Meidän kotisivut, eli siis osoite www.yrjolanmarjatila.fi , on muuttamassa uudelle palvelimelle. Muuttopäivä on itseasiassa tänään, mikä saattaa aiheuttaa kotisivujen toimisen häiriöitä ja muuta pientä häikkää. Yritämme saada kaikki linkit takaisin kuntoon ja toimintaan mahdollisimman pian!
Lokakuu on muuten vierähtänyt nopeaan, talveen valmistautumisessa. Vadelmat rupeavat olemaan leikattu, vain vähän matkaa on enää jäljellä. Mansikoiden päälle on levitelty talvisuojausharsot, ja omenapuiden runkojen ympärille on myös viritelty runkosuojat. Pässitkin ovat jo päässeet pois pässin töistä, ja viettävät nyt aikaa "poikaporukalla". Pässikannassa tapahtui myös muutos, kun Gunnar-pässi muutti toiseen lampolaan ja meille muutti uusi pässi, Kosmos. Kosmos on komea, mustanharmaa pässi, ja se on rodultaan lähes puhdas texel.
Puimasuulilla on myynnissä vielä muutamia kurpitsoita, samoin sipulia ja porkkanaa on vielä jäljellä. Omenoita on myynnissä useampia lajikkeita, ja siitä on myynnissä sekä 1 lk:n omenoita että edullisempia 2 lk omenoita. Tuoretuotteiden lisäksi tarjolla on hilloja, mehuja ja pakasteena mm. mansikkaa, vadelmaa, maissia, papua yms. Marraskuussa tulossa on myös erä lammasmaksamakkaraa ja jonkin verran lampaanlihaa. Herkkuja siis riittää yhä. Helpoiten meidät tavoittaa Puimasuulilta arkisin klo 10 - 16 välillä tai kauppa-autopäivinä klo 16 - 18. Kauppa-autopäivä on siis parillisten viikkojen torstai, ja kauppa-auto pysähtyy Puimasuulin edessä klo 17. Huomenna on siis seuraava kauppa-autopäivä, tervetuloa ostoksille!
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Maisemanhoidosta ja kauppa-autosta
Ensiksi mukavia uutisia Iloisen Pojan kauppa-autoon liittyen: Iloinen poika jatkaa yhä edelleen kiertämistään myös Mahnalassa, ja poikkeaa - huomisesta alkaen - parillisten viikkojen torstaisin klo 17 tässä meillä. Tervetuloa ostoksille myös meidän puolesta - on ihanaa, että ollaan saatu tällainen mukavuus kuin kauppa-auto tuorene herkkuineen kiertämään myös Mahnalassa. Kauppa-auton aikataulun voi ladata itselleen täältä, tai noutaa paperisen kopion Puimasuulilta.
Näin syksyllä on oiva aika rakentaa myös uusia lammasaitoja valmiiksi ensi kevättä ja kesää varten. Meillä on tekeillä yksi uusi oma laidun, mitä tässä on pikku hiljaa ruvettu puuhastelemaan valmiiksi. Aitoja voi tehdä näin syksyllä siihen asti, kunnes maa jäätyy sen verran, ettei tolppia saa enää tukevasti lyötyä paikalleen. Syksyllä ollaankin ehditty joskus urakoimaan muillekin aitoja.
Aidat liittyvät oleellisesti maisemanhoitoon: avoimen viljelymaiseman ylläpitoon lampaiden laidunnuksen avulla. Vuokraamme ja myymme lampaita maisemanhoidolliseen tehtäviin. Lampaat ovat tehokkaita ja väsymättömiä pusikon kukistajia ja heinikön niittäjiä: yksi lammas saattaa syödä päivässä jopa 10 kg tuorerehua eli heinää, lehdeksiä ja kuoria. Lampaat ovat myös varsinaisia herkuttelijoita syödessään. Ne maistelevat, nuuhkivat, makustelevat ja selvästikin pohtivat, mitä kasvia milloinkin tekee mieli. Parhaan maisemallisen vaikutuksen saa, jos on valmis pitämään pientä lammaspartiota useampana vuotena alueellaan.
Tällä hetkellä on jo osin suunniteltu ensi kesän maisemanhoitopaikkoja. Toki jos ensi kesäksi on suunnittelmissa siis maisemanhoidollinen ylläpito, kannattaa jo nyt ottaa yhteyttä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)