatin tapaan. Kukkaisista ruiskukat, koristepellavat ja kehäkukat availevat parhaillaan ensimmäisiä kukkiaan.

Perunankukkapäivääkin voisi taas viettää. Ensimmäiset Siiklin kukkaset avautuivat hiljaittain, siniset Blue Congon kukat ja punaiset Rosamundan kukat ovat puolestaan ehtineet jo täyteen kukaansa.

Karkaileva Arhippa-pässi sai siten kaltaistaan seuraa. Arhippa oli ehtinyt opettaa Ekkujekulle (vuoden vanha harmaspässi), kuinka lammasaitauksesta hypätään pois. Ekku vain oppi myös hyppäämään myös takaisin, eli sitä ei enää metrinen aita pitele ollenkaan. Tällä hetkellä ne ovat 1,2 m korkean aidan takana, ja toistaiseksi ovat siinä pysyneet.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Mansikan hinta kiihdyttää joka vuosi

Mitä yhteistä on mansikan ja lentolippujen hinnoilla? No, tietenkin se, että tärkeintä on saada halvalla. Lentolipuissa ei haittaa paljonko maksetaan veroja, luottokorttimaksuja yms. Naapurille kehuskellessa ei ole väliä, millaista mansikkaa on saatu.

P'äivänä eräänä soitti toimittaja Iltalehdestä, ja kyseli kovasti mansikan litrahintoja. Päästiin siitä Iltalehden markkinajohtajaksi, kun toimittaja kirjoitti itsepoiminnan litrahinnan kilohinnaksi. Mutta se ärsyttää, ettei toimittaja ottanut meiltäkään halvinta hintaa tilastoonsa: itsepoimien Jonsok maksaa 3,50 e / kg, mistä tulee n. 1,75 e/l. Lehteen toimittaja oli valinnut Polkan itsepoimintahinnan, mutta laittoi litrahinnan kilohinnaksi.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Polkalle

Polkalle, eli poimimaan Polka-mansikoita, on monen valinta. Ja miksipä ei? Polka on kiinteä mansikka, ja makukin on ihan kohdallaan. Polkan kypsyessä hellejakso sattui juuri sopivasti, ja nyt viime päivien viileämpien ilmojen myötä Polka-mansikat ovat kehittäneet niille ominaisen metsämansikan omaisen vivahteen. Polkan lisäksi poiminnassa on erityisesti Korona ja Solprins, Jonsokia ja Emilyäkin on vielä saatavana. Sunnuntaina kerättiin ensimmäiset Sengat.

Perunarintamalle ei kuulu mitään uutta. Siikliä on nostossa päivittäin, samoin Arielleä. Näiden kahden lajikkeen lisäksi tulossa vielä Rosamundaa ja Blue Congoa syksymmällä.

Salaattimaa on nyt sitten avattu, eli itsepoiminassa on useita yrttejä, muutamaa salaattilajiketta sekä kesäkukkasia. Lisäksi sipulit ovat vihdoin viimein kehittyneet myytävän kokoisiksi, ja ensimmäiset valkosipulit on nostettu.

Karkaileva Arhippa-pässi on aiheuttanut päänvaivaa. Pässit viettävät pässinpäiviä porukassa metsälaitumella, ja Arhippa-pässi oppi hyppäämään pois aitauksesta. Pässien aitausta korjattiin joka puolelta, mutta lopulta verkkoaidan taittunut yläreuna paljasti Arhipan taituruuden. Arhippa osaa selvästi käyttää esimerkiksi aidan tukirakennetta rappuna, mitä hyväksi käyttäen se hyppää pois. Nyt Arhippa on toistaiseksi tässä pihapiirissä, kun pohditaan miten estetään sen karkailu ja toisaalta se, ettei se opettaisi muille vastaavaa tapaa.

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Mansikkaa!

Mansikkakausi on nyt todenteolla käynnistynyt. Poimittava ala ja poimintamäärät kasvavat päivittäin, ja koko mansikkapinta-alalta päästäneen poimimaan parin päivän kuluessa. Nyt on poimitaan Emily, Solprins, Korona, Polka ja Jonsok -lajikkeita.

Ensimmäiset herneet kerättiin tänään, ja toivottavasti myös hernemäärät lisääntyvät pikkuhiljaa. Siikli on nyt mukavan kokoista, ja sen kattilaseuralaiset eli ensimmäiset tillit rupeavat olemaan niputettavan kokoisia.

Kasvi- ja yrttimaalla pääsee poimimaan salaatteja sekä mangoldia. Varsinaiset yrtit ovat vielä melko pienikokoisia, eivätkä vielä kestä jatkuvaa poimimista. Yrttimaalla kasvussa on mm. oreganoa, basilikaa, salviaa, korianteria, persiljaa ja tilliä. Yrttien kasvua hidasti kylmä alkukevät, ja esimerkiksi pinaatit ja sitruunamelissa ovat itäneet erittäin huonosti.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Kyllä Siikli tietää

Kyllä Siikli-peruna tietää, koska on oikea aatto. Tänään Aaton päivänä, oikean Jussin päivän aattona, kerättiin ensimmäisen kerran suurempi määrä Siikliä myyntiin. Siiklin lisäksi myynnissä on siis Arielleä, joka on ulkomuodoltaan pyöreämpi, väriltään vaaleampi ja maultaan ehkä miedompi kuin Siikli. Arielle on kuitenkin aikaisempi, minkä vuoksi sitä meilläkin on viljelyssä. Juhannuksena kun on mukavaa syödä uusia perunoita.

Mansikka rintamalle ei kuulu mitään uutta. Pääsääntöisesti kerätään Emily- ja Solprins-lajikkeita. Näiden lisäksi päivittäin kerätään myös vähän Polkaa ja hieman enemmän Koronaa. Huomenna olisi tarkoitus kerätä ensimmäisen kerran Jonsokkia. Toistaiseksi saatavan on ainoastaan valmiiksi poimittua marjaa, mutta toki itsepoiminta aloitetaan heti kun on mahdollista. Myyntipaikkamme ovat päivittäin avoinna, nettisivujen etusivulla olevien aikojen mukaisesti. Vanhojen myyntipaikkojen lisäksi uusina on avattu yksi myyntipaikka Ikaalisten keskustassa (K-supermarket Keskustorin edessä) sekä Ylöjärvellä, Elovainion liikealueella, Lihamestareiden ja Kotielegantin piha-alueella.

Tällä hetkellä suurin työllistäjä tässä kotona on marja-, yrtti-, kukka- ja maissimaan kitkentä. Käsinkitkeminen on tehokkkain tapa poistaa rikkaruohot. Erityisen hyvin kitkentä tehoaa siemenlevintäisiin rikkaruohoihin, heikoiten heiniin -heinätuppaita on vaikea poistaa kokonaan muovista. Keväällä istutetut taimet ovat yllättävän hyvässä kasvussa.

Nettisivujen muutokset näyttävät antavan odottaa itseään. Tulossa -toivottavasti lähipäivinä - tietoa tilamme maatiaiskotieläimistä, minkä lisäksi kasvilaji ja -lajike luettelo kaipaa täydennystä. Kaikkiaan taidamme kasvattaa tällä hetkellä n. 50 eri kasvilajia ja lajiketta, noin työlukuna arvioiden. Kyllä toki kaikki ovat ylhäällä listoissa ja luetteloissa, mutta jos ulkomuistista ryhtyy luettelemaan, tuppaa jokin aina unohtumaan. Parhaiten muistuvat kaikki, kun kävelee pihalla.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Kylmää keliä

Kylmä kelin myötä on täytynyt kaivaa toppavaatteet ja pipot kesävarastosta, toki pilkkihaalareita ei sinne onneksi vielä ehditty edes laittaa. Viileä sää on selkeästi hidastanut kasvien kehitystä, vaikka toisaalta nyt on taivaalta sadellut mukavasti vettä.

Ensimmäiset mansikat ja perunat myytiin tänään, joten mansikka kausi pääsi alkamaan melko normaalissa ajassa, juhannuksen alla. Määrät toki ovat melko pieniä, mutta toisaalta juhannusta vieteään tänä vuonna hiukan ennen varsinaista jussia. Mansikoista nyt poimitaan Emily- ja Solprins -lajikkeita, ensimmäiset Jonsokit kypsyvät myös poimintakypsiksi hyvin pian. Perunasta nostetaan ainakin Ariellea, toki Siikli-maastakin yritetään etsiä sopivaa kohtaa joka päivä. Peruna nostetaan meillä tällä hetkellä täysin käsipelillä, koska suurimmat perunat ovat siellä täällä ympäri perunamaata. Jokainen peruna kun kehittyy aina hiukan omaan tahtiinsa, ja yhdessä penkissä perunan koko vaihtelee suuresti. Alkuvaiheessa nostajan taito näkyy siinä, että osaa löytää perunamaasta sen kohdan, jossa peruna on tasakokoisinta ja suurinta tässä.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Omituinen hallayö

Viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (6.6. - 7.6.) oli varsin omituinen hallayö. Aamusta, päivästä ja vielä illalla ennuste ei näyttänyt kovinkaan merkittävää hallaa ennustavalta, eikä sääkään sellaiselta näyttänyt. Myöhään illalla tilanne kuitenkin muuttui, ja halla kehittyi. Omituisen hallasta teki kova kosteus: sateet ja sadekuurot olivat kostuttaneet maan ja kasvuston perusteellisesti, ja ilman kosteus oli myös erittäin suuri. Ilman lämpötila ikäänkuin väkisin painui pakkasen puolelle. Merkittäviä tuhoja halla ei tehnyt.

Mansikassa on nähtävissä nyt oikeastaan aivan kaikkia mahdollisia marjojen muodostuksen kannalta olleellisia asioita: nuppuja, kukkia, eri kokoisia raakileita ja ensimmäisiä punastuvia marjoja. Aika todennäköiseltä tuntuu, että ensi viikolla aloitetaan mansikanmyynti.

Perunat ovat myös kehittäneet kokoa mukavasti, ja todennäköisesti jussina on tarjolla myös uusia perunoita.

tiistai 26. toukokuuta 2009

täällä ollaan

Blogi on viettänyt luvattoman pitkään hiljaiseloa, vaikka täällä Mahnalan mäellä on kaikenlaista puuhasteltu. Kylvötyöt ovat viljankylvöjä vaille valmiit -urakoitsija on piakkoin tulossa viljoja kylvämään. Peruna on jo taimella, osa mansikoista kukkii ja on kukkinut. Omenapuut ovat aloittelemassa kukintaa, ja ensimmäiset päärynät kukkivat jo. Kaikki karitsat on jo vierotettu, ja osa karitsoista on jo muuttanut uuteen kotiin.

Kevät tuli tosiaan normaaliaikaisena, parina viime vuotenahan kevät on ollut normaalia aikaisempi. Kun kevättöitä päästiin loppuviimein alkamaan, töitä olikin sitten jonossa heti runsaasti. Nyt varmaan tilanne rauhoittuu sen verran, että olisi mahdollista päivitellä nettisivuja...tähän asti ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa jalostaa ideoita sivuiksi asti.

Eli täällä ollaan, ja kovasti kaikenlaista touhutaan. Yritämme nyt päivitellä vähän tiuhemmin näitä tietoja tänne nettiinkin asti.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Perunanistutus

Vihdoinkin perunanistutus on täydessä vauhdissa. Siikiliä istutteaan eniten, mutta sen lisäksi hiukan aikaisempia lajikkeita sekä Rosamundaa ja Blue Congoa. Herneenkylvökin rupeaa olemaan ajankohtainen.

Sääennuste ennustaa poutaa, joten melko pian on aika viritellä myös kasteluita - pouta ja tuulet ovat kuivattaneet maita nopeasti. Onneksi näillä näkymin ei vielä ole ennusteissa hallaöitä.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Kevät keikkuen tulevi

Toisaalta tämän tekstin olisi voinut nimetä myös: kevättä odotellessa. Muutaman aikaisen kevään jälkeen tällainen keskiarvoisempi kevät tuntuu myöhäiseltä - varsinkin noina parina aamuna, kun yöllä on satanut uutta lunta maahan.

Omenapuiden leikkauksella ei ole ollut siis mitään kiirettä, mutta ihan viimeistelyä vaille se työmaa on. Vadelmanleikkuu on myös ihan normaalissa rytmissä. Routaa on vielä, ja muita peltotöitä ei siksi ole vielä päästy alkamaan. Nyt tulevana sunnuntaina taisi jossain sääennusteessa olla pientä vesikuuroriskiä...toivottavasti sataisi hiljaa pehmeästi hiukan vettä, ja pehmentäisi roudan lopullisesti.

Webbisivut ovat nyt saaneet olla rauhassa, kun aika on vierähtänyt muissa töissä. Päivityksiä on kyllä tulossa, ja toivottavasti myös uudet kuvat löytävät oman paikkansa.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Maata näkyvissä

Maaliskuu on mennä sujahtanut ohi lähes huomaamatta, eikä blogia ole päivitelty. Hyi siitä meille. Lumihanget hupenevat silmissä, ja paikoin on jo paljasta maata näkyvissä. Ensi viikonlopusta alkaen sääennusteet näyttävät selkeää plussakeliä, ehkä jopa vesisadetta, joten tästä se kevät taitaa saada voiton. Nyt tämä alkuviikko onkin kulunut varsin kovissakin pakkasissa: aamusin pakkasta on saattanut olla jopa -10...-15°C. Ensimmäiset joutsenet ovat tulleet, ja yhtenä päivänä piekana kaarteli peltojen yllä.

Karitsat ovat kasvaneet, ja juoksevat villisti pomppien. Erityisesti ne kisaavat, kun uuhet ovat syömässä...kukaan ei ilmeisesti silloin ehdi niitä komentaa. Tänä vuonna värikirjo on komea: mustia, ruskeita, harmaantuvia, valkoisia, läikikkäitä -kaikkea mahdollista siis on.

Omenapuita on myös pikkuhiljaa leikkailtu, vielä on jonkin verran jäljellä. Joitakin runkoja on kaivettu esiin, ja yritetty etsiä myyrien tuhotöitä. Toistaiseksi etsinnät ovat olleet turhia, toki tämä ei vielä kerro juuriston tilannetta.

Myyriä on tänä talvena ollut runsaasti. Kasvukauden alkaessa mahdolliset tuhot paljastuvat. ainakin odotettavissa on tihkuputkien paikkausta: jostain syystä myyrät purevat tihkuputkia poikki, ja tällaisen talven jäljiltä on keväällä odotettavissa varsinaisia suihkupeltoja: jokainen vuotokohta pitää paikata, jotta kastelu vesi leviää niinkuin on suunniteltu.

torstai 26. helmikuuta 2009

Helmikuun kuulumisia

Helmikuu on sujahtanut vikkelään, ja lähestyy jo loppuuaan. Helmikuun alkupuolella olleet leudot säät vaihtuvat puolivälin tienoolla kovempiin pakkasiin: yöllä pakkasta oli -15° C...-20° C. Yöpakkaset lykkäsivät omenapuiden leikkaamisen aloitusta, mutta nyt se on aloitettu.

Karitsoita on putkahdellut, ja vanhimmat menevät jo villiä hyppylaukkaa. Vielä jokunen karitsointi on jäljellä, toivottavasti sujuvat hyvin.

Nettisivujen viimeistely on kesken, mutta eiköhän se tässä pikkuhiljaa ala valmistua.

Kesätyön kyselijöitä on ollut aktiivisesti liikkeellä. Kiitoksia kaikille kiinnostuneille. Yritämme saada valittua kesätyöntekijät seuraavien parin viikon aikana.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Kevätpäiviä

Muutamana päivänä -tänään ja parina päivänä viime viikolla - on ulkona vallinnut keväinen henki. Aurinko on alkanut selkeästi lämmittämään, ja toisaalta myös päivän pituuden pidentyminen tuntuu jo. Rinteeseen ei näistä viime päivien tuiskuistakaan kertynyt juurikaan lisää lunta, mutta onneksi lumen määrä ei kuitenkaan vielä vähentynyt. Sormet syhyävät jo päästä leikkaamaan ja taivuttamaan omenapuita. Tähän asti pelko kovista pakkasista on pitänyt poissa pellolta, mutta varmaan ennen viikonloppua työ on parasta aloittaa.

Muuten aika on pääsääntöisesti vierähtänyt paperitöissä, ja kauniita ilmoja ikkunasta ihastellen.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

uusi vuosi alkoi

Vuosi 2009 alkoi, ja uuden vuoden kunniaksi kotisivujen päivittelyä on aloiteltu. Viljelysuunnitelma on vielä viimeistelyä vaille valmis, joten luettelo tänä vuonna viljelyyn tulevista kasveista ei ole vielä täydellinen. Jokunen kuvakin taitaa vielä puuttua, ja vähän joitain muita pieniä muutoksia on vielä tekeillä. Tavoitteena on yrittää säilyttää sivut yhä edelleen "kevyinä" eli sellaisina, jotka latautuvat nopeasti koneelle kuin koneelle.

Muuten vuoden alku on lähtenyt käyntiin normaaleissa merkeissä. Tässä pikku hiljaa aloitamme kesätyöntekijöiden haastattelut ja valinnat -pyrimme valitsemaan kaikki työntekijämme viimeistään maaliskuun aikana. Huhtikuusta alkaen viljelys työllistää meidät siinä määrin, että emme ehdi oikein kunnolla haastattelemaan työntekijäksi aikovia.

Vuoden alku sujuu myös perinteisesti erinäisten paperitöiden parissa.

Karitsoinnit alkanevat tänä vuonna hiukan aiempia vuosia aikaisemmin, eli selkeästi helmikuun puolella. Jos kelit jatkuvat tällaisina eli varsin leutoina, rupeaa pian olemaan myös kiire omenapuita leikkaamaan.