tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pyrystä leskenlehtiin

Talvisemman viikon jälkeen sää on lämmennyt oikein kunnolla. Kaikkein aurinkoisimmissa paikoissa leskenlehdet jo kukkivat, ja ruohokin on alkanut näyttää jo vihreämmältä. Joutsenia on todella paljon, ja niiden laulua kuuluu erityisesti iltaisin (tai sitten sitä vain kuuntelee silloin).

Karitsat ovat kasvaneet taas huimasti, ja vanhimmat rupeavat olemaan jo aika rotjakkeita. Pian on aika alkaa vierottamaan karitsoita, ja suunnittelemaan laidunryhmiä tarkemmin. Muniakin pitäisi laittaa hautomakoneeseen, että saataisiin pääsiäiseksi tipuja. Toisen hautomakoneen kanssa oli viime vuonna hiukan pulmia, koska tarkempi kosteusmittari oli ilmeisesti saanut kolauksen: se näytti sitkeästi 60%, vaikka toinen epätarkempi muutti lukemaa.

Omenapuista on leikattu nyt jalo-oksat odottamaan varrennusta perusrunkoihin. Omenapuissahan juuristo on yleensä eri lajiketta kuin varsinainen omenoita tuottava osa. Ensi viikolla päästäneen varttamaan uusia puita, mutta siihen asti jalo-oksat saavat olla kylmässä. Omenapuiden silmut ovat jo varsin pulleita.

Vadelman leikkuu on myös jo aloitettu, mutta sitomista ei ole vielä voitu aloittaa. Jokainen vadelman verso sidotaan käsin tukilankaan kiinni, mutta ennen sitomista tolpat täytyy suoristaa ja löydä kiinni maahan ja tukilautojen korkeus korjata. Maa on vielä sen verran jäässä, että tolppien oikomista ei ole vielä voitu aloittaa. Muutamia tolppia on taas mennyt poikkikin, eli ne täytyy samalla myös korjata.

Mansikalla ensimmäinen kevään työ on talviharsojen poistaminen. Käytämme tavisuojausharsoja varmistamaan talvehtimista, koska tässä mäellä usein tuuli puhaltaa lumen pois mansikoiden päältä. Nyt seuraavien lähiviikkojen aikana voidaan ruveta näkemään, miten mansikka on talvehtinut ja toisaalta huhti-toukokuun säätyppi myös sanelee paljon tulevasta marjakaudesta. Vanhan kansan suviyöt ovat pian, ja niistähän on voinut ennusmerkkien mukaan päätellä heinä- ja marjavuotta.

Lämpimän kevään myötä uskallumme avaamaan myös tilamyymälä Puimasuulin jo Pääsiäisenä. Avajaispäivä on lankalauantai 19.4., jolloin olemme avoinna klo 11 - 17. Pääsiäissunnuntaina  (20.4.)olemme avoinna klo 12 - 18 ja sitä seuraavana maanataina (21.4.) klo 12 - 18. Tervetuloa!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Pyryä!

Ulkona pyryttää, eli on hyvä aikaa kirjoittaa blogia taas pitkästä aikaa. Sää on ollut harvinaisen leuto, ja viime päivinä myös hyvin aurinkoinen. On ollut vahva kevään tuntu, ja joutseniakin on jo näkynyt.

Pihatöitä on jo aloiteltu, ja vielä suunnittelua ja tavarantilaamista on jäljellä. Omenapuiden leikkuu on vielä vähän kesken, ja pian pitäisi varttaa myös uusia taimia. Taimien varttaminen on mukavaa puuhaa, ja on aina yhtä mielenkiintoista seurata, kuinka varrennokset onnistuvat. Tomaatin- ja paprikantaimia on jo esikasvatuksessa, ja lisää pitäisi kylvää. Vadelman leikkuuta pääsisi jo aloittamaan, samoin pensasmustikka täytynee tänä vuonna leikata normaalia aiemmin. Onneksi herukat tuli leikattua jo syksyllä, niin ei ole kiirettä niiden kimppuun.

Kasvien talvehtimisesta monet ovat kyselleet, ja sinänsä tähän asti on ollut melko tavanomainen, vaikkakin lämmin talvi. Meillä oli tänä vuonna myös kokeena pieni ala yrttejä talvehtimassa, ja yllättävän hyvännäköisiä ne ovat olleet. Lämmin talvi on varmaan ollut hyvä, varsinkin kun lunta ei ole ollut juurikaan.

Karitsat ovat kasvaneet taas vauhdilla, keskimäärin ovat nyt 6 - 7 viikon ikäisiä. Joka vuotinen karitsoitten pomppiminen on nyt vauhdikkaimmillaan, ja välillä pomppimaan innostuvat myös nuoremmat uuhet, jolloin töminä on todella kovaäänistä. Lampolassa odottaa myös villakasa lajittelua ja kehruuseen lähettämistä. Täytynee yrittää saada sitä nyt tehtyä, kun sääennusteen mukaan ei välttämättä ole mukavin ulkotyösää.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Luistelua

Lunta ei tänä talvena ole juurikaan ollut, mutta järven jää on yhä edelleen hienossa luistelukunnossa. Jäätä (teräsjäätä) on reilusti, yli 25 cm ja paikoin enemmänkin. Jää on myös harvinaisen sileää ja tasaista. Saarilla on ollut hauska käydä luistimilla, yleensä on tähän aikaan vuodesta käyty suksilla.

Omenapuiden leikkuuta on aloiteltu, ja ihan mukavasti myös edetty. Vanhempi puoli on pian valmis, ja sitten on aika siirtyä uudemmalle puolelle. Varmaan viimeistään parin viikon  jälkeen aloitellaan myös vatun leikkuuta.

Kesätyönhakijoita on ollut runsaasti liikkeellä, kiitoksia kaikille jo tässä vaiheessa aktiivisuudesta. Yritämme valita tulevan kesän työntekijät ensi ja sitä seuraavan viikon aikana, valitsemme kesätyöntekijät haastateltujen joukosta. Haastatteluissa on käynyt jo niin paljon väkeä, että ikävä kyllä emme voi pitää enää uutta haastattelupäivää.

Ensi viikolla pitäisi myös ryhtyä kylvötöihin, ja aloitella Puimasuulin siivousta. Kesä on pian!