Mansikkakausi on ollut nyt kiivaimmillaan, eikä edes tätä blogia tai netisivuja ole ehtinyt päivittämään. Tällä hetkellä poimitaan kaikkia lajikkeita: varhaismansikoiden (emily, jonsok) sato on loppusatoa, mutta kuten aina ne viimeiset marjat ovat kuin sokeria. Muissa lajikkeissa on vielä ihan mukavasti marjaa: sateet ovat toki tehneet tuhojaan, mutta hyviäkin marjoja vielä on joukossa.
Muitakin myytäviä on myös kovasti tulossa: Vadelmassa on jo isoja raakileita, ja varmaankin parin viikon päästä syödään ensimmäiset vatut. Samoin sokerimaissi on varsin pitkällä: ensimmäisen lajikkeen poiminta alkanee n. 2 - 3 viikon päästä. Herneen kohdalla on nyt ollut hiukan taukoa, mutta pian sitä on taas. Papu alkaa pian kukkimaan, joten ne valmistunevat heinäkuun loppupuolella. Pavuista meillä on kylvettynä sekä leikkopapuja että härkäpapuja. Tällä hetkellä myös vehnä on kauneimmillaan, jos ajattelee kuivausta: nyt tähkät näkyvät selvästi, mutta kasvi on vielä kauniin hennon vihreä.
Sateet ovat tosiaan olleet haitaksi marjoille, mutta toisaalta sateet ovat olleet hyviä nurmen kasvulle. Kaikki laitumet ovat taas paremmassa kasvussa. Pässeistä on tullut jopa kranttuja: kahdella eri laitumella olisi tarkoitus, että pässit söisivät villivattua. Villivatun syöminen olisi siksi tärkeää, että siitä saattaa levitä tuholaisia tai tauteja viljelyksille. Yleensä vattu on lampaan herkku numero 1, mutta nyt nämä pässit ovat päättäneet, että vattua ei syödä. Olisikohan tähän aikaan vuodesta vatussa jokin maku, mikä ei ole lampaan mieleen? Tämä pätee esimerkiksi nokkosen kohdalla: lampaat syövät nokkosia vasta sitten, kun ne alkavat tuleentua. Ilmeisesti nokkonen ei ole silloin enää niin pisteliäs.
lauantai 7. heinäkuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti