sunnuntai 15. huhtikuuta 2007

Kevätkiiruita

Kevät tulee vinhaa vauhtia. Viime päivinä on tuntunut ihan kesäkeliltä: varjopaikoissa toki huomaa että on vielä keväisen viileää.

Pellot ovat kuivuneet nopeasti. Paikoin on siksi ollut tarvetta tasausäestyksiin, ettei maa kuivuisi liikaa ennen kylvö- ja istutustöitä. Suurin osa viljamaista meillä on suorakylvössä, mikä tarkoittaa muokkaamatta viljelyä. Suorakylvö auttaa ylläpitämään hyvää maan rakennetta. Sitä voidaan käyttää viljakasvien viljelyssä: tulevat marja- ja perunamaat kannattaa kyntää syksyisin monivuotisten rikkakasvien lannistamiseksi.

Mansikkamailla on keräilty harsoja ja harjailtu kasvustoja. Harjauksen tarkoitus on poistaa edellisvuotiset vanhat, kuivat lehdet ja muut kasvinosat. Kasvinosien poisto estää monien kasvitautien leviämistä: useat kasvitaudit säilyvät vanhoissa kasvinosissa, ja leviävät niistä keväällä kasvavaan uusiin kasvinosiin.

Vattu on nyt leikattu ja sidottu. Se saatiin tehtyä hyvissä ajoin, ennenkuin kasvusto herää kasvuun.

Vanhemmat uuhet ovat melkein kaikki karitsoineet; vain yksi on enää niitä jäljellä. Ensimmäistä kertaa karitsoivat uuhet, karitsauuhet, ovat nyt todenteolla aloittaneet. Joku niistä jo karitsoikin , mutta suurin osa karitsoi todennäköisesti tässä juuri ennen vappua.

Ei kommentteja: