torstai 29. tammikuuta 2015

Nollan vaiheilla

pyörii lämpötila  - välillä hiukan plussalla, välillä enempi miinuksella. Vanha sanonta Heikinpäivän ja Paavalin päivien säästä ei tällä erää osunut kohdalleen: Heikkinä oli helppoa, mutta niin oli Paavalinakin. Pyryä ei sattunut, mikä oli hyvä: pyry olisi ollut huonon vuoden ennuste vanhan kansan mukaan. Päivät ovat kuitenkin alkaneet hiljalleen pitenemään, ja lumikin auttaa: lumesta heijastuva valo tekee päivistä kirkkaampia, vaikka monena päivänä pilvet roikkuvat alhaalla ja aurinkoa ei näy.

Lampolassa on ollut kiirusta, kun karitsoita on syntynyt jo aika monta. Karitsoinnit ovat sujuneet hyvin, ja uuhimammat ovat ansiokkaasti hoitaneet jälkeläisiään.  On taas hauskaa seurata karitsoitten pomppuharjoituksia - jo muutaman päivän ikäiset ovat siinä aika mestareita.

Ensi kesän valmistelut ovat myös jo käynnissä, ja työhaastatteluun tulijoita on jo kalenterin täydeltä. Kesätyöntekijöiden haastattelun lisäksi kaikkien koneiden huolto on käynnissä, ja tällä hetkellä huolletaan traktoreita. Kunnollinen perushuolto kerran vuoteen on tarpeellinen, jotta työjuhtamme pysyvät loppuvuoden toimessaan.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Kaljamia ja karitsoita

Tammikuu on vilahtanut jonnekin karitsointeja odotellessa. Ensimmäiset karitsat ovat nyt syntyneet, ja tänään on vuorossa karitsoiden punnitusta ja karitsointikarsinoiden purkua. Karitsointikarsina on yksityisalue vastakaritsoineelle uuhelle ja sen karitsoille. Uuhi on karitsoineen karsinassa pari päivää, jona aikana karitsa leimautuu emäänsä. Karitsointikarsinassa uuhen ja karitsan vointia on myös helppo tarkkailla sivusta, sekaantumatta, jolloin uuhi ja karitsat pääsevät tutustumaan rauhassa. Ensimmäiset karitsat antoivat tosiaan hukan odottaa itseään, muta sitten toisaalta taas heti alkuunsa karitsoi useampi uuhi. Jatkoa odotellaan, muutama uuhi oli jo hiukan sen oloinen, että saattaa karitsoida piankin.

Sää sen sijaan on tarjonnut kaikeka mahdollista: lunta, räntää ja vettä. Alkuun satoi lähinnä lunta ja räntää, mutta viime viikon loppupuolella satoi parina päivänä vettä. Vesisade yhdistettynä plussakeliin teki pihoista aikamoisia kaljamia. Potkukelkka onkin ollut hyvä kulkuväline. Nyt sääennuste lupaa taas kylmenevää, jopa parinkymmenen pakkasia saattaa olla tiedossa.

Tänäänhän sattuu olemaan myös Heikin päivä, joka on siis härkä- eli selkäviikkojen ansimmäinen merkkipäivä. Selkä- eli härkäviikot alkavat loppiaisesta, ja jatkuvat aina Marian päivään asti. Heikin päivä piispa Henrikin muistopäivä, ja muutenkin ollut kansanomaisessa ajanluvussa tärkeä päivä. Heikin päivänä karhu kääntää kylkeä, ja toteaa "Yö puolessa, nälkä suolessa", eli vielä on puolet talvesta jäljellä kevääseen. Säätäkin on ennustettu Heikin päivänä "kun on helppo Heikkinä, niin paukkuu Paavalina". Eli siis jos Heikin päivänä ei ole kova pakkanen, sellainen on sitten Paavalin päivänä eli 25.1. Pellolle kun vilkaisee, voi myös ennustaa heinävuotta: jos näkyy sänkeä tai heinää, tulee huono vuosi. Jos sänki ja heinä ovat kokonaan lumen alla, tulee hyvä vuosi. Jos tänään olisi suoja sää, tulossa oli poutainen kesä ja hyvä viljavuosi. Pakkaspäivä taas ennustaa hyvää hernevuotta.

Nyt Heikinpäivän aamuna on pikkupakkasta. Paavalina (25.1.) on siis tiedossa kovaa pakkasta, jos vanhan kansan ennustukset pitävät kutinsa. Pelloilla pilkottaa paikoin sänki ja paikoin ei - heinävuosi taitaa siis olal vaihteleva. Ennustaakohan pikkupakkanen keskinkertaista hernevuotta? Puolen vuoden päästä sekin taas jo tiedetään.



maanantai 5. tammikuuta 2015

Odottavan aika on pitkä

Vuosi vaihtui, ja uusi alkoi - oikein hyvää vuotta kaikille!

Odottavan aika on pitkä - odotamme karitsointien alkamista, koska tahansa voivat syntyä ensimmäiset karitsat. Ensimmäiset "lasketut ajat" olivat heti joulun jälkeen, eli ehkä, kenties, toivottavasti syntyvät ensimmäiset karitsat. Viime vuonnahan syntyi ennätysmäärä mustia lampaita, saa nähdä, minkälainen värivalikoima tänä vuonna tulee. Tässä juuri ennen karitsointeja uuhet myös keritään, joten villanlajittelua riittää karitsointeja odotellessa.

Tässä talvisydännä myös suunnittelemme tulevan kesän töitä, ja jos siis kesätyöt meillä kiinnostavat, ota yhteyttä ja sovi työhaastattelu. Parhaiten meidät saa kiinni soittamalla p. 0400 - 625 636.