Talvi näyttää saapuneen - ainakin kun katsoo ulos ja kun katsoo sääennustetta. Kummasti lumi valkaisee: ulkona näyttää paljon valoisammalta, kun maa ei ole enään musta. Lintulaudalla on jo kävijöitä, ja pihapiiriin tuntuu ilmestyvän joka päivä enemmän pikkulintuja tutkailemaan, josko olisi sopivaa apetta saatavana.
Talven alun myötä viime päivät ovat sujuneet talven tulon valmisteluissa. Kasteluputkisto saatiin haudattua maahan juuri sopivasti. Akkuja on latailtu - sananmukaisesti. Kuluneen kesän kuumuus oli kova testi traktoreiden ja autojen vanhoille akuille, jotka nyt sitten ensimmäisten kylmien myötä ovat yksi toisensa jälkeen on sanonut yhteistyösopimuksen irti. Akkujen heikko kunto on selvinnyt, kun on yritetty latailla niitä...eipä ole onnistunut. No, onneksi on talven sydän aikaa saada taas koneet ja laitteet vireeseen.
Joulun alla käymme taas muutamilla markkinoilla: matkassa on mukana ainakin omenoita, villoja ja vällyjä sekä limppareita. Joulumarkkinoista ensimmäinen on viikon päästä lauantaina 28.11. Hämeenkyrössä pidettävä Marrastori. Näiden markkinoidenlisäksi olemme mukana 11.12. Metsäkylän markkinoilla Ylöjärvellä sekä 18.12. Tuomaan Markkinoilla, Hämeen Linnassa. Tervetuloa!
perjantai 19. marraskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tervedys teille sinne Maisematielle!
Kiitos,että sain monta,monta kertaa
tulla kauniin maiseman hoidettavaksi
poimimaaan marjoja,yrttejä,kukkia,
perunoitakin!
On todella ihanaa,että olen saanut
tutuksi kanssanne!
Aamulla piipahdin sivulla. Huomasin,että olette tulossa Tampereelle
markkinoille! Mukava tieto!
Tovon,että jaksaisin tulla ostoksille silloin!
Kaikkea hyvää,terveyttä.elämäniloa,
Joulun odotusta,Alkavaa v.2011!
Teitä iloisesti tervehtien
Lahja Hartikka Tampereelta :)
Hei! Kiitoksia terveisistä ja oikein hyvää joulunaikaa myös sinnepäin!
Lähetä kommentti