Blogin päivittäminen on ollut nyt luvattoman hidastempoista - varsinkin jos vertaa siihen kaikkeen, mitä muuten on tapahtunut.
Lämmin sää on jouduttanut kevään etenemistä, ja monenmoista tekemistä onkin nyt tarjolla. Hernettä, tilliä ja porkkanaa on kylvetty lisää, ja pian on aika alkaa mansikan istutus pellolle. Uuden vadelmamaan perustaminen on edennyt myös: rivit ovat saaneet jo muovin ja riviväleihin on kylvetty nurmen siemenet. Tulevaan vadelmamaahan levitettiin myös lantaa, joka edistää maaperän pieneliöiden toimintaa. Hyväkuntoinen, elävä maa on kaiken vilelyn perusta. Joskus on tullut kirjoiteltua tänne myös madoista, jotka ovat varsin hämmästyttäviä olentoja: ne kaivavat käytäviään hyvin syvään, jos niillä on siihen mahdollisuus ja riittävästi ravintoa tarjolla. Matojen kaivamat onkalot tekevät maaperästä kuohkean, ja toisaalta lisäävät myös maan vedenpidätyskykyä, ja siten estävät mm. ravinteiden huuhtoutumista. Maan matosista pitää siis pitää huolta!
Hyvin pian voidaan pitää myös laidunkauden avajaisia, kun aitoja saadaan ensin kunnosteltua. Talvi aina nostelee aitatolppia, ja joku sinkilä sieltä täältä täytyy myös lyödä uudestaan. Näin keväällä on tärkeää saada eläimet riittävän aikaisin ulos ja syömään ruohoa ulkoa: jos sisäruokinta-aika venyy liian pitkäksi, tulee laitumelle totuttelusta vaativampi. Kaikkien eläinten, mutta erityisesti märehtijöiden kuten lampaat, pitää saada pikku hiljaa tottua rehun vaihdokseen. Maisemahoitopaikkoihin lampaita aletaan siirrellä, kunhan ensin saadaan siis lampaiden mahat tottumaan vihreään ruohoon säilöheinän sijaan.
maanantai 28. huhtikuuta 2014
torstai 17. huhtikuuta 2014
Lankalauantain suunnitelmia
Mikään ei innosta yhtä vilkkaaseen toimintaan kuin määräpäivä, ja aikamoista hässäkkää Puimasuulilla on nyt viime päivinä ollutkin. Kiitoksia kaikille ahkeroineille käsille, aika lailla kaikki saatiin viimeistelyä vaille paikalleen.
Puimasuuli on lauantaina 19.4. avoinna klo 11 - 17, ja viritämme myös pehmiskoneen toimintaan. Hanasta saa siis aitoa marjapehmistä, jonka marjapitoisuutta on lisätty 70%:iin. Töttörövaihtoehtoja on neljä: tavallinen, suklaareunainen, suklaa-strösselireunainen ja suklaa-pähkinäreunainen. Anne on loihtinut myös muita upeita herkkuja, tervetuloa maistelemaan!
Tommi kyyditsee traktorilla klo 12 ja klo 15, eli silloin on mahdollista päästä tiluskierrokselle. Tiluskierroksella ajetaan myös tunnelialueelle, eli tutustumisretkelle meidän uuden viljelytekniikan alueelle. Tunnelit ovat tässä tapauksessa maan päällä, ja ovat sellaisia siirrettäviä rakennelmia, joiden avulla saadaan aikaistettua satoa.
Tiina on lampolalla klo 12 - 16, ja silloin pääsee tutustumaan villan lajitteluun. Lajittelua saa joko vain seurata tai sitten voi myös itse kokeilla. Lampolassa on myös vielä osa karitsoista, ja niitä pääsee sinne katsomaan samaan aikaan.
Lapsille ja lapsenmielisille on myös tarjolla lyhyt seikkailureitti, jossa edetään arvoituksia ratkaisten. Reitti alkaa Puimasuulin ovelta.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Suviöistä kellokeskiviikkoon
Suviöistä, eli siis 12. - 14.4. olleista öistä, yksi oli kylmä, ja kaksi lämmintä. Vanha kansa sanoi kolmen kylmän yön merkitsevän yhdeksää viikoa kylmiä öitä, mutta olisikohan nyt sitten enää kolmen viikon ajan kylmiä öitä? Aika näyttää.
Uutta viljelytekniikkaa on tässä pitkin kevättä ja osin talvea viritelty käyttöön. Viime lauantaina, heti aamusta, pidettiin pieni muotoiset talkoot - kiitoksia asianosaisille. Tavoitteena on siis kasvattaa mansikkaa siten, että ehkä jo kesäkuun alulla saataisiin maistella ensimmäisiä mansikoita, ja tulevina vuosina ehkä jo aiemminkin. Muutenkin pellolla on ahkeroitu: vadelmien sidontaa, perunan istutusta, kylvötöitä yms. Ensimmäiset karitsarotkaleetkin on saatu vierotettua: tavanomaista äännekkäämpi määintä johtuu siis vierotuksesta. Tällä kertaa tuntuu, että karitsat mäkättävät enemmän, uuhet vähemmän. Ehkäpä se uuhiakin helpottaa, koska nuo isoimmat karitsat eivät enää ole kovin helläotteisia imiessään: uuhen takapää saattaa pomppia, kun karitsat puskevat utaretta. Ja ilmeisesti pureksivat myös, kun välillä uuhet lähtevät juosten pois.
Päivä on vierähtänyt kellokeskiviikon puolelle. Kellokeskiviikko oli ennen päivä, jolloin eläimille saattoi laittaa kellot kaulaan. Kello on hyvä kapistus: sen kilkutus kertoo, ovatko eläimet rauhassa vai onko joku hätä. Äänen perusteella pystyy myös suunnistamaan eläinten luo katsomaan, kuinka ne voivat.
Huomenna olisi - vihdoin viimein - tarkoitus päivttää nettisivut ajantasalle. Kesän ohjelma rupeaa muotoitumaan, ja irkkubändi Isara on tulossa myös keikalle! Hauskaa!

tiistai 8. huhtikuuta 2014
Toukotöiden alkua
Toukotyöt julistetaan täten virallisesti alkaneeksi: viime viikon loppupuolella päästiin kylvämään hernettä, tilliä ja porkkanaa, ja nyt kuluvan viikon aikana on tarkoitus alkaa perunan istutus. Noissa touhuissa sekä niiden valmisteluissa kuluukin hyvä tovi, lisäksi lammasaitojen korjaamista voisi jo alkaa.
Herukoiden silmut ovat myös pullistuneet hyvää vauhtia - kevät näyttää siis todenteolla alkaneen. Iltaisin laulavat mustarastaat, aamuhämärissä kyyhkyjen kujerrus on taas vallitseva ääni. Pääskysiä vielä odotellaan, eikä toki västäräkkejäkään ole näkynyt. Peipon ääni on jo kuulunut, eli puoli kuuta on siis kesään.
Reilun viikon päästä, la 19.4. aukeaa Puimasuuli. Lankalauantaina lampolassa on tarjolla villan lajittelua: villaa pääsee lajittelemaan halutessaan, ja samalla voi katsastaa, minkälaisia rotkaleita karitsoista on jo kasvanut. Ensimmäisiä karitsoita voisi alkaa jo vierottaa, eli tavanomaista enemmän määintää on luvassa. Karitsat protestoivat enemmän, kun uuhien maitobaaritarjoilu loppuu. Uuhet puolestaan näyttävät osin mäkättävän tavan vuoksi: karitsoiden otteet utareen imemisessä tässä imetyskauden loppuvaiheessa ovat aika topakoita, ja varmaankin hampaitakin siinä käyttävät.
Tervetuloa siis Pääsiäisretkelle Puimasuuliin ja lampolaan - trullit älkööt kuitenkaan vaivautuko. Lankalauantaitahan on pidetty vanhaan aikaan pahana päivänä, jolloin pääsiäisnoidat olivat liikkeellä ja tekivät taikojaan. Pääsiäisvalkeiden tarkoituksena oli karkoittaa noita, jotka puolestaan pyrkivät mm. varastamaan karjaonnen leikkaamalla mukaansa jouhia tai karvoja. Pääsiäisvalkeaa ei ole tarkoitus polttaa, mutta jos sää sallii, niin pidämme valkeaa maissin paahtamista ja makkaran paistoa varten.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)