Vattukausi alkaa nyt todenteolla: puskissa on pikku hiljaa alkanut punertaa aikaisempaa enemmän, ja nyt paikoin jopa koko rivin pituudelta on nähtävissä punaista. Tänä vuonna vattu kylläkin kypsyy hitaammin kuin esimerkiksi viime vuonna: vuorokauden lämpötila on niin matala, ettei kypsyminen ole kovinkaan nopeaa. Jos ilma tästä lämpenee, niin kypsyminen nopeutuu. Tällä säällä ja nyt esitetyillä ennusteilla kypsymistilanne pysyy saman kuin tähän asti.
Maissin tulo vain kestää: syy on sama kuin vatun hitaassa kypsymisessä. Tavanomaisen, heinä-elokuun lämmöissä jyvien täyttyminen olisi jo hyvässä lopussa, mutta viileys on selkeästi hidastanut kehitystä myös sillä. Nyt arvio on taas n. reilu viikko.
Omenaa tullee nyt ainakin jonkin verran: ensimmäiset omenat poimittaneen nyt alkavan viikon lopulla eli aivan elokuun alussa. Ensimmäinen lajike on Pirja ja pian myös ensimmäiset Valkeat kuulaat ovat poimittavissa.
Valkoherukat ovat melkein kaikki jo tältä kesää poimittu, punaherukkaa on vielä vähän jäljellä. Mustaherukka ja sen värimuunnos viherherukka alkavat olla nyt mehukkaita ja kypsiä. Mustaherukasta poimitaan nyt Öjebyn-lajiketta, viherherukan lajike on Vertti.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti