Kevättä ilmassa?

Helmikuun viimeistä päivää kun kulutetaan vallitsee ulkona varsin keväisen lämmin säätila. Helmikuu on ollut kaiken kaikkiaan varsin lämmin, useana päivänä ja jopa muutamina öinä lämpötila on pysytellyt plussan puolella. Lunta on satanut, mutta ikävä kyllä myös vähän vettäkin. Vaihtelevasti pihat ovat siis olleet joko lumipeitteisiä tai kaljamilla, tänään taas ollaan kaljama-vaiheessa. Tielläkin oli tänä aamuna mustaa jäätä paikoin. Kevään tuntua on siis, mutta vasta helmikuulla mennään. Ei siis parane toivoa kevään alkua, koska maaliskuu voikin olla kylmä.

Joka tapauksessa ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa omenapuiden leikkuu. Omenapuiden leikkaus on mielenkiintoista: nyt tehdyn leikkuun jäljet näkyvät puissa useaman vuoden ajan, ja siksi jokaista toimenpidettä pitää harkita tarkoin. Myös jaloversojen keruu ajoittuu kevääseen: omena ei kasva siemenestä samaksi lajikkeeksi, vaan se pitää "jalontaa" eli varttaa oksanpätkä haluttua lajiketta perusrunkoon. Perusrunko muodostaa puulle vahvan juuriston ja varrennos taas puolestaan kasvattaa hyvänmakusiet omenat. Varrennos eli varte eli jaloverso kerätään yleensä siitä puusta, joka on hyvä edustajasta siitä lajikkeesta, mitä halutaan. Meillä on vanhassa puutarhassa hyvä, todella vanha punakaneli-puu, jonka omenat ovat erityisen punaisia, hyvin säilyviä ja voimakkaan mausteisen  makuisia.  Tämä yksi puu on meistä paras, kaikista kanelispuistamme, minkä vuoksi keräämme jaloversot kaneliomenoita varten juuri siitä puusta. Näin toimien toivomme saavamme yhtä hyviä omenoita kun on tuossa vanhassa puussa. Joskushan toki saattaa olla, että luonto tekee tepposen, ja jalo-oksa tekeekin erilaisia omenoita kuin muu osa puuta. Tällä tavoin on syntynyt Bergius-lajike: 1900-luvun alussa eräälle huvilanomistajalle oli myyty taimistossa varettu Sävstaholm-omenapuu, jonka jaloverso oli otettu tavallisesta Sävstaholm-omenapuusta. Kun puu teki ensimmäiset hedelmänsä, huvilanomistaja alkoi epäillä, että hänelle oli timitettu väärä lajike, koska hedelmät eivät olleet väriltään Sävstaholm-omenien kaltaisia. Puu käytiin tarkastamassa, ja puun kasvutapa ja lehdenmalli muistuttivat Sävstaholm-omenapuuta, mutta omenien  väritys ei. Puuta varten otetun jalostusoksan oli siis täytnyt olla perimältään hiukan eroava, mutta muista eroava ominaisuus (hedelmien väri) ei jalo-oksaa otettaessa erottunut. Ja näin syntyi lajike P.J. Bergius, jonka tärkein tunnuspiirre ovat kauniin punaiset omenat.