sunnuntai 5. toukokuuta 2013

toukokuun alun hulinaa ja kesän suunnittelua

Toukokuu on alkanut vaihtelevan sään vallitessa: aurinkoa on ollut, hiukan vettä piskonut. Tuulta on riittänyt. Lämpöä on nyt ennusteessa aika tavalla, ja varmaankin kasvu räjähtää nyt joka puolella.

Pelloilla on siis riittänyt vilskettä: perunaa on istutettu, hernettä, porkkanaa ja tilliä kylvetty. Maissin kylvö on aloitettu, ja kasvihuoneessa on terhakoita taimia odottamassa pellolle pääsyä. Vajaa kuukausi sitten varrennetut omenapuiden perusungot heräilevät, eli pian voi tarkkailla, kuinka hyvin varrennukset  ovat onnistuneet. Ruoho on jo alkanut kasvunsa, ja lampaita on jo siirretty laitumelle.

Suoramyymälä Puimasuulin avajaisia vietettiin Vapun päivänä 1.5. - sää suosi, ja väkeä riitti. Kiitokset kaikille poikkeajille. Pukit eivät vielä olleet oppineet täysin Pukkitornin käyttäjiksi, mutta koulutus on käynnissä.

Kesän tapahtumat jatkuvat heti ensi lauantaina, kun Mahnalan Ympäristökoulun vanhempainyhdistys Mahla järjestää la 11.5. klo 11 - 15 peräkonttikirppiksen Puimasuulin piha-alueilla. Kannattaa tulla katsomaan, mitä mielenkiintoista on tarjoilla silloin.

Su 16.6. klo 10 - 17 vietään Mansikkakauden avajaisia. Avajaisiin pääsee m/s Purimon kyydissä risteillen, sillä samalla avataan risteily reitti Hämeenkyröstä Mihariin. Luonnollisesti MIharin laivaterminaaliin pääsee myös Nokian suunnasta. m/s Purimon matkustajille tarjoame ilmaisen traktorikyydityksen tilallemme. Mansikkakauden avajaisissa on aikuisille kahvi-ja kakkutarjoilu, lapsille tarjolla on mansikkapehmismaistiaisia. Matti Yrjölä esittelee Paavo Yrjölä - kuvanäyttelyn klo 14, tervetuloa kuuntelemaan värikästä esitystä. Mansikkakauden avajaiset kruunaa irkkubändi Jharys. Mukaansa tempaava musiikki alkaa klo 18, ja kestää kolmisen tuntia. Lippuja on myynnissä Puimasuulissa jo nyt.

Kesällä tiedossa on linnunpelättikisa , ja syksyllä Marjatilan Markkinat.


Ei kommentteja: