tiistai 23. huhtikuuta 2013

Vappua odotellessa

Tänään aloitettiin toukotyöt vauhdilla: perunaa istutettiin aika iso ala, ja porkkanaa kylvettiin myös. Taimien koulimista ja esikasvatettavien vihannesten kylvöä on myös tehty. Vadelmamailla on käynnissä leikkaaminen ja sitominen, ja mustikkamaankin leikkaus pitäisi alkaa. Niin, ja vielä omenapuiden leikkauksen kanssa on vielä vähän töitä. Aika hulinaa siis, ja täytyy hiukan pohtia, mikä työ on tärkeys järjestyksessä ensimmäinen.

Suoramyymälä-kahviomme eli siis Puimasuuli avautuu Vapunpäivänä 1.5. klo 12. Kahviossa on myynnissä nakkia, perunasalaattia ja patonkia. Uutena tuotteena meille tulee myyntiin Mattilan marjatilan Alkoholiton mansikkainen kuohujuoma. Vapun kunniaksi paikalle on tulossa myös vappupallojen kauppias - tule ja valitse mieleisesi!


Ei kommentteja: