sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Kiitokset - kohti seuraavaa 300 vuotta

 Lauantaina juhlistettiin Heiskalan tilan pysyvyyttä - tila on ollut isännän suvulla ainakin vuodesta 1725, eli tänä vuonna tulee täyteen 300 vuotta. Oli kiva päivä - kiitoksia kaikille kävijöille!

Ensi viikolla onkin seuraavan juhlan aika, juhannusta siis pian vietetään. Juhannuksen aikaan tilamyymälä-gelateria on avoinna ma-to klo 9-19, juhannusaattona eli perjantaina klo 8-16 ja viikonloppuna (la-su) klo 10-18. Myynnissä on mansikkaa, uutta perunaa ja sipulia - pakasteena mm. sokerimaissia, papuja, naudanlihaa ja makkaroita. Jäätelövitriiniin on kehitelty uusia makuja - maut vaihtelevat päivittäin ja jopa päivän kuluessa, koska valmistamme kaikki jäätelöt itse.

Nyt juhannuksen alla avautuu myös myyntipisteemme Kyröskosken Tokmannin oven vieressä. Myyntipisteemme on avoinna nyt alkavalla viikolla maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Avomaan mansikan satokauden tilanne näyttää siltä, että varmaankin heinäkuun alussa päästään poimimaan. Hernekin on kehittynyt vinhaa vauhtia, ja nyt tuntuu siltä, että reilun viikon päästäneen keräämään ensimmäisiä herneitä. Vähitellen siis satokausi etenee ja runsastuu.

Ei kommentteja: