lauantai 14. huhtikuuta 2018

Suvipäivä

Tänään oli huhtikuun 14.päivä, eli vanhan kansan mukaan ensimmäinen suvipäivä, Tiburtituksen päivä. Tiburtituksen päivää vastainen yö, eli 13. ja 14.päivän välinen oli varsin kylmä, sää kävi pakkasella. Tämä ennustanee siis kylmää ja pitkää kevättä, mikäli vanhan kansan sääennusteet pitävät paikkaansa - ainakin nyt tästä eteenpäin lienee tulosssa 40 kylmää yötä eli yötä, jolloin lämpötila käy pakkasen puolella. Onneksi sää ei kuitekaan tänään ollut sumuinen sillä jos näin olisi ollut, olisi tiedossa ollut halloja heinäkuulla. Mutta kaunista aurinkoista pitäisi nyt olla: vaikka kylmä yö ennustaakin 40 kylmää yötä, niin suvipäivän kaunis aurinkoinen sää ennustaa saman sään jatkuvan seuraavat 40 päivää tästä eteenpäin.

Lintujen laulu ja äänet ovat lisääntyneet joka päivä. Nyt päättyvän viikon alkupuolella ei esimerkiksi kurkien ääniä kuulunut juurikaan, mutta viikon puoli välin tienoolla niiden huutelu lisääntyi selvästi.  Joutseniakin lentelee jo runsain joukoin, ja monta muutakin etelässä talven viettävää lintua on jo tänne lentänyt.

Mansikat kasvavat tunneleissa vinhaa vauhtia, ja vadelmatkin muuttivat omaan tunneliinsa huoltohallin lämmöstä. Sipulit ja perunat pääsevät myös kasvamaan. Pelloilla olevia talvisuojausharsoja pitää myös pian ryhtyä keräämään pois. Perunan istuuttaminenkin taitaa olla ihan nurkan takana, siemenperunoiden idätys on myös jo hyvällä mallilla.


Ei kommentteja: