keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Huomenna eka kerta

Huomenna on ensimmäinen kerta, kun Iloisen Pojan Lihakauppa poikkeaa meillä. Kauppa-auto piipahtaa Puimasuulin pihamaalla parillisten viikkojen torstaisin, klo 10 - 11. Oma tilamyymälämme palvelee huomenna klo 10 - 18, ja huomenna myös sämpyläpäivä. Tuoreita sämpylöitä saatavana melkein heti aamusta. Olemme muokanneet sämpyläreseptiä, ja meistä se on nyt paljon parempi. Nostatusaika taikinalla on huikea kellon ympärystä!

Lämpöaallon jälkeen onkin nyt saatu nauttia tästä tavanomaisemmasta Suomen kesäsäästä, vihreästä talvesta. Tai ainakin se siltä tuntuu, kun lämpötila laski yhdessä yössä parikymmentä astetta. Tulevana sunnuntaina tiedossa olisi taas hellesäätä, mutta tässä ennen sitä on hiukan viileämpää ja epävakaista.

Tunnelissa Darselcet-lajikkeella on jo isoja raakileita, ja sen kehitys on selvästi edellä verrattuna Emily-lajikkeeseen. Emily on tähän asti ollut aikaisin mansikkalajikkeemme, mutta tämä uusi viljelytekniikka tuo uusia mahdollisuuksia. Tunnelissa kasvavat perunat ovat myös jo sormenpään kokoisia, eli aika pian on pakko päästä niitä jo maistamaan. Tunneliviljelytekniikka on meillä uutta, mutta esimerkiksi muualla Euroopassa laajalti käytössä. Tunnelit ovat siirrettäviä, hyvin keveitä rakennelmia, joiden avulla saadaan ajoitettua satoa aiempaa tarkemmin. Sadon tarkempi ajoitus perustuu siihen, että tunneli kerää hyvin lämpöä. Lämpöä voidaan säädellä aukaisemalla ovia ja sivuja halutusti ja siten säätää kasvien kasvunopeutta. Aika metka ja todella yksinkertainen menetelmä, mutta jättimäärä riittää vielä opeteltavaa asiassa. Ehkä ensi vuonna syödään jo uusia perunoita ja tuoreita mansikoita jo toukokuussa? Katsotaan, miten käy.

Lampaita on matkannut ympäri Pirkanmaata kesätöihin, ja nyt tulevana viikonloppuna on edessä seuraava suuri muuttoaalto. Muutama lammas jää toki tähän kotiinkin ilahduttamaan kävijöitä - siirrämme ne Mansikkakauden avajaisten aikaan hiukan lähemmäksi Puimasuulia. Pukit ovat myös tulossa kesäkuun alkupuolella: ne tulevat ensin majailemaan pikkutarhassa ennenkuin pääsevät kiipeilemään Pukkitorniin. Viime kesän tapaan pikkupukit ruokitaan aamupäivisiin, tarkempi kellonaika tarkentuu, kun eläimet saapuvat meille.






lauantai 24. toukokuuta 2014

twiit-twiit hellesäässää

piti vielä laittaa, että testailemme nyt twitteriä. Seuraa meitä Twitteristä, löydät meidät sieltä nimellä @Marjatila

Nyt aamusta on jo varjossa +25ºC, auringon puolen lämpömittareita ei ole vielä tullut tarkasteltua. Tänään sääennusteissa on +30ºC, eli varmaan reilusti mennään tuon lämpötilan paremmalle puolelle rinteessä. No, ei lämmin luita riko.


Kukintaa

Lämpöaalto on hellinyt, ja monet kasvit ovat alkaneet kukkia. Saskatoon-pensaat ovat täynnänsä valkeita kukkia, samoin aikaisimmat omenalajikkeet ovat täydessä kukassa. Osa myöhäisimmistäkin lajikkeista on jo availlut kukkia, ja omenapuiden keskellä onkin ihana tuoksu.

Tällä hetkellä istutetaan uutta vattumaata, mutta taimien kaivuu ja etsintä on tänä vuonna tavanomaista hankalampaa. Lämpöaalto humautti myös ruohon kasvun, ja istukkaiksi soveltuvat taimet ovatkin jääneet hiukan ruohon jalkoihin.

Harsojen siirtelyssä on myös ollut hommaa, samoin sadettimien ja muun kastelukaluston levittämisessä. Nyt rupeavat kuitenkin olemaan paikoillaan ja ojennuksessa, eli pystytään aloittamaan kastelu. Meillä on järvenrannassa pumppu, mistä pumppaamme vettä eri lohkoille eli siis eri paikkoihin aina tarpeen mukaan.  Maa on  jo nyt hyvin kuivaa, eli kastelu on saatu jo aloittaa.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kesän tapahtumia odotellessa

Edellisestä päivityksestä vierähti jo hyvä tovi, ja kaikenlaista onkin taas sattunut ja tapahtunut. Kylvötöitä, istutusta, aidan korjaamista ja niihin toimiin liittyvää suunnittelua on ollut yllin kyllin. Rikkana rokassa ovat olleet kylmät yöt, joina on tullut seurattua säätä ja lämpötilan kehitystä. Pahimmilta hallatuhoilta on säästytty, mutta sen verran pakkanen on päässyt puraisemaan, että kesän ensimäisissä mansikoissa saattaa olla pieniä kauneusvirheitä. Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että kuukauden päästä maistellaan ensimmäisiä mansikoita.

Mutta sitten siihen otsikon mukaiseen, eli mitä kaikkea kesällä täällä meillä tapahtuukaan.

Kesän tapahtumakausi käynnistyy helatorstaina, 29.5. Iloisen Pojan Lihaauto poikkeaa silloin meille ensi visiitilleen, ja on paikalla klo 10 - 11. Samaisena päivänä meillä järjestetään Paimennuskilpailut SBCAK ry:n toimesta. Paimennuskilpailussa arvioidaan paimenen ja paimenkoiran yhteistoimintaa erilaisten tehtävien suorittamisessa.

Mansikkakauden avajaisia juhlistetaan 15.6., ja tarjolla on mansikkakakkua ja kahvia. Tervetuloa maistelemaan mansikkakakkua - peukut pystyyn, että mansikat kypsyvät siksi! Avajaisissa voi seurata myös maalauskurssilaisten työskentelyä: taiteilija Ilona Raipala opastaa tilallamme maalauskurssilaisia 13.6. - 15.6.
Mansikkakauden avajaisiltana järjestämme irkkuillan, jossa esiintyy Isara. Illan konserttilippuja on myynnissä Puimasuulilla.

Suven ja runon päivänä, 6.7.  Mahnalan ympäristökoulun vanhempainyhdistys Mahla ry järjestää meillä Mansikkasunnuntain, jolloin tarjolla on kakkua ja kulttuuria. Mahnalan kylän sivuilla on lisätietoa tapahtumasta piakkoin, mutta sen verran voinemme tiedottaa tässä vaiheessa, että tiedossa on kaikkien aikojen mahtavin ja maukkain mansikkakakkupuffetti. Puffettilippuja on jo myynnissä Puimasuulilla, tule ja lunasta omasi.

Marjatilan Markkinoille, jotka pidetään 9.8. klo 10 - 14 , on ilmottautunut jo monta myyjää, joista osa vanhoja ja osa uusia. Markkinoiden päätyttyä, klo 15 alkaen Puimasuulilla konsertoivat hämeenkyröläiset Valtteri Yrjölä ja Janne Anttila. Valtteri on loistava, mm. Italiassa kouluttautunut tenori ja Janne virtuoosimainen pianisti. Lippuja myös tähän konserttiin on myynnissä jo Puimasuulilla.

Syksymmällekin tiedossa on jo monia tapahtumia: Hämeenkyrön Tapahtumien yö vie meidän myyntikärryn Emman baarin pihaan, Lähiruokasafari järjestetään taas, ja monta muuta hauskaa tapahtumaa tulossa.

Mutta ehkä kaikkein parasta kesässä, kaikkien tapahtumien lisäksi on kesä itse. Kesäisen yön valkeus, ensimmäiset mansikat, perunat, maissit, omenat.....ja monet muut herkut.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Lampaita Rukkamäkeen ja muita tapahtumia

Tänään vietiin ensimmäiset lampaat kesätöihin, eli maisemanhoitajiksi Tampereen kaupungin arvoniitylle Rukkamäkeen. Lampaat ovat tehokkaita työssään: heti paikalle päästyään pää painui maahan, ja matka eteni parhaimpia ruohotupsuja pitkin ympäri laidunta.

Eläinten käyttäminen maisemanhoitajina on erittäin tehokasta, yksinkertaista ja kestävää.  Lampaat estävät hyvin umpeenkasvua, ne suorastaan nautiskelevat nuorilla puiden taimilla ja muilla umpeenkasvua aiheuttavilla kasveilla. Ihminen ei ole yhtä tehokas avaamaan umpeen kasvanutta maisemaa. Maiseman avartuessa erilaiset kukkakasvit, esimerkiksi kissankellot, päivänkakkarat, hiirenvirna ja monet muut niittyjen ja ketojen kukkakasvit, saavat mahdollisuuden menestyä. Lampaiden lanta on toisaalta monien ötököiden herkkua, esimerkiksi lantakuoriaiset tarvitsevat ehdottamasti lantaa menestyäkseen. Erilaisten vanhojen niittyjen käyttö laitumena on myös kestävää kehitystä: lampaat pystyvät hyödyntämään niillä kasvavan rehun, mitä ei voida suoraan käyttää ihmisravintona. Runsaasti ruohoa ja erilaisia luonnonkasveja syöneiden lampaiden lihan on myös todettu tutkimuksessa sisältävän erityisen runssati pitkäketjuisia rasvahappoja, jotka ovat ravitsemuksessa hyviä. Laiduntavissa lampaissa on myös jotain koskettavaa ja rauhoittavaa: iltasella yöpuulle asettuneet lampaat märehtivät tyytyväisenä - tai sitten oikein hellekauden aikaan ne ovat vasta heräilleet syömään kesäyön valkeudessa. Voiko olla mukavampaa katsottavaa? Laidunnus siis kannattaa aina, pohtipa asiaa mistä näkökulmasta hyvänsä.

Täällä tilalla kesään valmistutuminen jatkuu: nyt alkanut yö on ennusteiden mukaan kylmin, mutta nyt - onneksi - pitäisi öiden taas lämmitä. Erityisesti öitä tosiaan jännitämme nyt, koska päivisin aurinko lämmittää kyllä riittävästi, vaikka olisikin pilviharson takana. Omenapuista osassa kehitys on jo varsin pitkällä, ja myös niiden kukinnan kohtalo jännittää. Onneksi nyt on ollut varsin viileitä päiviä, niin mm. omenapuiden ja avomaalla olevan mansikan kehitys on hidastunut.

Kylmien pakkasöitten lisäksi päänvaivaa on aiheuttanut kuivuus: maat ovat hyvin kuivia, ja kasteluita on jo siis aloiteltu.  Kastelun kanssa myös tuo pakkanen hiukan piinaa: ihan kaikkia kasteluita ei vielä ole viritelty, koska pahimpina öinä on pakkasta ollut maanrajassa useita asteita. Näin kovat pakkaset rikkoisivat laitteita varmasti.

Puimasuuli on avoinna taas tulevana viikonloppuna, ja varmaan tässä myös muutaman päivänä ennen sitä. Nyt testaamme porkkanagelatoa, tervetuloa maistamaan huomenissa.

lauantai 3. toukokuuta 2014

kolmas pakkasyö

Nyt alkanut yö on kolmas pakkasyö putkeen. Avomaalla, aukealla paikalla on ollut enimmillään pakkasta vajaa kymmenkunta astetta. Hallasadetusta on siis päästy tekemään: aikaisimman lohkon harson alla olevissa mansikoissa on jo pitkät kukkaperät, joita nyt olleet yöpakkaset olisivat vahingoittaneet. Itse asiassa sääennuste nyt tulevaksi yöksi on mielenkiintoinen, koska pian pitäisi alkaa lumisateen. Onkohan aamulla siis valkea maa?

Lampola tyhjennettiin tänään, ja pehku levitettiin pellolle. Lampaat ovat selvästi nauttineet ulkonaolosta, vanhatkin mammat välillä oikein kirmaavat. Aitojen kunnostusta on yhä edessä, ja myös uusia laidunalueita on taas kylvössä.

Mansikkamailla on aloitettu taimien istutus. Taimet talvehtivat viime talvena hyvin, koska talvi oli leuto. Nyt on istutetaan Polkaa, joista satoa saadaan siis vuoden päästä, ensi juhannuksen jälkeen.