Viime yönä satoi oikein kunnolla vettä. Vesisade alensi reilusti hangen pintaa, ja teki lumesta höttöä. Joka päivä kuuluu enemmän ja enemmän lintujen ääniä. Tänään joutsenet pitivät kunnon konserttia järvenselällä, vesisateen myötä jäähän lienee syntynyt aukkoja.
Nuoremmat omenapuut rupeavat olemaan valmiita, minkä jälkeen on vanhempien omenapuiden vuoro. Joitakin taimikasvatusvihannkesia on myös kylvetty jo sisätilohin, mutta enin osa taimikasvatusta vaativista kasveista on menossa kylvöön huhtikuun puolella. Onneksi suurin osa siemenistä on jo saapunut, eikä tarvitse jännittää ehtivätkö ajoissa perille.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Kevään merkkejä
Kevät näyttää tulevan. Aurinko lämmittää jo selvästi, ja parhaiten tämän huomaa päivä- ja yölämpötilojen välisestä erosta. Hankikantokelit ovat olleet myös varsin loistavat, ja kantohanget ovat kestäneet jopa jalkaisin kulkemista. Nyt viime päivien suhmuiset säät ovat ikävä kyllä pilanneet hankikannon, ja lumi on oikeastaan enään painotonta höttöä. Paikoin hankikannosta on jäljellä kovempi kuori, mutta se murtuu heti jalan alla.
Omenapuiden taivuttelu ja leikkaus on nyt ajankohtaista. Tänä vuonna aloitimme nuoremman tarhan puolelta, missä pääpaino on saada puut kehittymään oikeanlaisiksi seuraavien muutamien vuosien aikana.
Tänään lauantaina lensi omenapuupellon yli yksi yksinäinen joutsen. Keväänmerkki myös se.

torstai 4. maaliskuuta 2010
Lunta tulvillaan
Lunta on paljon, ja viime päivinä on satanut hissukseen lisää. Muutamana päivänä lömpötila kohosi juuri ja juuri plussan puolelle, ja hangen pinta aleni hiukan. Katoilta tippuivat lumet, vain tömpsäyksiä kuului sieltä täältä kun lumi tippui lappeelta maahan.
Omenapuiden leikkausta ei vielä ole uskallettu alkaa, täytyy vielä jonkun aikaa tarkkailla säätä ja ennusteita. Luntakin on, joten hiukan täytyy suunnitella, miten homma sujuu parhaiten.
Omenapuiden leikkausta ei vielä ole uskallettu alkaa, täytyy vielä jonkun aikaa tarkkailla säätä ja ennusteita. Luntakin on, joten hiukan täytyy suunnitella, miten homma sujuu parhaiten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)