Vattukausi alkaa nyt todenteolla: puskissa on pikku hiljaa alkanut punertaa aikaisempaa enemmän, ja nyt paikoin jopa koko rivin pituudelta on nähtävissä punaista. Tänä vuonna vattu kylläkin kypsyy hitaammin kuin esimerkiksi viime vuonna: vuorokauden lämpötila on niin matala, ettei kypsyminen ole kovinkaan nopeaa. Jos ilma tästä lämpenee, niin kypsyminen nopeutuu. Tällä säällä ja nyt esitetyillä ennusteilla kypsymistilanne pysyy saman kuin tähän asti.
Maissin tulo vain kestää: syy on sama kuin vatun hitaassa kypsymisessä. Tavanomaisen, heinä-elokuun lämmöissä jyvien täyttyminen olisi jo hyvässä lopussa, mutta viileys on selkeästi hidastanut kehitystä myös sillä. Nyt arvio on taas n. reilu viikko.
Omenaa tullee nyt ainakin jonkin verran: ensimmäiset omenat poimittaneen nyt alkavan viikon lopulla eli aivan elokuun alussa. Ensimmäinen lajike on Pirja ja pian myös ensimmäiset Valkeat kuulaat ovat poimittavissa.
Valkoherukat ovat melkein kaikki jo tältä kesää poimittu, punaherukkaa on vielä vähän jäljellä. Mustaherukka ja sen värimuunnos viherherukka alkavat olla nyt mehukkaita ja kypsiä. Mustaherukasta poimitaan nyt Öjebyn-lajiketta, viherherukan lajike on Vertti.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2007
keskiviikko 25. heinäkuuta 2007
Perunan konenosto alkoi
Viime viikonloppuna perunannosto alkoi vihdoin sujua koneavusteisesti: vielä lauantaina perunaa kaivettiin ihan käsin kuokan kanssa, mutta jo sunnuntaina päästiin sellaiseen kohtaan, että nostokoneen kanssa päästään tulokseen. Meillä on perunannostossa käytössä sellainen pieni mattokone, joka nostaa perunan hellävaroen maton avulla maan pinnalle. Nostojälki on sen avulla parempaa kuin kuokan kanssa. Kuokka kun saattaa osua perunaan, ja pilata sen reiällä.
Vattua kypsyy hitaasti mutta varmasti, samoin kuin muitakin marjoja. Valkoisia ja punaisia herukoita on jäljellä enää vain vähän, mutta mustat viinimarjat alkavat nyt kypsyä.

perjantai 20. heinäkuuta 2007
Herukat kypsyvät
Herukkamaalla on alkanut punottaa: aikaisimman paikan punaherukat sekä kaikki valkoherukat ovat nyt kypsiä. Mustien ja vihreiden viinimarjojen kypsymiseen menee vielä noin viikon verran, samoihin aikoihin taitavat valmistua myös ensimmäiset karviaiset.
Mansikkakausi taitaa tässä piakkoin päättyä: penkit rupeavat olemaan varsin tyhjiä. Vatun kypsymistä on hidastanut kylmä sää, ja vattu on kypsynyt todella hitaasti. Nyt viikonlopuksi luvattun lämpimän sään myötä tilanne varmaan korjaantuu.
Papumaalta kerättiin tänään ensimmäiset härkäpavut sekä leikkopavut. Leikkopapua on meillä tänä vuonna kahdenväristä: punaisia sekä vihreitä. Niistä saa hauskannäköisiä ruokia. Tänään nostettiin myös valkosipuli. Kasvamassa meillä on ollut sellaista vanhaa, erittäin aromikasta talvivalkosipulia, jossa on isot kynnet.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2007
Vattukausi alkaa
Sadetta on piisannut, ja nämä kaksi viimeistä aurinkoista päivää olivat aivan ihmeellisen oloisia. Nyt on palattu takaisin normaaliin, eli vesisateen määrä vaihtelee tihkun ja kaatosateen välillä. Tänä aamuna tosin oli kuivaa: pilvet olivat koko päivän alhaalla ja ilma oli raskas. Illansuussa ukkonen jyskäsi, mutta ei noussut onneksi kovin tähän päälle. Sadetta näyttävät myös sääennusteet lupaavan jatkoksi: matalapaineet tuntuvat vallanneen tämän Suomen ylisen nyt oikein kunnolla.
Mansikka rupeaa olemaan nyt loppusuoralla, mutta toisaalta vattua on alkanut kypsyä hyvää vauhtia. Nyt aluksi kypsyy Muskoka-lajike, Ottawaa kypsyy sitten vasta myöhemmin.
Kaikennäköiset muutkin marjat ovat alkaneet kypsyä: ensimmäiset herukat (punaiset ja valkoiset) on jo poimittu, samoin on kerätty jonkin verran saskatoonia ja pensasmustikkaa. Herukoita pääsee jo itsepoimimaan, saskatoonin ja pensasmustikan kohdalla menee vielä hteki ennen itsepoiminnan alkua.
Omenoita näyttäisi tulevan myös tänä vuonna, luumuja ei todennäköisesti tänä vuonna tule kovinkaan paljoa. Omenoista tulee ainakin valkeaa kuulasta ja antonovkaa sekä jonkin verran kaneleita ja bergiusta. Omenoista lisää n. kuukauden päästä, kun satoa pääsee arvioimaan paremmin.
Kainuunharmaspässi Topias ja sen tämän keväinen jälkeläinen Drontti ovat oppineet oikein krantuiksi: kaikkille ohikulkijoille mäkätetään, mutta sitten hyvin huolella valitaan, onko tarjottava pässin arvolle sopivaa. Edes hakamaan kaikki heinälajit eivät kelpaa. Hauskoja tapauksia kaikenkaikkiaan.

perjantai 13. heinäkuuta 2007
Sadetta piisaa
Sadetta on kyllä nyt tänä kesänä saatu myös viime kesänkin edestä. Sade on heikentänyt selkeästi mansikan laatua, ja poiminta ei ole enää yhtä helppoa kuin se oli vaikka viikko sitten. Toki marjamääräkin on nyt vähäisempi, eli sekin hidastaa poimintaa omalta osaltaan.
Perunaa ei vieläkään pysty nostamaan koneella, koko on edelleen liian pientä. Ehkä nyt, jos tulisi lämmintä, perunan koko kasvaisi sen verran, että nosto onnistuisi koneavusteisesti. Meillä on käytössä sellainen perunannostokone, joka hellävaraisesti nostaa perunan maan pintaan. Siikili on siksi vaikea tälle koneelle, että se on muodoltaan soikeaa: se luiskahtaa rullien välistä helposti pois.
Vattuaika alkaa varmaan ensi viikon lopulla, ja samoinhin aikoihin kypsyvät ensimmäiset herukat. Toivotaan, että vattuaika olisi kuivempi. Heinätkin ovat vielä tekemättä, eli niiden tekoa varten tarvitsisi myös tulla riittävän pitkä pouta.

lauantai 7. heinäkuuta 2007
Kiirettä ja hulinaa
Mansikkakausi on ollut nyt kiivaimmillaan, eikä edes tätä blogia tai netisivuja ole ehtinyt päivittämään. Tällä hetkellä poimitaan kaikkia lajikkeita: varhaismansikoiden (emily, jonsok) sato on loppusatoa, mutta kuten aina ne viimeiset marjat ovat kuin sokeria. Muissa lajikkeissa on vielä ihan mukavasti marjaa: sateet ovat toki tehneet tuhojaan, mutta hyviäkin marjoja vielä on joukossa.
Muitakin myytäviä on myös kovasti tulossa: Vadelmassa on jo isoja raakileita, ja varmaankin parin viikon päästä syödään ensimmäiset vatut. Samoin sokerimaissi on varsin pitkällä: ensimmäisen lajikkeen poiminta alkanee n. 2 - 3 viikon päästä. Herneen kohdalla on nyt ollut hiukan taukoa, mutta pian sitä on taas. Papu alkaa pian kukkimaan, joten ne valmistunevat heinäkuun loppupuolella. Pavuista meillä on kylvettynä sekä leikkopapuja että härkäpapuja. Tällä hetkellä myös vehnä on kauneimmillaan, jos ajattelee kuivausta: nyt tähkät näkyvät selvästi, mutta kasvi on vielä kauniin hennon vihreä.
Sateet ovat tosiaan olleet haitaksi marjoille, mutta toisaalta sateet ovat olleet hyviä nurmen kasvulle. Kaikki laitumet ovat taas paremmassa kasvussa. Pässeistä on tullut jopa kranttuja: kahdella eri laitumella olisi tarkoitus, että pässit söisivät villivattua. Villivatun syöminen olisi siksi tärkeää, että siitä saattaa levitä tuholaisia tai tauteja viljelyksille. Yleensä vattu on lampaan herkku numero 1, mutta nyt nämä pässit ovat päättäneet, että vattua ei syödä. Olisikohan tähän aikaan vuodesta vatussa jokin maku, mikä ei ole lampaan mieleen? Tämä pätee esimerkiksi nokkosen kohdalla: lampaat syövät nokkosia vasta sitten, kun ne alkavat tuleentua. Ilmeisesti nokkonen ei ole silloin enää niin pisteliäs.

maanantai 2. heinäkuuta 2007
Kypsää, kypsää
on nimittäin mansikkapelloissa: nyt rupeavat jo kaikkein myöhäisempienkin lohkojen mansikat ja myöhäisimmät lajikkeet kypsyä. Tälle viikolle luvatut helteet tulevat entisestään nopeuttamaan mansikan kypsymistä. Yhtään vettä ei enää nyt tällä erää kaivattaisi, varsinkaan näin lämpimällä säällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)