sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Juhannusviikko alkaa

 Juhannus lähestyy vinhaa vauhtia, ja kelikin on ollut nyt normaalin suomalaisen kesäsään kaltainen. Välillä siis sataa ropsahtaa, välillä taas aurinko paistaa täydeltä terältä. Sääennusteiden mukaan keli näyttää jatkuvan samanmoisena, eli kannattaa varautua sadevaatteilla itsepoimintaretkelle lähtiessä. Varma vinkki on se, että jos ei ota  mukaan, niin sataa ja jos ottaa, niin ei sada. Onneksi kesäsateet ovat yleensä sellaisia nopeahkoja ripsauksia, jotka myös kuivahtavat nopeasti. Huomenna tosiaan aloitellaan mansikan itsepoimintaa pelloilla, minkä lisäksi meillä on myynnissä valmiiksi poimittua mansikkaa. Jokunen vadelmarovekin on saatu jo täytettyä kypsillä marjoilla, mutta varsinaisesti vadelman satokausi tunneleista alkaa ehkä vasta reilun viikon kuluessa. Avomaan vadelmakauden odotetaan alkavan omalla paikallaan, heinä-elokuun taitteessa.

Satokausi etenee myös normaaliin malliin - huomenna maanantaina aloitetaan perunannosto, ja perunaa on siis myynnissä päivittäin meidän tilamyymälässä sekä myyntipisteissä. Lajikkeina meillä on Siikli ja Annabelle, jotka molemmat ovat oikein maukkaita. Siikli on näistä kahdesta lajikkeesta vanhempaa perua, se on jalostettu alunperin Saksassa 1930-luvulla. Annebelle-peruna on tullut Suomeen v. 2008, ja on eräs suosituimmista perunalajikkeista. Annabelle on Siikliin verrattuna nopeakasvuisempi, ja mukulakoko on siis hiukan suurempi tässä kohtaa. Kesän mittaan ero koossa pienenee. Muita satokauden alussa olevia kasveja ovat sipuli ja valkosipuli. Näistä ensi viikolla nostetaan ainakin sipulia myyntiin, mutta ehkä myös ensimmäisiä valkosipuleitakin.

 


Ei kommentteja: