perjantai 4. kesäkuuta 2010

Kesän kynnyksellä

On vaikea sanoa, onko kesä jo alkanut vai ei: pääskyset ovat jo toki viheltäneet taivalla jo kauan, mutta toisaalta se kesän ensimmäisen mansikka on vielä syömättä ja ensimmäinen uusi pottu keittämättä. Puiden lehdet rupeavat olemaan täysikokoisia, mutta vielä sellainen kesän syvä vihreys ei vielä väritä lehtiä: varsinkin koivut näyttävät vielä melko vaaleilta, ja ovatkin vielä pehmeäköjä ja salaattiin sopivia.

Näillä näkymin näyttäisi siltä, että kesän makuun - eli maistelemaan ensimmäisiä mansikoita ja uusia perunoita - päästään reilun viikon kuluessa.

Nyt viikonlopuksi on ennusteissa luvassa melko koviakin halloja, joten nyt viime päivien ajan valmistauduttu hallan torjuntaan. Joskus kuulee kummastelua siitä, että miksi hallaa ei pystytä torjumaan, jos hallavaroitus tulee iltauutisten säätiedotteessa. Meillä hallaaan varautuminen vie n. 2 - 3 päivän työn, mistä syystä sääennusteet, niiden tarkkuus ja ennusteiden jatkuva seuranta on osa hallantorjuntaa...no, kaikkien muidenkin töiden suunnitteluun vaikuttaa säätila, eli jos sääennusteisiin meillä on oikea intohimo. Uusi ennuste kun päivittyy 3 - 4 tunnin välein, ja sadetutkakuvat puolen tunnin välein. Hallantorjunnassa käytämme harsoja ja sadetusta: valittu menetelmä riippuu kasvukauden vaiheesta (eli siis kasvien kehitysvaiheesta) ja ennustetusta hallan ankaruudesta. Nyt ensi yötä ajatellen kaikki on muuten saatu järjestykseen, vielä täytyy tarkistaa sadettimien toiminta. Hallan ankaruutta pystyy ennustumaan näin illan kääntyessä yöksi, kun seuraa lämpötilan laskua ja laskun nopeutta. Ihan aina ei toki pelkästään lämpötila kehitys riitä, joskus pilvet, tuulet tms voivat muuttaa tilannetta dramaattisesti.

Niin, silloin edellisellä kerralla blogia päivttäessä samalla tavoin oli hallantorjunta ajankohtaista. Silloin ei hallaa syntynyt, vaikka ennusteet niin näyttivät.

Ei kommentteja: