Toukokuu on alkanut säitten puolesta lämpimänä ja aurinkoisena, mikä on tehnyt kiirettä peltotöihin. Vielä kylvämättömät tai istuttamattomat pellot piti kiireenvilkkaa saada äestetyksi, etteivät ne kuivahda liikaa. Perunaa olisi taas tarkoitus päästä pian istuttamaan, samoin herneen, porkkanan ja tillin kylvö on ajankohtaista. Usean kylvö- ja istutuskerran tarkoitus on, että satoa nostetaan ja kerätään pikku hiljaa kesän edetessä. Ensimmäiset perunat taitavatkin kehittyä nostokokoisiksi kesäkuun alkupuolella, ja itse asiassa samoihin aikoihin kypsynevät ensimmäiset mansikat.
Lampaat nautiskelevat myös jo laitumille tuoretta ruohoa. Vapun tienoolla kun siirrettiin viimeisiä lampaita laitumille ja hakoihin, oli hauska huomata, kuinka ne olivat selvästikin innoissaan asiasta. Aitojen korjuuta on taas edessä, mutta yllättävän hyvin ovat tällä erää talvesta selviytyneet. Talvella maan jäätyminen kun yleensä vääntelee tolppia sinne ja tänne. Tänä vuonna näyttää itseasiassa, että omenapuita ja pensasmustikoita ympäröivät aidat ovat enemmän korjauksen tarpeessa, samoin omenapuiden tukijärjestelmä vaatii hiukan isompaa remonttia paikoin.
Voisi siis oikeastaan sanoa, että töissä on runsauden pulaa - vähän niin kuin aina tähän aikaan vuodesta tapaa olla.
lauantai 7. toukokuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti