Talvi muuttui yhdessä hujauksessa kevääksi, aika aikaisin siis. Maa on vielä kylmää, routaa on, mutta esimerkiksi omenapuiden leikkuuta on jo tehty. Tunneleilla valmistelutyöt ovat edenneet rivakasti, ja taimien istutus on aluillaan. Aikaisesta keväästä huolimatta työt etenevät melko samaan aikaan kuin muinakin vuosina, vuodesta toiseen. Kauden valmisteluihin kuuluu myös kesä- ja kausityöntekijöiden valinta on loppusuoralla - hakijoita on ollut runsaasti, kiitos kaikille. On mukavaa, kun saadaan valittua työntekijät jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua, koska se helpottaa suunnittelua.
Tänään on kevätpäivän tasaus, eli päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Vanhankansan mukaan tämä päivä on vuoden kuivin päivä, ja jos vaikka pajut leikkaa tänä päivänä, ne eivät enää kasva. Tästä siis mennään kesää kohti - päivä pitenee, hetki hetkeltä.