Eilen sää oli vielä varsin keväinen: aurinko lämmitti, linnut lauloivat ja vesi juoksi puroina. Tänään puolen päivän aikaan alkoi lumisade, ja nyt pyryttää aika tavalla, lähes taivaan täydeltä. Sääennusteet lupaavat, että ensi viikon puolella öitten pitäisi lämmitä - kyllä se kevät sieltä siis on tulollaan.
Omenapuiden leikkaus on mennyt mukavasti, ja hyvin pian pitäisi varttaa taimia. Omenapuun runko ja juuristo ovat eri puuta kuin varsinainen hedelmiä tuottava osa: jaloversot otetaan hyvistä, terveistä puista ja vartetaan näin keväällä perusrunkoon eli juuriosaan. Varttamisesta reilun kuukauden päästä näkee, miten työ on onnistunut: jos varrennus onnistuu hyvin, jalo-oksassa kasvavat kauniit lehtiruusukkeet. Varrennuksesta hedelmiin menee sitten useampi vuosi aikaa. Hedelmien muodostukseen vaikuttaa sää ja vuodet, perusrunko, jalo-oksa, leikkuu ja muu hoito...eli siis ihan kaikki.
Tässä kevään alkua odotellessa olemme suunnitelleet tulevaa. Avaamme Suoramyymälä Puimasuulin ke 1.5. eli siis vapun päivänä. Toivottavasti silloin ei sada ainakaan näin paljon lunta! Toukokuun ajan olemme avoinna viikonloppuisin ja arkipyhinä, kesäkuun alusta alkaen olemme avoinna joka päivä. Tervetuloa!
Hämeenkyröstä tai Nokialta tullessa kannattaa huomata myös m/s Purimon uusi reitti: m/s Purimo poikkeaa Miharissa koko kesän sunnuntaisin sekä heinäkuussa myös keskiviikkoisin. Järjestämme risteilyasiakkaille kuljetukset Miharin "laivaterminaalista" tilallemme.
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti