"Millainen on ilma Äkituksen päivänä, sellaista koko kuukausi" tiesi vanha kansa kertoa. Eilen, syyskuun ensimmäisenä päivänä oli Egidiuksen päivä, joka siiis kääntyi Äkitukseksi ja Ekitukseksi. Sääennustus siis syyskuun osalle eilisen perusteella on seuraava: kaunista, aurinkoista, lämmintä, aamusumuja.
Eilen ja tänään oli perunan itsepoimintaa, ja perunan itsepoiminta jatkuu parin viikon päästä. Perunat ovat tänä vuonna suuria, ja tuossa hiekkamaassa ne ovat myös puhtaita. Kuori on jo hyvin kehittynyt. Sipuliakin vielä riittää itsepoimijoille.
Omenakausi etenee myös, ja nyt myynnissä ovat mm. Valkea Kuulas, Bergius, Julyred, Jubilar ja Jaspi. Punakaneleitakin ruvetaan pikkuhiljaa ottamaan alas puista, ja niiden jälkeen kerätään vielä Åkero Hassel- ja Antonovka-omenoita. Omenamehua puristetaan, ja myynnissä on sekä tuoremehua että täysmehua. Täysmehuhan on siis lasipulloihin kuumentamalla eli pastöroimalla säilöttyä omenamehua.
sunnuntai 2. syyskuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti