lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kylvöjä

Kylvötkin ovat päässeet hyvään vauhtiin, ja ensimmäiset herneet, tillit ja porkkanat on kylvetty. Kasvun nopeuttamiseksi kylvökset on peitelty harsoilla. Mansikoilta on kerätty pois talvisuojausharsoja, koska pian on aika harjata mansikkamaat. Mansikkamaiden harjauksen tarkoituksena on poistaa kuolleet lehdet, joissa on saattanut talvehtia mm. erilaisia mansikan tauteja. Täytyy toivoa, että tämä kuiva sää jatkuisi siis vielä ainakin viikon tai pari, koska harjaamista ei voida tehdä, jos kasvusto ei ole täysin kuiva. Toinen harjausta rajaava tekijä on maankantaminen: liian märille maille ei parane mennä harjaamaan, koska silloin traktori tiivistää maata ja siten heikentää maan rakennetta.

Kaalit ovat taimettuneet hienosti, ja taimien koulinta on ajankohtaista. Niin, ja ne omenat: omenapuiden jaloversot ja perusrungot odottavat jo, ehkä huomenna aloitetaan varttaminen.

Tunnelin mansikoissa löytyy jo satunnaisia kukkavanoja, eli niitä osia, mihin pian kehittyy kukkanuppuja ja kukkia. Päästäänköhän tänä vuonna keräämään ensimmäiset mansikat jo reilusti toukokuun puolella?


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Perunanistutusta!

Toissa päivänä käytiin hiukan äkeellä kokeilemassa, ja toukoaika voitiin julistaa alkaneeksi. Eilen äesteltiin enemmän, ja tänään päästiin istuttamaan perunaa. Maahan pääsi Siiklin lisäksi myös Arielle- ja Annabelle- perunoita. Huomenna aloitellan tillin ja porkkanan kylvöä, ja tavoitteena olisi istuttaa myös sipulia. Kaalintaimetkin ovat kasvaneet jo koulittavan kokoiseksi, ja omenapuun taimien varttaminen on myös listoilla. Töitä siis riittää, ja säästä näyttäisi tulevan mukavanoloinen.

Ensimmäiset karitsat on nyt vierotettu - melkein uuhien kokoisiksi ovatkin jo ulkoisilta mitoiltaan kasvaneet. Pienemmät karitsat ovat vielä emiensä kanssa, niiden vierotus on vasta myöhemmin. Laitumilla näkyy jo kasvua, ja aika pian taitavat rehahtaa voimakkaampaan kasvuun. Aitoja pitää ryhtyä siis kunnostamaan - muutama kilometri on tarkastettavaa ja korjailtavaa.

Puimasuulilla touhutaan myös monenmoista, ja tällä hetkellä olemme avoinna ma - pe 9 - 17. Ensi viikosta alkaen ruvetaan olemaan avoinna myös ainakin lauantaisin - nettisivuille päivitellään tarkempia aukioloaikoja ja niiden muutoksia. Tänä keväänä tiluskierrokselle (traktoriperäkärryllä) pääsee ainakin lauantaisin - kierroksia järjestetään heti, kun maat kestävät kulkua, eli ei ihan vielä. Seikkailureitti lapsille ja lapsenmielisille on tarkoistus avata myös ensi viikolla.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kevään korvalla

Kevät etenee varsin rivakkaa vauhtia: lumet ovat huvenneet, järvestäkin jäät ovat melkein jo pehmenneet pois. Muuttolintuja lentää paljon: kurkia ja joutsenia huutelee alvariinsa, iltaisin laulavat mustarastaat ja aamuisin kujertavat kyyhkyt. Melkoinen linnunlaulelu on siis koko ajan käynnissä.

Viljelyksilläkin rupeaa käymään vilske. Perunat on nostettu itämään jo hyvä tovi sitten, ja osa jo pääsikin maahan tunneleihin. Mansikkaa istutettiin pääsiäisviikolla, ja niistä (samoin kuin tunnelin perunoista) odotellaan satoa ehkä joskus kesäkuun alkupuolella. Vadelman leikkuu on edennyt rivakasti kauniissa säässä, samoin omenapuut on jo melkein leikattu. Seuraavaksi vuorossa onkin pensasmustikan, herukana ja saskatoonin leikkuut, eikä perunan istutuskaan ole kaukana. Jos sääennuste toteutuu, niin varmaan ensi viikon aikana päästäneen aloittelemaan.

Puimasuulilla on myös tässä pikku hiljaa heräilty talvihorroksesta, ja alettu puunaamaan paikkoja kesää  varten. Toistaiseksi parhaiten meidät tavoittaa ma-pe klo 9 - 17, mutta tarvittaessa ollaan paikkeilla myös muina aikoina. Talven aikana muokkailtiin hilloreseptiä, ja kehitettiin uusia makuja - ja purkkikin on aivan uuden mallinen. Marjamakkarat ovat myös uutta tuotekehitystä, joka on tällä hetkellä työn alla - mutta niistä lisää myöhemmin.

Karitsat kasvavat vinhaa vauhtia, ja ensi kesän laidunasiat ovat nyt suunniteilla. Laidunnus vaatii suunnittelua ja pohdintaa monelta kantilta: minkälainen laidun/mitä kasveja laitumella on, minkälaista laidunnusvaikutusta tavoitellaan, mihin aikaan laidunnuksen halutaan tapahtuvan jne. Kaikken  mukavinta on kuitenkin seurata karitsoitten kasvua: vanhimmat rupevat olemaan jo vakamielisiä, märehtiviä lampaita - kuinka äkkiä muutos pomppiseen erikoistuneesta karitsasta on tapahtunutkaan!