Helmikuu ehti heilahtaa alkuun, aivan melkein varkain. Tammikuu on kulunut uusien asioiden opiskelussa, ja tässä helmikuun alussa on myös ollut erinomaisia koulutuksia. Tässä sydäntalvella ehtii paneutua uusiin asioihin hyvin, ja ehkäpä osaa sitten soveltaa kevään tullen uusia oppeja.
Ensimmäiset karitsat ovat myös syntyneet lampolassa. Viime syksynä tuntui, että uuhien kiimat alkoivat hitaasti - ja tämä tuntuma on ilmeisesti näin myös ollut. Karitsoinnit ovat alkaneet todella hitaasti, tavallisena vuotena kun karitsointi ikäänkuin rysähtää: alussa tulee paljon, ja vain muutama tulee lopuksi. Ilmeisesti märkä ja tasaisen lämmin syksy ei edistänyt uuhien kiiman alkua: ruokinta ja hoito oli muuten samantapaista kuin joka vuosi, mutta sää oli erilainen.
Tälläinen lauha helmikuun alku houkuttelee myös jo omenapuiden leikkauksien kimppuun. Sääennusteet lupailevat helmikuun jälkipuoliskon olevan tavanomaista kylmempi, eli vielä täytyy pidätellä leikkausintoa. Toivottavasti leikkauksen aikaan on kantohanget! Kantohanki helpottaa leikkaamista, kun ei rysähdä hangen läpi pellolla kulkiessa. Kantohanki on myös ikäänkuin jakkara, jonka turvin pääsee käsittelemään puun latvuksen helposti ja yksinkertaisesti.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti