"Mikkelistä ämmät pirttiin ja nauriit kuoppaan", tiesi vanha kansa. Mikkelin päivää eli syyskuun 29.päivää on pidettu sadonkorjuun päätöspäivänä. Karja on otettu navettaan, hevoset talliin ja muukin karja laitettu talvisijoilleen. Mikkeliä on juhlistteu syömällä erityisesti tätä juhlapäivää varten kasvatettu pässi. Mikkelin päivä on ollut myös vanha, perinteinen palveluskunnan vuosivapaa päivä, mitä seuraa runtuviikko. Runtuviikko, vapaaviikko, oli aika, jolloin palvelusväki saattoi muutta ja vaihtaa taloa. Virallisesti runtuviikko on asetettu vuonna 1664, jolloin määrättiin, että "palkollinen saa vapaata seitsemän yötä palvelusvuoden välissä, ei enempää." Vuonna 1816 muuttopäivä siirtyi marraskuulle, ja runtuviikko piteni kahden viikon mittaiseksi (ja ruvettiin puhumaan runtuviikoista).
Mikon päivä, muitten suurten juhlien tavoin, ennustaa säitä pitkälle. Tänään sää oli puolipilvinen, tuulinen, melko lämmin. Tätä keliä nyt sitten pitäisi olla pyhiin miehiin, eli lokakuun lopulle. Varsin sopiva sääennustus tehtävä listalla oleviin töihin nähden: talvisuojausharsot pitäisi levittää pellolle, nostaa loput perunat ja laittaa omenapuille suojaverkot. Tunneleista ollaan keräilty muutaman kerran viikossa mansikkaa ja karhunvattua. Ja toki omenaa, kurpitsoita ja sipulia on vielä myynnissä kyllä. Näillä näkyminen näyttää siltä, että nyt tuleva viikko on viimeinen omenamehun puristusviikko. Puimasuulilla touhuillaan arkipäivisin, muina aikoina kannattaa pirauttaa ennen tuloa.
sunnuntai 30. syyskuuta 2018
lauantai 22. syyskuuta 2018
Syysmyteri
Ulkona raivoaa aikamoinen syysmyteri. Aiemmin illasta näkyi salamointiakin, ja myrskyn pitäisi nyt jatkua osin vielä aamullakin. Myrskyn jälkeen keli on ilmeisesti viilenemässä - tuleekohan siis pian jo talvisia säitä? Joskus tässä syys-lokakuulla on lunta ja räntää satanut, vaikka varsinainen talvi ei silloin ole vielä alkanut.
Omenat on nyt saatu kaikki kerättyä, ja myynnissä on nyt mm. Punakaneli, Jaspi ja Antonovka. Omenamehua puristetaan, ja ensi viikolle mahtuu omenoita myös rahtipuristukseen. Mehuasioissa kannattaa aina pirauttaa (p. 0400-625 636) etukäteen ja varailla sopivaa tuontihetkeä.
Sipulia pääsee itsepoimimaan vielä ainakin nyt viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella. Itsepoiminta on avoinna Puimasuulin aukioloaikoina.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018
Lähiruokasafari!
Hui kauhistus! Lähiruokasafari on ihan nurkan takana, eli la 15.9., eikä tänne blogiin ole vielä tullut kirjoitettua ohjelmaa. Tässä se nyt on:
klo 9 - 12 perunan itsepoiminta
klo 12 - 14 talutusratsastusta issikalla
klo 14 ja klo 16 tiluskierrokset traktoriperäkärryllä
Perunan itsepoiminnassa ovat lajikkeet Siikli ja Annabelle. Itsepoimintaa on lauantain lisäksi tarjolla myös sunnuntaina 16.9. klo 13 - 16.
Talutusratsastukseen on tarjoutunut emännän Sveina-issikka. Ratsastukseen ilmoittautuminen ja lähtö on Puimasuulilla. Ratsastus maksaa 2 €/kierros.
Päivän kruunaavat maksuttomat tiluskierrokset traktoriperäkärryllä. Isäntä vie ja kertoo marjatilan töistä.
Tervetlua!

lauantai 8. syyskuuta 2018
Omenan korjuuta ja muita kuulumisia
Sää on jatkunut hyvin kuivana, eli kastelua on riittänyt. Jossain kohtaa sääennusteissa oli runsaastikin sadetta, mutta ajankohdan lähetessä sateet poistuivat. Lämpöäkin on vielä piisannut. Nyt ennusteissa arvellaan lämpötilan laskevan joskus kuun puolivälissä. Lämpösumma on aika huikea, näistä Ilmatieteenlaitoksen tilastoista voi selkeästi havaita, miten merkillinen kasvukausi lähestynee loppuaan.
Omenakausi on nyt täydessä vauhdissa, ja myynnissä on edelleen useita eri lajikkeita. Jokainen lajike on hiukan omansa, ja maku myös muuttuu kypsyyden kehittyessä. Vanhat, perinteiset omenat - kuten Valkea kuulas ja Bergius - muuttuvat kypsyessään hiukan jauhoisiksi. Valkea kuulas muuttuu myös kuulakkaaksi, nimensä mukaisesti. Omenakauden aikana puristamme omenamehua, ja tuoremehua on myynnissä satokauden ajan. Teemme myös rahtipuristusta, eli meille voi tuoda omenoita puristettavaksi. Hinta määräytyy tuotujen kilojen mukaan.
Mansikoita ollaan vielä saatu keräiltyä pieniä määriä, silloin tällöin. Karhunvattuja ja luumuja on myynnisää myös. Ja sipulia - sipuli on todentotta nauttinut näistä kesän keleistä, ja kasvanut juuri sellaiseksi täydellisen kipakn meheväksi. Tilamyymälä-kahvila Puimasuuli on avoinna edelleen päivittäin, minkä lisäksi tuotteitamme on myynnissä mm. myös REKO-ryhmissä Pirkanmaan alueella ja muutamassa ruokakaupassa. REKO-renkaista lisätietoa facebookista.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018
Äkituksen päivä
"Millainen on ilma Äkituksen päivänä, sellaista koko kuukausi" tiesi vanha kansa kertoa. Eilen, syyskuun ensimmäisenä päivänä oli Egidiuksen päivä, joka siiis kääntyi Äkitukseksi ja Ekitukseksi. Sääennustus siis syyskuun osalle eilisen perusteella on seuraava: kaunista, aurinkoista, lämmintä, aamusumuja.
Eilen ja tänään oli perunan itsepoimintaa, ja perunan itsepoiminta jatkuu parin viikon päästä. Perunat ovat tänä vuonna suuria, ja tuossa hiekkamaassa ne ovat myös puhtaita. Kuori on jo hyvin kehittynyt. Sipuliakin vielä riittää itsepoimijoille.
Omenakausi etenee myös, ja nyt myynnissä ovat mm. Valkea Kuulas, Bergius, Julyred, Jubilar ja Jaspi. Punakaneleitakin ruvetaan pikkuhiljaa ottamaan alas puista, ja niiden jälkeen kerätään vielä Åkero Hassel- ja Antonovka-omenoita. Omenamehua puristetaan, ja myynnissä on sekä tuoremehua että täysmehua. Täysmehuhan on siis lasipulloihin kuumentamalla eli pastöroimalla säilöttyä omenamehua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)