sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Lämmin keli jatkunee

 Syyskuu on ollut hyvin lämmin, ja jopa helteitä on ollut. Sateitakin on ollut, mutta pääosin sää on ollut poutainen. Ensi viikoksi sää näyttäisi jatkuvan samanmoisena. Säästä huolimatta kasvit valmistautuvat jo osin talven tuloon - lehtiä tippuu ja kellastuu. 

Pelloilla satokausi on kääntymässä myös kohti loppua. Pensasmustikoita on vielä vähän alaoksilla, samoin jokusia maissintähkiä on siellä täällä. Omenoista ollaan edetty jo myöhäisimpien omenalajikkeiden, eli Antonovkan ja Åkero Hasselin poimintaan. Tilamyymälässämme myynnissä on niiden lisäksi mm. Punakaneleita ja Jaspia. Punakaneli on siitä metka omena, että sopivassa kohtaa kypsyneenä kerättynä se säilyy kylmiössä jopa liki joulua.

Tunneleissa satokausi on loppusuoralla, pieniä määriä mansikoita ollaan kerätty kyllä edelleen. Mansikkaa pääsee myös itsepoimimaan tunnelille, ja nyt arvioidaan ainakin vielä ensi perjantaina itsepoiminnan olevan mahdollista. Tuoremarjojen lisäksi meiltä voi ostaa pakastemarjoja - pakastamme marjoja parhaimman satokauden aikaan, ja niitä on saatavana joko meiltä suoraan tai REKO-ryhmien kautta.

Hyvä lämmin sää kasvattaa ruohoa laitumilla, ja lampaille ei vielä ole ollut tarvetta viedä lisäheiniä laitumille, joinakin vuosina jo elokuun lopulla on joutunut antamaan lisäheiniä ja tässä kohtaa vuotta ottamaan eläimet lampolalle.. Uuhet ovat nyt astutusryhmissä, eli treffeillä pässien kanssa. Kevään korvilla odotellaan siis karitsoiden syntymistä - viiden kuukauden päästä nähdään, millaista vilskettä lampolalla on.

Tilamyymälämme on avoinna edelleen, ja tällä hetkellä olemme avoinna ainakin perjantaisin klo 10-18 tai sopimuksen mukaan. Parhaiten meidät tavoittaa puhelimitse arkisin klo 10-18, ja useasti kannattaa silloin pirauttaa p. 0400-625 636. Joskus puhelin on jossain taskun pohjalla, tai vähän kauempana, eli kannattaa antaa soida pidempään, niin ehditään vastaamaan.


Ei kommentteja: