Edellisestä kirjoituksesta vierähti tovi, aika tuntuu karkaavan. Karitsointi oli alettuaan sellainen reilun parin viikon rysäys, mikä toisaalta on hyvä. Työhuippu menee nopeasti ohi, mutta on toisaalta sitä rivakampi. Uuhet ovat meillä ryhmässä, ja kun joku karitsoi, se laitetaan erillisillä porteilla omaan "yksiöönsä" eli karitsointikarsinaan. Karitsointikarsina auttaa uuhien ja vastasyntyneiden karitsoiden tarkkailua: on helppo nähdä, että uuhi syö, juo ja hoitaa karitsoitaan. Karitsoiden tärkein tehtävä on oppia tunnistamaan oma emänsä ja imeä maitoa. Karitsointikarsinat helpottavat siis tarkkailua, mutta lisäävät työtä: vesi ja rehut jaetaan käsin. Itse olemme havainneet, että uuhia kannattaa yhdistellä aina ensin pienryhmiksi, ja sitten vasta yhdeksi isoksi ryhmäksi. Tämä toki lisää työtä, mutta helpottaa taas eläinten tarkkailua.
Tämä vuoden alku on myös aina kouluttautumisen aikaa - edelleen hyvin monet koulutukset ovat etänä, mikä toisaalta on hyvä. Koulutustilaisuuksiin ei tarvitse erikseen lähetä, mutta toisaalta etäilystä on seurannut erillisten koulutus- ja kokousmäärien merkittävä lisäys. Nyt tuntuu olevan tapana järjestää hyvin usein asiasta "tiimssi" tai "miitti" tai webinaari, aiemmin tuli ehkä helpommin tieto kirjeenä tai lehtijuttuna. Oikein mistään ei voi olla poiskaan, ja sitten vielä ollaan yritetty oppia uutta.
Karitsointien, koulutuksien ja kokoustamisen lisäksi toimena on paperimakua, eli byrokratiaa, suunnittelua ja muuta semmoista. Kesäkausi on ihan nurkan takana, ja kaiken pitää olla mahdollisimman tarkoin valmisteltuna siihen mennessä. Kesä- ja kausityötä hakevien kysymyksiin ollaan myös vastailu - ja tosiaan jos sellaisia on hakusessa, niin soita p. 0400 - 625 636. Harmisllisesti melko usein puhelin kerkiää pirahtamaan vain pari kertaa, eikä puhelinta ehdi kaivaa siinä ajassa haalarin taskusta tai laskea tavaroita käsistä. Kannattaa siis soittaa riittävän pitkään, ja kokeilla myöhemmin tai toisena päivänä uudestaan, jos ei juuri sinä hetkenä vastata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti