torstai 31. heinäkuuta 2025

Ja kausi etenee - and the season progresses

 Marjakausi etenee vääjäämättä vauhdilla - vadelmakauden huippu taidetaan olla nyt tavoitettu. Parasta satoaikaa kestänee muutamia päiviä, joten vadelmaa haluavien kannattaa olla nyt nopeita. Huolestua ei toki tarvitse, vadelmakausi kestää kyllä ainakin elokuun puoliväliin - joskushan vadelmia on poimittu vielä syyskuun puolellakin. Helpointa vadelmanpoiminta lienee toki seuraavan viikon-puolentoista aikana, riippuen toki säästä ja sen kehityksestä.

Avomaan mansikkamailla satokausi on kääntymässä kohti vääjäämätöntä loppuaan. Sitkeimmät, kokeneet poimijat ovat vielä jonkun verran saalista löytäneet, mutta mansikoiden määrä vähenee päivä päivältä. Valmiiksi poimittua mansikoita on saatavana - keräämme valmiiksi poimitut mansikat tunneleista.

Muista marjoista satokausi on käynnissä mm. karviaisella, herukoilla, saskatoonilla ja pensasmustikalla. Kaikkia näitä pääsee myös poimimaan - pensasmustikan itsepoiminta on avoinna ainoastaan aamupäivisin.

Monenmoista muutakin herkkua on saatavana valmiiksi poimittuna meidän tilamyymälässä: perunaa, hernettä, papua, sipulia, valkosipulia, yrttejä, avomanakurkkua, mangoldia, kesäkurpitsoita  ja kesäkukkia. Avomaantomaatit vasta kukkivat, mutta ehkä niistäkin vielä ehditään saada satoa tänä vuonna?

====================================================================================================================

The berry season progresses: the raspberry season is here, and the strawberry season in the open fields is almost over. So, if you want to pick raspberries, it would be a good idea to come within the next week or so, and if you want to pick strawberries, you need to hurry up. Other berries that are available for pick-your-own include currants, gooseberries, blueberries and saskatoon-berries.

All the berries are also available ready-picked at our farm shop. Potatoes, peas, beans, squash, onions, garlics, herbs and mangold are also available. The tomatoes in the open field are yet to come - perhaps - thanks to the warm weather - there will be a crop later this summer?


sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

Satokausikuulumisia - news from the fields

 Marjamailla kerättävissä olevien marjalajien valikoima laajenee: vadelman pääsatokausi on nyt alkamassa avomailla, samoin kuin herukka- ja pensasmustikka riveissä rupeaa olemaan kerättävää. Saskatoonipensaat ovat täydessä sadossa juuri nyt. Mansikkaakin vielä on: itsepoimien mansikkaa on kerättävissä avomailta pieniä määriä, valmiiksi poimittua tunneleista kerättyä mansikkaa on myynnissä päivittäin. Hernettä pääsee itsepoimimaan myös - sitähän kannattaa myös pakastaa talvea varten. Herneen voi pakastaa sellaisenaan, herneet täytyy vain riipiä paloista ja pakastaa sopivan kokoisina erinä.  Talvella pakastetut herneet kannattaa laittaa jäisenä vaikka salaatin joukkoon, ja sopivathan herneet vaikkapa perunasoppaan tai sinällään syötäväksi.

Muista kasveista tilamyymälässä on myynnissä hernettä, perunaa, sipulia, valkosipulia sekä ajoittain myös avomaankurkkua, yrttejä sekä mangoldia. Kesäkukkakimppuja saatavana myös. Ja luonnollisesti: kaikkia satokauden mukaisia marjoja on myynnissä tilamyymälässämme.

==========================================================================

The raspberry season has really started in the open fields. Currants, blueberries and saskatoonberries are also ripening fast. And yes, there is still some strawberries left for pick-your-own, but at this point of season the amount that is available for pick-your-own is small. Peas are also available for pick-your-own.

And, of course, the ready-picked berries are available in our farm shop. Other crops that are available right now include potatoes, peas, onions and garlic. Sometimes also cucumbers, herbs and mangold are available.


Vadelman itsepoiminta - pick-your-own raspberries

 Vadelman itsepoimintakausi on alkanut, ja satokausi on hyvässä alussa. Ennen lähtöä marjaretkelle on hyvä soittaa (p. 03 - 3711 163 tai p. 0400 - 625 636)  ja varmistaa varaamalla poimintapaikka. Rajoitamme tarvittaessa poimijoiden määrää satomäärän mukaan, ja varmimmin poimimaan pääsee varaamalla. Parhaiten meidät tavoittaa aukioloaikoina: ma - pe klo 9 - 18, la klo 9- 18 ja su klo 10 - 18. Itsepoiminta on avoinna: ma - pe klo 9 - 17, la klo 9 - 12 ja su klo 10-15, mikä tarkoittaa, että näinä ajanjaksoina pääsee pellolle. Poimia voi myöhempään, muun aukioloajan puitteissa. Itsepoiminnassa meillä on käytössä vähimmäisostos.

Tässä vielä muutama vinkki vadelmamaille lähdöstä ja vadelmien poiminnasta.  Perussäännöt ovat vadelmamailla samat kuin mansikan itsepoiminnassa: noudata annettuja ohjeita, nouki vain osoitetulta riviltä, ja kysy tarvittaessa lisätietoja vadelmaoppaalta (esim. toista poimintapaikkaa, missä on WC, missä voi pestä kädet  jne). Meillä vadelmapenkeissä merkkeinä toimivat poimintapöydät, joita siirretään rivissä eteenpäin sitä mukaa kun kerätään. Pöytä jätetään siis siihen, mihin oma kerääminen päättyy. Tällöin seuraavan kerääjän on helppo jatkaa. Vadelmamailla on myös jonkin verran erilaisia muovituoleja ja -penkkejä, joita voi halutessaan käyttää poimiessaan. Kypsät marjat kerätään purkkiin tai suuhun, huonoja on hyvä tiputella riviväliin.

Vadelma on herkästi rikkoutuva marja, minkä vuoksi se kannattaa kerätä suoraan pakastepurkkiin. Purkit ja niiden kannat punnitaan ennen marjamaille menoa tyhjänä. Kun purkkien paino tyhjänä vähennetään täysien purkkien painosta, saadaan selville marjojen paino. Maksu perustuu poimittujen marjojen kilomäärään. Myös vadelmien itsepoiminnassa meillä on käytössä itsepoiminnan vähimmäisostosmäärä, joka peritään henkilöä kohti.

Vadelman oksissa on jonkin verran piikkejä, jotka saattavat raapia. Yksinkertaisin suojautumistapa on käyttää pitkähihaista paitaa tms. Hattu, juomapullo ja sopivat eväät on myös tarpeellisia vadelmamailla. Sääennustetta kannattaa seurata myös, ja pakata mukaan tarvittaessa myös sadevaatteita sekä lämmintä vaatetta.

================================================================

The raspberry pick-your-own is open: Mon-Fri 9am -5pm, Sat 9am - noon and Sun 10am-3pm. This time means that you need to enter during this time. At this point we recommend that you call (tel. 03-3711 163 or 0400 -625 636) and make a reservation, if you plan to come on certain day. If there is a lot of berries to pick, it is possible that we take in customers without reservations - but this depends how much there are ripen berries.

When coming, please remember to check the weather forecast and wear appropriate clothing and shoes. Sometimes the weather changes rapidly, so be prepared for all kinds of weather. When you have picked the amount you want to pick, please bring all your pickings to the scaling point. The scale will show how much you have picked. At pick-your-own, we have minimum spend. Everyone entering the pick-your-own -area have to pay the minimum spend which will be reduced from the total spend at departure.

At home, it is good to put the berries in the fridge as soon as possible. When picking larger amounts, freezing or making jams is excellent methods for storing berries for a longer time.

tiistai 22. heinäkuuta 2025

Kohti vadelmakautta ja muiden marjojen satokautta - coming next: raspberries and other berries

 Vadelmakausi on lähempänä kuin nurkan takana, se on ihan juuri alkamassa. Ensimmäisiä poimijoita on jo käynytkin pensaista keräämässä herkullisia vadelmia. Kypsiä marjoja on jo, mutta tässä alkuvaiheessa niiden eteen joutuu astumaan vielä jokusen askeleen. Avomaalla meillä on viljelyssä perinteistä Muskoka-lajiketta, joka on hyvin aromikas ja makea. Muskoka on vanha kanadalainen lajike. Muskokan lisäksi meillä on viljelyssä uutta norjalaista Stiora-lajiketta, joka vaikuttaa varsin kiintoisalta. Aika näyttää, onko siitä Muskokan haastajaksi. 

Vadelman lisäksi ikisuosikki-marjan eli mansikan satokausi jatkuu edelleen, vaikka toki keruussa oleva pinta-ala pienenee. Monen suosikkimarjat Polka- ja Sonata rupeavat olemaan satokauden loppupuolella, mutta kokeneet poimijat ovat edelleen saaneet kerättyä melkoisia saaliita. Nämä satokauden loppupuolen marjat ovat muuten niitä makeimpia - marjan koko on pienempi kuin satokauden alussa. Sokereiden määrä grammoina lienee sama, koska sokereiden prosenttiosuus voi olla varsin huima. Mansikkalajikkeista Malwina on vasta alkamassa, toki sen ala meillä on pienehkö.

Muista marjoista pensasmustikan ja saskatoonin satokausi lähestyy, ja arviolta kuun vaihteen tienoolla päästäneen keräämään niitä. Samoihin aikoihin alkanee herukoiden ja karviaisten satokausi, mutta niistä tarkemmin lähempänä.

Ja muistakaahan soitella, ja varata poiminta-aika. Satotilanteen salliessa poimimaan toki saattaa päästä ilman varausta, mutta ruuhkaisimpina aikoina rajoitamme poimijoiden määrää ja poimimaan pääsee ensisijaisesti varauksella.

==========================================================================

The raspberry season is about to start. There are already some ripened raspberries, but  -of course - it now takes some extra steps to pick a larger amount. The strawberry season does continue - however, the main varieties, Polka and Sonata, are close to the end of the season. These last berries are small, but very sweet - so, if you want to pick fresh strawberries, please make sure that you have enough time to pick.

Other berries - like bluesberries, saskatoonberries, currants and gooseberries - are also ready quite soon.

One more thing: if you plan to come for pick-your-own, please call beforehand. 

perjantai 18. heinäkuuta 2025

Mansikoita ja kuulumisia vadelmamailta - strawberries and news from the raspberry fields

 Helteet ovat lisänneet vauhtia mansikkakauden kulkuun, ja mansikoita on kerätty hiki hatussa viime päivät. Lämmin sää näyttää ennusteiden mukaan jatkuva, eli mansikoiden kypsymistahti jatkunee kiivaana. Avomaan mansikkalajikkeista enin osa Polka- ja Sonata - mansikoista rupeaa olemaan kerätty, mutta myöhäisemmät lajikkeet, kuten Cadenza ja Malwina ovat vasta aloittelemassa satokauttaan. Valmiiksi poimittua mansikkaa on meillä myynnissä myös, ja tunneleista saadaan pieniä määriä satoa vielä elo-syyskuullakin. Mansikkaa siis vielä meillä riittää, vaikka toki suurimmat alat rupeavat nyt olemaan kerätty.

Vadelmapensaissa rupeaa olemaan jo lupaavaa punotusta, ja isäntä ennustaa avomaan vadelman satokauden alkavan ensi viikon kuluessa. Vadelman itsepoiminta alkaa heti, kun poimittavaa on mukavasti. Viljelemme vadelmaa myös tunneleissa, ja valmiiksi poimittua vadelmaa on pieniä määriä myynnissä päivittäin.

Pensasmustikat ovat nauttineet helteestä, ja niiden satokausi on myös pian aluillaan. Saskatoonissa, herukoissa ja karviaisessa menee vielä hetki pidempään kuin pensasmustikoiden kanssa.

=========================================================================

The sunshine and hot weather have speeded the strawberries to ripen very fast. It looks like the sunny, hot weather will continue. The largest area of Polka- and Sonata -varieties is already picked, but the later varieties like Cadenza and Malwina are yet to come. So, the strawberry pick-ypur-own is still open - we would kindly ask you to call and book the day, when you are planning to come. Ready-picked strawberries are available at our farm shop, and will be available until late August or the beginning of September.

Then about other berries: the raspberry season is about to start, and the pick-your-own will probably start during the next week. Ready-picked raspberries are already available at our farm shop. The blueberry season is also starting soon, but it will take some time for saskatoon-berries, currants and gooseberries to ripen.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Lauantaina poikkeavat aukioloajat - this Saturday we will be open until late

 Nyt tulevana lauantaina itsepoiminta on avoinna poikkeuksellisesti klo 9-16 - normaalistihan lauantain itsepoiminta on avoinna klo 9-12. Poiminnassa on nyt mansikkaa ja hernettä. Jos olet kiinnostunut tulemaan poimimaan lauantaina iltapäivästä, soittamalla varmistat poimintapaikan.  Tarvittaessa rajoitamme poimijoiden määrää, ja ensisijaisesti varanneet pääsevät poimimaan. Käytössämme on vähimmäisostos, joka on lauantaina klo 9-12 15 €/henkilö ja lauantaina 19.7. klo 12-16 20 e/hlö. Tulevana lauantaina poiminta-alueelta on poistuttava viimeistään klo 17.

Tulevana lauantaina 19.7.25 tilamyymälä-gelateria on avoinna klo 9 - 20. Syy on ilmeinen: Siuro Cruising. Tervetuloa ihastelemaan upeita, ohikulkevia ajoneuvoja!

================================================================================================================

This Saturday the pick-your-own will be open from 9am to 4pm - normally the pick-your-own opening is 9am-noon on Saturdays. Right now, strawberries and peas are ready for picking. If you are interested in coming to pick, please call and make a reservation.  Sometimes we have to limit the number of pickers, due to the availability of crops. We operate on a minimum spend, which is usually on Saturdays 15 e/person. This will be the minimum spend 9am-noon, and from noon until 4pm the minimum spend is 20 €/person. Please do note that you have to leave the pick-your-own area latest 5pm.

Our farmshop-gelateria will also be open this Saturday 19th July, exceptionally from 9am to 8pm. The reason is obvious: the Siuro Cruising. You are very welcome to admire the wonderful vehicles as the pass by.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Mansikkaa! - Strawberries!

 Keikkuva kesäsää on pitänyt pintansa, kun matalapaineita on vyörynyt yli Suomen.  Paikoin on sadellut, mutta sateisempien päivien välissä on ollut poutaa tai ainakin pilvistä- Viimeksi vajaa kymmenen vuotta sitten taisi olla yhtä märkä ja viileä kesä, mutta nyt toki vielä heinä- ja elokuun säät ovat tälle vuotta kokematta.

Mansikkakausi on nyt täydessä vauhdissa tällaiseksi viileäksi kesäksi. Tällä hetkellä kerätään koko alalla keskiaikaisia mansikkalajikkeita, eli siis Polkaa ja Sonataa avomaalta ja Magnumia tunneleista. Meillä on viljelyssä myös myöhäisiä mansikkalajikkeita, mutta niiden pinta-ala on melko pieni. Itsepoiminta on avoinna päivittäin. Ennen poimimaan lähtemistä kannattaa pirauttaa (p. 03-3711 163 tai 0400-625 636), ja varata mieluisa poimintapäivä. Vilkkaimpina päivinä poimimaan pääsee ensisijaisesti varauksella. Samoissa puhelinnumeroissa otetaan vastaan myös valmiiksi poimitun mansikan tilauksia, Valmiiksi poimittua mansikkaa on myös myynnissä tilamyymälässämme päivittäin.

Vadelmien ystäville tiedotetaan, että tällä hetkellä myymme päivittäin pieniä määriä valmiiksi poimittua vadelmaa. Avomaan vadelmien satokausi, ja siten myös vadelman itsepoimintakausi alkanee parin viikon päästä eli heinäkuun loppupuolella.

==========================================================================

The real Finnish summer is here as the low-pressure areas with rains roll over Finland. There has been rain, but between rains it has been sunny or cloudy. Before this summer, it must have been something like ten years ago, when the weather was similar to this.

Anyway, the strawberry season is here. Right now, the middle-season varieties, like Polka and Sonata from the open field are picked every day. The pick-your-own is open daily, but please call (tel. 03-37 11163 or 0400 -625 636) and make a reservation.

And information for rasberry lovers: the raspberry pick-your-own will probably start at the end of July. While waiting for it, it is possible to buy ready-picked raspberries from our farm shop.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Mansikan itsepoiminta - pick-your-own strawberries

Mansikan itsepoiminta on avoinna ma-pe klo 9-16, la klo 9-12 ja su klo 10-15. Aukioloaika tarkoittaa tässä tapauksessa sitä aikaa, jolloin pellolle pitää saapua. Rajoitamme tarvittaessa poimijoiden lukumäärää päivittäisen satomäärän mukaan. Tästä syystä on hyvä soittaa etukäteen ja varata poimintapäivä. Varausta tehdessä kysymme arvioitua poimintamäärää, koska tämä auttaa meitä hahmottamaan kulloisellekin päivälle sopivan poimijoiden lukumäärän. Puhelinnumeromme ovat 03-3711 163 tai 0400 - 625 636. Vastaamme puhelimeen varmimmin ma-pe klo 9-19, la klo 9-18 ja su klo 10-19. Aika ajoin puhelin saattaa ruuhkautua - tällöin kannatta soittaa hiukan myöhemmin uudelleen. Luonnollisesti, jos satotilanne sallii, poimimaan pääsee myös ilman varausta.

Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Sääennustetta kanssa tutkailla - usein käy myös niin, että jos varustautuu sadevaatteilla, ei sada (ja silloin sataa, jos niitä ei ole mukana).

Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella ja syödä sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.

Itsepoiminnassa on hyvä muistaa, että poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka kulloisenakin päivänä on itsepoiminnassa. Marjapellolla on opas, joka näyttää poimintapaikan. Jos haluaa vaihtaa toiseen paikkaan, kysy oppaalta.

Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmoittautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - astioiden paino vähennetään pois vaa'an näyttämästä kokonaispainosta. Meiltäkin toki saa halutessaan poiminta-astioiksi vakkoja tai laatikoita maksusta.

Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.

Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.


=======================================================================

The strawberry pick-your-own is open: Mon-Fri 9am -4pm, Sat 9am - noon and Sun 10am-3pm. This time means that you need to enter during this time. At this point we recommend that you call (tel. 03-3711 163 or 0400 -625 636) and make a reservation, if you plan to come on certain day. If there is a lot of berries to pick, it is possible that we take in customers without reservations - but this depends how much there are ripen berries.

When coming, please remember to check the weather forecast and wear appropriate clothing and shoes. Sometimes the weather changes rapidly, so be prepared for all kinds of weather. When you have picked the amount you want to pick, please bring all your pickings to the scaling point. The scale will show how much you have picked. At pick-your-own, we have minium spend. Everyone entering the pick-your-own -area have to pay the minimum spend which will be reduced from the total spend at deparature.

At home, it is good to put the berries in the fridge as soon as possible. When picking larger amounts, freezing or making jams is excellent methods for storing berries for a longer time.