Eilen paistoi aurinko! Jo toissa päivänä pilvipeite oli sen verran ohut ja repaleinen, että vanha taivas näkyi vähän. Mutta eilinen auringonpaiste oli varsin ihmeellinen valoilmiö: aurinkohan rupeaa olemaan jo melko korkealla ja lämmittävä vaikutuskin on jo jonkinmoinen.
Omenpuut kutsuivat siis eilen ensimmäisen kerran. Ensisijaisesti oli tarkoituksena käydä taas tarkistamassa, että jänikset ovat pysyneet omenatarhaa ympäröivän aidan takana. Toisaalta siinä tui sitten hiukan suunniteltua, miten ja mistä omenapuiden leikkausta pitäisi alkaa. Ja joku puu tuli leikattuakin siinä sivussa. Nyt täytynee kuitenkin ehkä vielä muutama päivä odotella ja katsella sääenusteita: ennusteissa ei saisi heti leikkauksen jälkeen olla kovin kovia pakkasia, koska vastaleikatut puut saavat pakkasvaurioita helposti.
Karitsoita rupeaa olemaan jo aika iso parvi - ne näyttävät tässä vaiheessa enemmän parvelta kuin laumalta. Kun uuhet saavat väkirehunsa, karitsat alkavat pyrähtelemään ympäri lampolaa yhtenä isona joukkona. Ääni, joka syntyy karitsoiden kiihdyttäessä juoksuun joukolla, on samantapainen kuin mikä syntyy ison lintuparven lentoon lähdössä. Ja karitsat osin näyttävätkin lentävän - niiden sorkat eivät kosketa juurikaan maata.
torstai 21. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti