torstai 28. marraskuuta 2013

kiitos!

On tässä ollut hiukan pökerryksissä, kiitosta vaan kaikille! Tämä kaikki ei olisi mahdollista ilman monien tukea, ja erityisesti ilman asiakkaita. Kiitos, että saamme tuottaa teille ruokaa lähellä. Olimme myös hyvin otettuja, kun Agronomiliitto näki meidät palkinnon arvoisiksi.

Mutta joulu lähestyy, ja jouluun liittyvät touhut myös. Ylihuomenna lauantaina kannattaa suunnata kohti Hämeenkyröä, ja Marrastoria. Marrastorin järjestää Hämeenkyrön Hälläpyörät, paikallinen partiolippukunta, ja myyjiä on taas laidasta laitaan. Me olemme Kehäkukalla, minkä lisäksi myyjiä on myös Heiskalla. Tervetuloa!

Reilun viikon päästä, eli heti Itsenäisyyspäivää seuraavana lauantaina, avaamme myös Puimasuulin joulun ajan. Myynnissä on kaikenlaisia herkkuja - toivottavasti saamme maisteluun ja myyntiin myös joitakin uutuustuotteita, kovasti siihen tähtäämme. Tänä syksynä olemme yrittäneet opiskella monenmoisia asioita lisää, ja pää pursuaa taas uusia jatkojalostusideoita sekä muutamia uusia juttuja pellollekin, viljelyyn, Joulunaikaan myös lampolaamme pääsee tutustumaan. Tervetuloa siis!

Joulukuusisafarista vielä: järjestämme su 22.12. klo 13 alkaen Joulukuusisafarin metsään. Safarilaiset kuljetetaan traktorilla metsään, mistä voi valita haluamansa kuusen ohjeiden mukaan. Kuusen hinta on 30 €, ja se pitää sisällään kuljetuksen metsään ja sieltä pois sekä taatusti tuoreen joulukuusen. Puimasuulissa tarjoamme safarilaisille sekä muille asiakkaille lämmintä marjamehua.


Ei kommentteja: