Kevään tulo on ollut keikkuvaa: huhtikuun puoleen väliin asti sää oli varsin lämmin, mutta huhtikuun loppupuoli oli selkeästi viileä. Viileä sää on hidastanut kasvien kehitystä - tuntuu kuin kasvit odottasivat muutamaa vesipisaraa ja hiukan lämpimämpää keliä. No, nyt tulevaksi viikonlopuksi on tiedossa reilusti sadetta ja ensi viikolle odotettavissa on lähes hellekelejä.
Viileydestä huolimatta kevättyöt ovat edenneet normaalissa rytmissään. Perunan istutus rupeaa olemaan jo loppusuoralla, samoin herneenkylvöt. Kesäkukkia ja vihanneksia on kylvetty myös. Kasvihuoneessa kävi vain vieras syömässä ensimmäisen erän kurpitsan siemeniä: myyrä oli kaivanut joka ikisen potin läpi, ja syönyt kaikki siemenet. Mistäkö tiedämme, että oli juuri myyrä? Siemenet kylvettiin uudestaan, ja kennojen päälle laitettiin räpsä. Seuraavana aamuna räpsästä löytyi sitten myyräpaisti. Sittemmin ei ole vieraita näkynyt, toki jätimme räpsät sinne kennojen päälle varmuuden vuoksi.
Kylvötöiden lisäksi on korjailtu aitoja, jotta lampaat saataisiin mahdollisimman pikaisesti laitumelle heti, kun ruoho on kasvanut riittävän pitkäksi. Toinen valmistelun alla oleva asia on valmistautuminen mansikan ja vadelman istutukseen, eli siis on haettu aiemmin tilattuja tavaroita, muokattu maata ja korjattu koneita. Maalaamista olisi myös tarjolla, ja sitä tehdäänkin heti kun sää ja muut työt sallivat.
Kevät on siis tullut, vaikkakin keikkuen. Iltaisin mustarastaat laulavat pihapuissa, ja illanhämärtyessä kuulee pöllön huhuilua. Pääskysiä ei ole vielä kunnolla näkynyt, eli kesää vielä odotellaan.
torstai 6. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti