Lämpöaallon jälkeen ollaan palauduttu takaisin normaaliin suomalaiseen suvisäähän - epävakaista, viileähköä ja mansikoita. Mansikka nauttii viileästä säästä, ja marjat kehittyvät erityisen suuriksi ja maukkaiksi kypsyessään rauhassa. Tässä alkuviikosta tehdään ensimmäinen koepoiminta tunneleissa, ja pohditaan sitten tarkemmin poiminnan aikataulutusta. Itsepoimintaa aloitellaan heti kun on mahdollista, lisätietoa siitä myöhemmin.
Nippusipulia on saatavana jo jonkin verran. Uudella perunalla ei ihan vielä pääse herkuttelemaan, ehkä reilun viikon tai parin viikon päästä käydään tutkimassa tilannetta.
Lampaatkin ovat pikku hiljaa siirtymässä kohti kesätyö-laitumiaan. Karitsat ovat jo aikamoisia mötkäleitä, ja varmaan pystyvät tekemään työtään - eli siis ruohon ja muun kasvillisuuden korkeuden säätelyä - melkoisella ammattitaidolla. Lampaathan syövät mielellään myös erilaisia versoja, varpuja ja oksia, mihin vain yltävät. Pidempään käytössä olleilla lammaslaitumilla voikin havaita sellaisen vaakasuuntaisen linjan, jonka alapuoella puissa ei ole oksia. Lampaat ovat tehokkaina trimmereinä muotoilleet puita.
maanantai 27. toukokuuta 2019
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti