Kevät etenee perinteisesti kylvöjen ja istutusten parissa. Perunan istutukset lähetyvät loppuaan: uusi istutuskone on toiminut mukavasti ja helpottanut istutustyötä. Vanhalla koneella istuttajan piti olla rytmitajuinen, ja laittaa merkkiäänen mukaan perunat maahan. Uudella kuppikoneella istutettaessa ei rytmitajua tarvita: kaikki kupit täytyy vain saada täyteen. Toivottavasti tämä kone kestää käytössä vähintään yhtäkauan kuin edellinen - eli hyvin pitkään.
Kylvötyöt etenevät muuten tässä vaiheessa kevättä noiden piensiementen ja muiden erikoisempien kasvien kylvö -ja istutustöillä. Maahan on laitettu jo sipulia, maissia, papua, tilliä ja kukkasia.
Seuraava isompi työmaa on uuden mansikkapellon istutus. Mansikkamaan perustaminen alkoi jo viime vuonna, kun alalle levitettiin keväällä lampaanlantaa. Viime kesänä siinä kasvoi vehnää, ja syksyllä maa kynnettiin. Nyt äestyksien jälkeen on vedetty muoveja, ja tänään taitaa se valmistua. Seuraavaksi on vuorossa rivivälinurmen kylvö, minkä jälkeen vihdoin viimein päästään istuttamaan mansikkaa.
Lampailla on alkanut herkutteluaika, koska on taas aika kitkeä voikukkia. Aluksi ne saavat vain hiukan joka päivä, etteivät niiden mahat sekoa.
perjantai 2. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti