keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syyskuun sadonkorjuuta

Hups heijaa - syyskuu vierähtikin pitkälle, edellisestä kirjoituksesta on kulunut jo aikaa. Paljon on tässä välissä tapahtanut, sadonkorjuukiireettä on riittänyt.

Sokerimaissin satokausi jatkuu edelleen, ja sääennustekin lupaa satokaudelle vielä jatkoa. Tällä hetkellä ei ennusteissa ole hallaa, joka siis lopettaa maissin kasvun ja siten päättää  maissin korjuun. Puna- ja keltasipulia pääsee yhä edelleen itsepoimimaan. Itsepoiminta tapahtuu sateelta suojassa, katoksessa, minne sipulit on nostettu kuivumaan. Pensaspavuissa on vielä paikoin hyvännäköisiä palkoja, mutta viileä sää estää uusien kehityksen. Pensaspapua on arviolta vielä tämän viikon ajan itsepoiminen saatavana.

Marjojen satokausi rupeaa lähestymään loppuaan, mutta pensasmustikkaa on vielä itsepoimittavaksi. Myymme myös pakastettuja marjoja tilamyymälässämme.

Omenoita on saatu poimittua, ja uuden sadon omenamehua on myynnissä myös. Talviomenoiden korjuu antaa odottaa itseään, mutta piakkoin voitaneen aloittaa myös se. Talvikurpitsoiden tilannetta (ehtivätkö vai eivät) ei pysty vielä arvioimaan, lähiviikot ratkaisevat niiden kehityksen.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Maissifiestaa!

Sääennusteiden mukaan sää on aurinkoinen ja lämmin tulevana viikonloppuna. Maissisokkelossa ja sokerimaissipellolla voi siis olla lähes trooppiset olot: ruohokasvina maissi haihduttaa paljon vettä, ja mitä lämpimämpi päivä, sitä enemmän se haihduttaa. Ilman kosteus kasvien välissä on siis suuri.

Huomenna lauantaina ja ylihuomenna sunnuntaina maissimaan reunalla päivystää maissiopas, joka opastaa tarvittaessa maissin keruun saloihin ja tekee paahtomaissia. Paahtomaissi valmistetaan kärventämällä kokonaisia maissintähkiä avotulella. Tähkää ympäröivät lehdet suojaavat itse tähkää, ja maissi kypsyy hetkessä herkulliseksi. Paahtomaissin lisäksi Puimasuulilla on myynnissä mm. maissileipää ja popcornia.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Monenlaisia poimintamahdollisuuksia

Huomenna lauantaina ja ylihuomenna sunnuntaina on perunan itsepoimintapäivä, eli perunaa pääsee keräämään suoraan pellosta, vastanostettuna. Lajikkeina on Siikli- ja Annabelle, jotka molemmet ovat hyviä, kiinteitä, soikeita perunoita.

Perunoiden lisäksi myös sipulia ja valkosipulia pääsee itsepoimimaan. Valinnan ja keruun helpottamiseksi olemme nostaneet sipulit valmiiksi navetalle, eli sääkään ei estä sipulin poimintaa. Sipuleista saatavana siis kelta- ja punasipulia sekä ns. Rymättylän kantaa olevaa valkosipulia.

Marjojakin on vielä poimittavissa: karviaisia, vadelmaa, pensasmustikkaa, mansikkaa ja myös karhunvatut ovat alkaneet kypsyä.

Sokerimaissikasvustot ovat myös komistuneet silmissä, ja sopivan pulleita tähkiä löytyy jo helposti.

Monenlaista itsepoimintaa on siis tarjolla tulevana viikonloppuna, tervetuloa!


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Vieläkin vadelmaa

Vadelmakausi jatkuu yhä edelleen - hyvin makoisia ja suuria marjoja pensaistossa on vielä. Ensimmäisiä karhunvattujakin on jo keräilty, ja todennäköisesti karhunvattukausi jatkuu syyskuun ajan. Muista marjoista saatavana on vielä mm. pensasmustikkaa ja mansikkaa sekä jonkin verran punaisia viinimarjoja.

Omenoiden satokausi on myös alkanut, mutta selkeästi tavanomaista myöhemmin. Nyt myynnissä on ollut mm. Valkea Kuulas- ja Jubilar-lajikkeita. Lajikekirjo runsastunee tässä lähiviikkojen aikana. Huomenissa olisi tarkoitus myös puristaa omenamehusta ensimmäinen erä.

Puimasuulilla palvelee myös omatoiminen puristuspisteemme. Omatoimisessa puristyspisteessa pystyy omista omenoista puristamaan herkullista omenatuoremehua, joka säilyy jääkaapissa n. 4 - 5 vrk. Pitempi aikainen säilytys onnistuu esimerkiksi pakastamalla tai umpioimalla mehu.

Maissin satokausi on nyt hyvässä vauhdissa. Maissi on nyt elokuun lämpimien säiden myötä kasvanut ennätyskorkeuksiin - toivottavasti lämpöä riittää nyt syyskuun aikana, ehkäpä nähdään  lähes 3 m maissikasvusto.

Maissisokkelo on yhä edelleen avoinna päivittäin aukioloaikoina.