lauantai 28. kesäkuuta 2025

Mansikan itsepoiminta alkaa - the strawberry pick-your-own season starts

 Mansikan itsepoiminta avataan tänä vuonna ensimmäisen kerran ma 30.6. klo 9.  Ensi viikolla avaamme itsepoiminnan joka päivä klo 9, ja poimimaan pääsee niin kauan kuin satoa riittää. Päivän poimintatilannetta voi tiedustella puhelimitse (03 - 3711 163 tai 0400 - 625 636). Aika ajoin puhelin saattaa ruuhkautua - tällöin kannattaa soittaa hiukan myöhemmin uudelleen. 

Marjat ovat nyt alkukaudesta suuria - kiitos sateiden ja viileyden - mutta myös samasta syystä kypsiä marjoja on paikoin harvassa. Töytäreillä ja jyrkemmissä paikoissa on enemmän kypsiä, loivemmissa paikoissa kypsät marjat ovat harvemmassa. Poimiessa saatat tänä vuonna nähdä vielä vihreiden raakileiden lisäksi jopa mansikankukkia - olethan siis poimiessasi hellävarainen kasveille, jotta tulevinakin viikkoina riittää poimittavaa.

Mansikkamaalle lähtiessä kannattaa varustautua hatun, juomisen ja sopivan astian kera. Sääennustetta kanssa tutkailla - usein käy myös niin, että jos varustautuu sadevaatteilla, ei sada (ja silloin sataa, jos niitä ei ole mukana).

Mansikanpoimintaan paras astia on melko laakea, koska marjat eivät siinä linttaannu ja painu toistensa painosta. Marjat voi poimia joko karoineen tai ilman karoja - aivan miten itse haluaa. Ja tietysti voi maistella ja syödä sen verran kuin jaksaa siinä poimimisen ohessa.

Itsepoiminnassa on hyvä muistaa, että poimia saa ainoastaan niiden kasvien satoa, joka kulloisenakin päivänä on itsepoiminnassa. Marjapellolla on opas, joka näyttää poimintapaikan. Jos haluaa vaihtaa toiseen paikkaan, kysy oppaalta.

Poiminta-astioiden tultua täyteen palataan takaisin itsepoiminnan punnituspisteelle, jossa punnitaan kerätyt marjat. Tästä syystä on hyvin tärkeää tuoda ilmoittautuessa punnitukseen kaikki ne astiat joihin marjoja kerää - astioiden paino vähennetään pois vaa'an näyttämästä kokonaispainosta. Meiltäkin toki saa halutessaan poiminta-astioiksi vakkoja tai laatikoita maksusta.

Astioihin kerättyjen marjojen painon selvittyä poimitut tuotteet maksetaan punnituspisteellä. Meillä on käytössä vähimmäisostos, eli jokainen itsepoiminta-alueelle menevä maksaa vähimmäisostosmaksun. Maksu vaihtelee mm. kerättävissä olevan sadon ja ajankohdan mukaan.

Kotiin mennessä poimitut marjat kannattaa laittaa kylmään mahdollisimman pikaisesti. Mansikka säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, jääkaappilämpötilassa (4 -5ºC), mutta isommat erät kannattaa säilöä joko pakastamalla tai muilla tavoin.

=======================================================================
The strawberry pick-your-own will start Mon 30th 9 am, and next week the pick-your-own will be open every day at 9 am. The pick-your-own will be open so long as there is something to pick - so, for example if you plan to come at noon or in the afternoon, we recommend calling (tel. 03-3711 163 or 0400-625 636)  and asking if the pick-your-own is still open. Please note that we do not make reservations at this point.

When coming, please remember to check the weather forecast and wear appropriate clothing and shoes. Sometimes the weather changes rapidly, so be prepared for all kinds of weather. When you have picked the amount you want to pick, please bring all your pickings to the scaling point. The scale will show how much you have picked. At pick-your-own, we have minium spend. Everyone entering the pick-your-own -area have to pay the minimum spend which will be reduced from the total spend at deparature.

At home, it is good to put the berries in the fridge as soon as possible. When picking larger amounts, freezing or making jams is excellent methods for storing berries for a longer time.

tiistai 24. kesäkuuta 2025

Mansikkaa kypsyy perinteiseen aikaan - strawberries & traditional timing

 Sää on tuntunut tänä vuonna noudattavan sellaista perinteistä kaavaa, eli kesäkuu on ollut viileä ja sateinen. Vanha kansakin on ennustanut viileän kesäkuun ennustavan lämmintä loppukesää, samoin sateisuuden kesäkuulla ennustavan kuivaa säätä juhannuksen jälkeiselle ajalle. Juhannusta viettiin jo, mutta tänään, kesäkuun 24.pv on itse asiassa se oikea Juhannus. 

Perinteisen sään myöstä myös monet kasvit ovat perinteisessä aikataulussa: tunneleista ollaan kerätty mansikoita jo kuukauden verran, mutta avomaalla mansikkakausi tulee tänä vuonna ajoittumaan hyvin perinteisesti heinäkuulle. Avomaiden mansikkakauden startti ajoittunee meillä ensi viikolle, tai hyvässä lykyssä jo nyt tulossa olevalle viikonlopulle. Herneiden pullistuminen on myös samassa tahdissa, eli varmaan ensi viikon aikana aloitellaan myös. Tarkemmasta kauden alusta päivitetään meidän tilan nettisivuille, www.yrjolanmarjatila.fi . Samaiselle sivulle myös päivitetään aukioloajat ynnä satotilanne säännöllisesti.

=========================================================================

In the old days, the Juhannus was actually clibrated today, 24th June. This day also marked the start of "big summer". If the time before the 24th June was cold and rainy, it meant that the "big summer" would be hot and dry. We will see if this will be true this year - at least so far this summer has felt like summers before.

Many ask about the strawberry season: right now we are picking and selling the berries picked from tunnels. The pick-your-own will start when the strawberry season in the open field starts. Most likely this will be at the beginning of July, and we think that peas will be ready to be picked also at that time. We will inform the season start at out webpages, www.yrjolanmarjatila.fi


perjantai 20. kesäkuuta 2025

Juhannusta! - It´s Midsummertime!

 Juhannus koitti nyt tänäkin vuonna, ja luonnonkukkien loisto on kauneimmillaan. Tänä vuonna - varmaankin sopivan viileistä keleistä johtuen - monet luonnonkukat kukkivat hyvin runsaasti. Mäkitervakot, kissankäpälät, ketoneilikat ja monet muut kauniit kukkaset nyt kukassa. Harmillisesti vain monin paikoin lupiinit ovat vallanneet näiden kukkien alueet. Lupiini on yksi voimakkaammin leviävistä vieraslajeista, minkä vuoksi Suomen Luonnonsuojeluyhdistys kannustaa keräämään vieraslajikimpun. Vielä tänään ehdit mukaan myös haasteeseen!

Mansikoiden itsepoiminta avomailla alkanee kesä-heinäkuun taitteessa. Avomaan itsepoimintamailla meillä on kasvamassa mm. tuttuja Polka- ja Sonata- lajikkeita, mutta myös uudempia lajikkeita on. Uudemmista lajikkeista Jenkka ja Cadenza ovat varsin mielenkiintoisia. Seuraavina vuosina nähdään, millaisia ne ovat ja miten ne selviävät täällä meikäläisessä ilmastossa. Herneen itsepoiminta alkanee samoihin aikoihin mansikan itsepoiminnan aikaan. Ennen itsepoiminnan alkua viljelyksillämme on mahdollista vierailla peltopoluilla.

Mutta tänään juhlitaan - nyt on juhannuksen aika. Kalendaarisesti Juhannus on toki vasta ensi viikolla, kesäkuun 24. päivä. Juhannus eli mittumaari on ollut kesän ja tuoreiden lehdesten juhla, ja niin se taitaa olla nykyäänkin. Juhannus markkeeraa keskikesää, kasvit ovat saavuttaneet täyteläisyytensä ja satokausi on aluillaan. Ja kuuleehan juhannuksen ajan myös korvillaan: lehtipuiden lehtien ääni on muuntunut keväisestä hiljaisesta kuiskimisesta kokonaisten lehtien suhinaksi. Hyvää juhannusta kaikille!

==========================================================================

It is Midsummer - the time when all the growth of plants has reached the maximum. You can hear it: for example, the leaves in trees have a different sound than a week ago. The sound is more full, more mature. 

The strawberry season in the open field will start at the very end of June or at the beginning of July. When the pick-yout-own -season starts, we will also put it to our webpages.

But now it is time to celebrate Middsummer - so, happy midsummer for everyone!


maanantai 16. kesäkuuta 2025

Mansikka on makuasia

 Mansikan maku riippuu kahdesta asiasta: mansikan lajikkeesta ja mansikan syöjästä. Mansikkalajikkeita on useita, ja vuosien mittaan osa lajikkeesta jää pois viljelystä ja uusia tulee tilalle. Eri lajikkeet kypsyvät myös eri aikaan satokautta, ja satokauden edetessä marjojen maku muuntuu. Yksi yleisimmistä pohdinnoista on mansikan makeus. Keskimäärin kaikilla lajikkeilla satokauden alussa mansikoiden sokeripitoisuus on 8-10%, ja aivan satokauden lopussa sokeripitoisuus voi ylittää 20% reilusti. Grammamääräisesti alku- ja loppukauden  marjoissa sokereita lienee yhtä paljon, mutta koska alkukauden marjat ovat suurempia, on niistä mittava sokereiden prosenttiosuus pienempi. Ja juu, mittaamme sokeripitoisuutta aktiivisesti, koska mansikoiden sokerin määrä on oleellinen osa mansikkajäätelön valmistuksessa.

Eri mansikkalajikkeidenväri kypsänä vaihtelee paljon. Mansikoiden väri kypsänä vaihtelee yleisimmin oranssinpunaisesta tummanpunaiseen - ja värillä ei ole yhteyttä makeuteen. Vaaleammasta päästä olevia lajikkeita ovat esimerkiksi Favori, Faith ja Sonata, tummempia taas esimerkiksi Rumba, Magnum, Polka ja Malwina. Paahtava aurinko saattaa myös entisestään "tummentaa" tummanpuhuvia marjoja, jolloin ne näyttävät loisteputkivalossa lähes mustilta.

Kolmas asia, mikä vaikuttaa näkemykseen parhaasta mansikasta on sen suuntuntuma eli mansikan kiinteys. Polka-lajikkeen myötä monet ovat tykästyneet kiinteisiin mansikoihin, ja aika monet nykylajikkeet ovatkin enemmän kiinteitä kuin pehmeitä. Kiinteä lajike tuntuu napakalta haukatessa, pehmeät lajikkeet tuntuvat lyssääntyvän suussa. 

Mansikka on siis täysin makuasia.  Lajikkeita on monenmoisia, ja kannattaa mansikoiden makua pohtia satokauden tilanne huomioiden,.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Kiitokset - kohti seuraavaa 300 vuotta

 Lauantaina juhlistettiin Heiskalan tilan pysyvyyttä - tila on ollut isännän suvulla ainakin vuodesta 1725, eli tänä vuonna tulee täyteen 300 vuotta. Oli kiva päivä - kiitoksia kaikille kävijöille!

Ensi viikolla onkin seuraavan juhlan aika, juhannusta siis pian vietetään. Juhannuksen aikaan tilamyymälä-gelateria on avoinna ma-to klo 9-19, juhannusaattona eli perjantaina klo 8-16 ja viikonloppuna (la-su) klo 10-18. Myynnissä on mansikkaa, uutta perunaa ja sipulia - pakasteena mm. sokerimaissia, papuja, naudanlihaa ja makkaroita. Jäätelövitriiniin on kehitelty uusia makuja - maut vaihtelevat päivittäin ja jopa päivän kuluessa, koska valmistamme kaikki jäätelöt itse.

Nyt juhannuksen alla avautuu myös myyntipisteemme Kyröskosken Tokmannin oven vieressä. Myyntipisteemme on avoinna nyt alkavalla viikolla maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Avomaan mansikan satokauden tilanne näyttää siltä, että varmaankin heinäkuun alussa päästään poimimaan. Hernekin on kehittynyt vinhaa vauhtia, ja nyt tuntuu siltä, että reilun viikon päästäneen keräämään ensimmäisiä herneitä. Vähitellen siis satokausi etenee ja runsastuu.

perjantai 13. kesäkuuta 2025

Viileä säätä ennusteessa

 Nyt tulevaksi viikonlopuksi on luvassa muutama hellepäivä, mutta heti viikonlopun jälkeen sää näyttäisi muuttuvat takaisin viileämmäksi. Viileä sää on kasvien kannalta hyvä - helle on stressi myös kasveille. Viileys vaikuttaa toki myös satojen kehitykseen. Avomaiden mansikkakausi alkanee heinäkuun alussa. Tunneleista toki kerätään mansikkaa, mutta viileys hidastaa kypsymistä myös siellä. Avomaan vadelmat kypsynevät heinä-elokuun taitteessa, ja tunneleista vadelmia saadaan kerättyä ehkä heti juhannuksen jälkeen.

Mutta: huomenna juhlistetaan Heiskalan 300 v-juhlaa. Viime hetken valmistelut nyt käynnissä, ja huomiseksi on luvattu kaunista kesäkeliä. Tervetuloa - toivottavasti tavataan huomenna!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Heiskala 300 v - kakkua ja kahveeta tarjolla la 14.6. klo 12-14

 Meidän tilan nimi on oikeasti Heiskala, Mahnalan kylässä, Hämeenkyrön kunnassa. Tämä tila on ollut samalla suvulla vuodesta 1725, eli tänä vuonna tulee täyteen tasan 300 vuotta. Tilasta on mainintoja mm. veroluetteloissa jo 1540-luvulta, kuten monista muistakin länsisuomalaisista tiloista. 1700-luvun Venäjän ja Ruotsin välisissä sodissa Suomi eli Ruotsin Itämaa oli aika ajoin Venäjän miehittämä. 1700-luvun alun miehitysaikaa kutsutaan Isoksi Vihaksi (1713-1721), ja se kosketti myös Mahnalaa.

Täällä Heiskalan tilalla isäntäväen sukunimi on nykyään Yrjölä, koska nykyisen isännän taata, Paavo Yrjölä, nai talon tyttären Maire Heiskalan ja tuli tänne kotivävyksi. Heiskalan tilan "käyttönimeksi" on vakiintunut Yrjölän Marjatila, ja syy liittyy erityisesti lankapuhelimeen vastaamiseen. Puhelimeenhan vastattiin 1980-luvun alussa sanomalla "Yrjölässä", kun nykyisen isännän vanhemmat aloittivat mansikan viljelyn.

Heiskalan tilan 300 v ja samalla uuden marjakauden alkua juhlistetaan la 14.6.25. Ohjelmassa on kakkua ja kahveeta klo 12-14. Isäntä Tommi Yrjölän puhe klo 13, ja kuulalengenda Matti Yrjölän kertomuksia urheilusta ja suvun urheilijoista klo 13.15

Tiluskierrokset traktoriperäkärryllä isännän opastamana klo 10 ja klo 14. Tiluskierros kestää vajaan tunnin, ja tiluskierroksilta jatketaan myös Mahnalan lavalle, Mahnalan Maamiesseuran tapahtumaan ja takaisin.


keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Mansikan itsepoiminta alkaa pe 6.6. ja muuta satokausitietoa - the pick-your-own at tunnels starts Fri 6th June and other news from the fields

 Mansikkakausi on käynnistynyt vauhdilla tunneleilla, ja  nyt kuluvan viikon perjantaina aloitellaan itsepoimintaa tunneleilla. Ohjeita ja vinkkejä tunnelipoimintaan täältä. Avomaiden mansikkakausi alkanee juhannuksen tienoolla.

Juhannukseksi tiedossa on myös uutta perunaa ja sipulia. Hyvässä lykyssä saadaan myös ensimmäisiä vadelmia poimittua myyntiin juhannukseksi, avomaiden vadelmakausi alkanee heinäkuun lopulla. Muista kasveista valkosipulit ovat hyvällä mallilla, ja varmaankin niitäkin juhannuksen tienoolla saataneen myyntiin.

Tilamyymälä-gelateria palvelee tällä hetkellä päivittäin klo 10-18, ja toivotamme kaikki tervetulleeksi silloin. Tilamme on myös meidän kotimme, ja aukioloaikojen ulkopuolella tulee vierailuista sopia erikseen. Viljelmillä kulkeminen on kielletty ilman lupaa. 

=========================================================================

The pick-you-own at tunnels will start this Friday 6th June. More information about pick-you-own from here. The strawberry season in the open field will probably start right after Midsummer.

The new potatoes and the first onions will be ready for selling also right before Midsummer. Garlic is also looking good, and most likely we will be able to sell the first garlics round Midsummer.

Our farm shop is open daily 10am-6pm, and we would like to welcome everyone to visit our farm at this time.  Our farm is also our home, so if you are planning to visit our farm outside the time when pur shop is open, please make a reservation. It is not allowed to walk in the fields without permit.

Mansikan itsepoiminta tunneleilla - pick-your own strawberries at tunnels

 Mansikoiden itsepoiminta on avoinna tunneleilla ke-pe klo 11-13. Itsepoiminta on avoinna päivittäin niin kauan kun poimittavaa riittää, ja kilohinta itsepoimien on 12 €/kg. Tunneleiden itsepoimintaan emme ota varauksia. Itsepoiminnassa meillä on käytössä vähimmäisostos. Vähimmäisostos on henkilökohtainen, ja se on tunnelipoiminnassa 20 €/hlö.

Tässä vielä vinkkejä tunnelipoimintaan:

Poimintaan on hyvä varata sopivan kokoinen astia. Paras marja-astia on melko laakea, koska tällöin marjat eivät painu. Hattu, sopiva vaatetus ja tarvittaessa juomista ovat myös hyviä varusteita myös tunnelilla.

Tunneli-itsepoimintaan ilmoittautuminen tapahtuu tilamyymälä-kahvio Puimasuulilla. Omat astiat punnitaan, ja niihin laitetaan tarralla tieto painosta tyhjänä. Tällöin astian paino saadaan vähennettyä pois, kun se tuodaan poiminnan jälkeen mansikoiden kanssa punnitukselle. Alkupunnituksen  yhteydessä maksetaan myös vähimmäisostosmaksu.

Tämän jälkeen tunnelille siirrytään kuljetuksella. Tunnelissa on opas, joka osoittaa poimintapaikan.

Mansikat kasvavat tunneleissa pöydillä, ja kypsät marjat ovat noin puolentoista metrin korkeudella.  Poiminnassa käytössä on pöytiä, joka toimii rivin merkkinä. Pöytää siis siirretään poimiessa sitä mukaa eteenpäin, kun etenee kasvustossa. Pöytä jätetään siihen pisteeseen, mihin asti kerää. Tällöin seuraava poimija tietää, mistä jatkaa.

Poimiessa on syytä olla varovainen, ettei vahingoita kasveja, kasvatuspöytiä ja kastelujärjestelmiä.  Tunneleissa meillä on kasvamassa ns. jatkuvasatoisia mansikoita, jotka kukkivat ja tekevät marjoja koko kasvukauden ajan. Nytkin näkyvissä on kukkia, joista kehittyy mansikoita myöhemmin kesällä.

Emme suosittele mansikoiden  tunnelipoimintaa pienimmille lapsille: marjat ovat korkealla ja esimerkiksi kasvatuspöydät eivät kestä tönimistä tai roikkumista. Itsepoiminta avomaalla alkanee heti juhannuksen jälkeen, ja sinne toivotamme kaikenikäiset lapset tervetulleiksi.

=========================================================================

Strawberries are available for pick-your-own at tunnels Wed-Fri 11am-1pm. The pick-your-own is open so long as there is a crop - we will close the pick your-our-own, if all the berries are picked before 1pm. The price of berries is 12 €/kg. The minimum charge applies all pick-your-own -customers. The minimum charge is 20 €/person, and it is personal.

Some points about pick-your-own at tunnels:

We do not make reservations for pick-your-own at tunnels. If you plan to come close to closing time, all the berries might be picked for that day already. The strawberries are grown on tables, which means that the berries are about 1,5 m height. This is one of the reasons why we do not think that pick-your-own at tunnels is suitable for children. The tables are also quite sensitive - it is not allowed to push tables or hang in them. When picking, everyone needs to be extra careful not to damage the irrigation system.

The pick-your-own in the open field will probably start right after Midsummer.