Tähän aikaan vuotta vanha kansa ennusteli ahkerasti tulevan kasvukauden säitä. Eilen oli Yrjön päivä, ja melko viileä päivä olikin. Viielän ja tuulisen sään sanotaan ennustavan kylmää kevättä ja tuulista kesää. Yrjön päivänä karja päästettiin ulos, mutta jos silloin ei ollut vielä mahdollista, päästettiin myöhemmin, mutta viikonpäivän piti olla sama. Kaikenlaisia taikojakin tehtii, jotta karja pysyisi terveenä ja pedoilta suojassa. Tänään, huhtikuun 24.päivä on Alpertiinan päivä, jota ennen ei tarvinnut kalalla käydä. Huomenna on taasen Markun päivä, ja marjojen kannalta näyttää tällä hetkellä hyvältä, koska:" Kun markunyönä härkä saa edes jään rikki vettä juodakseen, tulee hyvä marjavuosi". Jäät ovat pitkälti hävinneet, eli kyllä härkä saisi itse jo juotua. Näitä kolmea yötä, eli Yrjön, Alpertin tai Alpertiinan ja Markun päiviä on kutsuttu myös vanhoiksi suviöiksi, ja joskus Kleetun yö (26.4.) mainitaan viimeisenä suviyönä.
Aurinkoenergiaprojekti hypähti viime viikon lopulla rutkasti eteenpäin, kun laitteet saapuivat. Eilen alkoi asennustyö: ensimmäisenä Navetan lappeeseen ruuvataan paneleiden kiinnikkeet, mihin paneelit kiinnitetään. Tosi hieno juttu, että aurinkovoimala valmistuu näillä näkymin juuri kesäkauden kynnyksellä - eli juuri parahiksi suurimpaan tarpeeseen, milloin sähköä kuluu eniten.
tiistai 24. huhtikuuta 2018
maanantai 16. huhtikuuta 2018
Navetta / peräkonttikirppis!
Kesä lähestyy auttamatta, ja suven suunnitelmia tässä viimeistellään.
Kesäkuun alussa, lauantaina 9.6. ja sunnuntaina 10.6. järjestämme kirppispäivän Navetassa ja pihalla "peräkontti"-tyyliin. Molempina päivinä tapahtuma on klo 12 - 16. Paikkamaksu on 5 €/päivä tai 7,50 €/ 2 päivää. Navetassa myyjille on varattuna pöydät, pihalla myynti tapahtuu esimerkiksi omasta autosta. Paikkoja kirppikseltä voi varata p. 0400 - 625 636. Parhaiten tavoitat ma - pe 10 - 16.

lauantai 14. huhtikuuta 2018
Suvipäivä
Tänään oli huhtikuun 14.päivä, eli vanhan kansan mukaan ensimmäinen suvipäivä, Tiburtituksen päivä. Tiburtituksen päivää vastainen yö, eli 13. ja 14.päivän välinen oli varsin kylmä, sää kävi pakkasella. Tämä ennustanee siis kylmää ja pitkää kevättä, mikäli vanhan kansan sääennusteet pitävät paikkaansa - ainakin nyt tästä eteenpäin lienee tulosssa 40 kylmää yötä eli yötä, jolloin lämpötila käy pakkasen puolella. Onneksi sää ei kuitekaan tänään ollut sumuinen sillä jos näin olisi ollut, olisi tiedossa ollut halloja heinäkuulla. Mutta kaunista aurinkoista pitäisi nyt olla: vaikka kylmä yö ennustaakin 40 kylmää yötä, niin suvipäivän kaunis aurinkoinen sää ennustaa saman sään jatkuvan seuraavat 40 päivää tästä eteenpäin.
Lintujen laulu ja äänet ovat lisääntyneet joka päivä. Nyt päättyvän viikon alkupuolella ei esimerkiksi kurkien ääniä kuulunut juurikaan, mutta viikon puoli välin tienoolla niiden huutelu lisääntyi selvästi. Joutseniakin lentelee jo runsain joukoin, ja monta muutakin etelässä talven viettävää lintua on jo tänne lentänyt.
Mansikat kasvavat tunneleissa vinhaa vauhtia, ja vadelmatkin muuttivat omaan tunneliinsa huoltohallin lämmöstä. Sipulit ja perunat pääsevät myös kasvamaan. Pelloilla olevia talvisuojausharsoja pitää myös pian ryhtyä keräämään pois. Perunan istuuttaminenkin taitaa olla ihan nurkan takana, siemenperunoiden idätys on myös jo hyvällä mallilla.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
Taitaa tulla kevät?
Vettä on sadellut ja välissä on aurinko paistanut - taitaa olla kevät tulossa. Kurkiakin on jo näkynyt ja huutelevat jo melko paljon. Lumenpinta on laskenut vinhaa vauhtia - ehkä se kevät on vihdoinkin nyt tulollaan? Maassa on toki vielä routa, mutta muuten tuntuu keväiseltä.
Tunneleilla mansikat ovat jo kasvussa- muovin ja harson alla lämpötila kohoaa mukavaan parinkymmen asteen lämpötilaan päivisin. Pienten kasvien alkukehitystä on mielenkiintoista seurata. Kasvupisteestä puskee pikku hiljaa lehtiä näkyviin, jotka kasvaessaan kääntyilevät kohti aurinkoa.
Omenapuiden kanssa taitaa tulla taas hiukan kiire, mutta nyt on paras aika tehdä kevätleikkuu. Keväällä leikkuu on helppoa, koska puun rakenteen näkee lehdettömästä puusta helposti.

maanantai 2. huhtikuuta 2018
Lunta tulvillaan....
... on raikas huhtikuun sää. Pääsiäistä on vietetty tänä vuonna varsin lumisissa ja talvisissa tunnelmissa. Tänään satoi märkää ja painavaa lumisuttua koko päivän, mutta onneksi eilen oli vielä komea talvisää. Joutsanolaisen vanhan kansan viisauden mukaan nimittäin kaunis pääsiäisaamun sää ennustaa hyvää marjavuotta. Sääennusteden muukaan lämpeneminen on tulossa pikapuoleen. Saattaa olla, että varsinainen kevät jää lyhyeksi ja terminen kesä alkaa pian - tai sitten ei.
Tunneleilla työt ovat olleet jo useamman viikon kovassa vauhdissa, ja osassa tunneleista on jo mansikat istutettuina. Harsot ja tunnelin muovi keräävät uskomattomasti lämpöä - kasvihuoneilmiön voi havaita käytännössä hyvin. Tuoreita mansikoita on siis tulollaan - ja kyllähän juhannuksin taas taitaa lähestyä. Mansikoita saadaa kyllä jo ennen juhannusta.
Tässä tuoreita odoteleessa kannattaa popsia marjoja pakkasesta. Meillä on myynnissä mansikkaa, vadelmaa ja pensasmustikkaa pakasteena, eli jos marjanhimo iskee ja pakastin ammottaa tyhjyyttä, niin meiltä on saatavana täydennystä. Yhteyden saa helpoiten nettilomakkeella tai pirauttamalla p. 0400 - 625 636. Parhaiten meidät saa kiinni ma - pe klo 11 - 14. Kierrämme myös aktiivisesti Pirkanmaan REKOissa, joista on saatavana lisätietoa facebookissa jokaisen ryhmän omalla sivulla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)