sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kaunis poutapäivä

Tänään oli pitkästä aikaa kaunis poutapäivä: oli melkein kesäistä, kun aurinko lämmitti rinnettä. Joutsenia on ruvennut lentelemään pienissä ryhmissä - kai muuttomatkaa suunnittelevat.

Eilen olimme Ahlmannilla mukana Läheltä hyvää-torikiertueella - kiitokset myyntipisteessä poikenneille. Sää suosi myös siellä: ihan alussa tulleita paria vesipisaraa lukuunottamatta yhtään vettä ei varsinaisesti satanut. Aivan uskomattoman kokoisia kurpitsoita osallistui siellä kilpailuun, samoin paljon muuta oli myös nähtävänä.

Täällä kotona Mahnalassa satokausi on edennyt myös: tällä hetkellä saatavana on omenaa ja omenamehua. Omenasta saatavana on Punakanelia ja Antonovkaa. Mehussa pakkauskoot ovat: 0,5 l, 0,75 l ja 3 l. Myyntimme on avoinna sopimuksen mukaan. Omenoitamme on saatavana myös mm. Hämeenkyrön S-marketista ja Armas maitokaupasta Tampereelta.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kurkiauroja

Viimeksi kuluneen viikon aikana olemme ihalleet useita kurkiauroja, joilla on ollut vakaa suunta kohti etelää. Aurat ovat edenneet aika haipakkkaa, ja isommissa auroissa olevien kurkien määrää on vaikeaa edes arvioida. Muuten ei tunnu kovin syksyiseltä, koska ruskan värejä ei ole vielä tullut: yöt ovat olleet lämpimiä ja vettä on tullut erittäin paljon.

Syksyn alku on toisaalta myös toukotöiden starttihetki: valkosipulimme istutetaan näin syksyllä, jotta ne ehtivät juurtua ennen pakkasten tuloa. Pieni vihreä piippakaan ei haittaa talvehtimista: usein keväällä saattaa valkosipulipenkistä pilkistää pienen pieni vihreä piste jo ennen kuin lumi on kunnola sulanut.

Satokausi toisaalta jatkuu yhä edelleen: keräsimme nyt viikonlopun kuivina hetkinä loput talviomenat, joita on nyt saatavana tilalta. Talvilajikkeista Antonovka on tähän aikaan hyvä lajike säilömiseen: se on hapokas ja hajoaa hyvin esimerkiksi keitettäessä. Syöntiomenana Antonovka on parhaimmillaan marras-joulukuussa, jolloin happo-sokerimäärä on tasoitttunut. Säilöntää ja vaikka omenapiirakan tekoa ajatellen suurimmat Antonovka-omenat ovat helppoja: yksi omena voi painaa jopa lähes 500 g, jolloin piirakkaan ei tarvitse montaa palastella.

Sokerimaissin satokausi jatkuu yhä, ja nyt keruussa ovat näillä näkymin syksyn viimeiset lajikkeet. Kokeilimme myös tehdä popkornia omista maisseista: meillä on viljelyssä värillistä maissia, josta on mahdollista tehdä popkornia irroittamalla jyvät tähkästä ja kuumentamalla ne. Jyvät kyllä jo poppasivat kattilassa, mutta eivät vielä haljenneet kunnolla: täytynee odottaa vielä hetki, että jyvät kuivuvat lisää.

Perunaa nostamme yhä, ja sitä on saatavana päivittäin - kannattaa toki soitella ja varmistaa. Parhaiten olemme paikalla lauantaisin, esimerkiksi tulevana lauantaina 24.9. klo 10 - 14. Tulevana launatina meidät tapaa myös Ahlmanin ja Aamulehden Läheltä hyvää- torilta, ja mukana on perunoiden ja omenoiden lisäksi paljon muuta. Satokautta riittää yhä edellleen esimerkiksi maissilla, lehtikaalilla, porkkanalla, luumulla ja päärynällä.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Pellolta pöytään

Olimme Tampereen Kauppahallissa Pellolta pöytään - tapahtumassa. Kiitokset kaikille kohdallemme pysähtyneille! Pellolta pöytään toki jatkuu heti huomenna, eli huomenna sunnuntaina on mahdollisuus tulla itsepoimimaan perunoita.

Huomenna, eli siis su 11.9. on perunan itsepoimintaa klo 10 - 14. Perunaa nostetaan ns.mattokoneella maan pintaan, mistä sitä on helppo kerätä. Mattokone on hellävarainen, perunoita säästävä, joka ravistaa enimmän hiekan pois perunoista ja jättää ne puhtaina pintaan. Nostokone on myös kevyt eikä aiheuta maan tiivistymistä tai liiallista jankon muodostumista - maaperä on tärkein tuotantotekijä meidän tilalla, ja maaperän kunnosta pitää pitää huoli.

Itsepoimien perunan hinta on 30 snt / kg, lajikkeena on Siikli. Siikli on kiinteä yleisperuna, joka on pitkänomaista ja keltaista -ihan oikean perunan väristä ja oloista.

Perunan lisäksi nyt on saatavana omenoita, sokerimaissia, avomaantomaattia, luumuja, päärynöitä, porkkanoita, kurpitsaa - kaikkia syksyn herkkuja siis. Tervetuloa tutustumaan!

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Perunannostoa

Perunannostopäivää pidettiin lauantaina: aamu oli alkuun hiukan suhmuisen oloinen, ja melkein näytti siltä, että tulee vesikuuro - ei onneksi tullut, vaan loppu viimein taivas selkeni ja aurinko alkoi paistaa. Perunoita nostettiin jo aika isolta alalta, mutta sen verran on vielä jäljellä, että pidämme vielä toisen päivän. Seuraava perunan itsepoimintapäivä on siis tulevana sunnuntaina 11.9. - sunnuntaina siksi, että ensi viikon perjantain ja lauantain olemme mukana Tampereen Kauppahallissa Pellolta pöytään - tapahtumassa. Myynnissä siellä perunaa, porkkanaa, maissia, omenaa, päärynöitä, luumuja, lehtikaalia yms - ja eiköhän vielä joistakin yrteistäkin nippuja saa. Otamme Kauppahalliin mukaan myös villoja, taljoja ja taljatuotteita - tervetuloa tutustumaan.

Perunannoston lisäksi olemme keränneet sokerimaissia, omenoita, päärynöitä ja luumuja - näissä kaikissa on pääsatokausi käynnissä juuri nyt. Mansikkakin vaatii huomionsa: syksyn kitkentä on käynnissä, ja samalla leikataan rivivälien ruohot - toivottavasti viimeisen kerran tänä vuonna.