lauantai 23. joulukuuta 2017

HYvää joulua ja onnea uudeksi vuodeksi!

" ...ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin. Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin...." runoili Topelius Collanin säveltämässä "Sylvian joululaulussa". Tänään jouluaatonaattona oli joulukuusisafari, ja metsäkuuset ovat matkanneet koristamaan koteja - meillekin kuusi tuotiin nyt illan suussa ja huomenna laitetaan lampolaan kuusi.

Marjatilalla hiljennytään nyt joulun viettoon ja uuden vuoden odotteluun - toki välipäivinä REKOillaan ja Puimasuulilla tänä vuonna ollaan vielä torstaina ja perjantaina. Mutta tässä vaiheessa haluamme toivottaa kaikille oikein hyvää joulun aikaa sekä onnea uudeksi vuodeksi! Kiitokset kuluneesta kaudesta ja vuodesta - ensi vuoteen!

maanantai 18. joulukuuta 2017

Valkeaa joulua odotellessa...

Maa on pysynyt valkeana, ja tänään sateli lisää - nyt on siis aika jännittää, saadanko pitkästä aikaa valkea joulu. Järvi on vielä sula, mitä nyt rannalla on vähän jäätä. Valkeaa joulua odotellessa päätimme tehdä vielä vaniljapehmistä - sekä testaamme myös loppuviikosta uutta makua. Vaniljapehmistä on myynnissä keskiviikon-torstain tietämillä, ja uutta kokeilumakua torstain-perjantain kuluessa. Ja jos ilma tuntuu liian raa´alta jätskin syömiseen, saa meiltä ostettua jästkiä myös take-away - pakkausessa. Puimasuuli on avoinna tämän loppuviikon klo 11-17, joinakin päivinä olemme paikalla myös pidempään (tarkempaa aukioloaikaa voi kysellä vaikka puhelimella p. 0400 - 625 636)

Tämä joulunalusviikko on melko kiireinen - joululaatikoiden toimituksia ja lauantaina tietysti joulukuusisafari. Safari starttaa klo 13 Puimasuulilta, ja suuntaa traktorikärryllä kohti metsää. Safarilla kaadetun joulukuusen hinta on 20 €/ kpl, tervetuloa! Safaripäivänä Puimasuuli on avoinna klo 12.30 - 15, tervetuloa!




perjantai 15. joulukuuta 2017

Lähiruokaa markkinoilta ja Lähiruokamarkkinat

Huomenna lauantaina ollaan kaksilla joulumarkkinoilla: Hämeenkyrössä, Kehäkukan pihalla vietetään Lähiruokamarkkinoita klo 12 - 15 ja Hämeenlinnassa ovat Tuomaanmarkkinat klo 10 - 16. Mukana mm. hilloja, omenoita, mehuja - ja tietysti villoja ja vällyjä. Tervetuloa myös meidän puolesta!


ps. ensi viikolla ke - pe on pehmiskone päällä, ja jotain koeluontoista koneessa myynnissä


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulu tulossa - ja luntakin

Lokakuu vaihtui äkkiarvaamatta suoraan joulukuuksi - toki marraskuukin oli välissä, mutta sen verran vauhdikkaasti se eteni, että tänne ei tullut kirjoiteltua. Lunta on tullut ja mennyt, mutta nyt näyttäisi olevan aluillaan selkeästi kylmempi jakso. Tiistain sääennusteessa on tiedossa suorastaan kunnon lumimyteri, ehkä silloin satavat lumet säilyvät jouluunkin. Pian se nähdään.

Joulu tosiaan on jo ihan nurkan takana, ja Puimasuulilla on hääritty joululaatikoiden parissa. Vielä ensi viikon aikana ehtii tilata joululaatikoita - parhaiten meidät saa kiinni pirauttamalla p. 0400 - 625 636 (ma - pe klo 11 - 17). Jo perinteeksi muodostunut joulukuusisafari järjestetään tänäkin vuonna: oikean metsäkuusen pääsee hakemaan safariretkellä la 23.12. klo 13 alkaen. Safarikuljetus on traktorikärryllä, ja myös Puimasuuli on avoinna Joulukuusisafarin ajan. Puimasuulilla on myynnissä pakastemarjoja (mansikkaa, vadelmaa ja pensasmustikkaa), pakastemaissia, hilloja ja mehuja. Tervetuloa!