Tänään aloiteltiin toukotöitä oikein kunnolla: herne- ja perunamaat äesteltiin, ja hernettä, tilliä ja porkkanaa kylvettiin. Aikataulullisesti mennään ihan tavanomaisen kevään tahtiin, eli ensi viikolla aloitellaan perunan istutusta. Kylvötöiden lisäksi on leikattu vadelmaa, vartettu omenapuita, kierretty lammasaitoja ja suunniteltu karitsoitten vierotusta. Marjat näyttävät talvehtineen hyvin, eli kasveilla on hyvät lähtökohdat räjähtävään kasvuun nyt kevään edetessä.
Tulevan sunnuntain ja maanantain välinen yö on ensimmäinen vanhan kansan suviöistä. Suviöitä on peräkkäin kolme, eli viimeinen on 13.4. - 14.4. välisenä yönä. Huhtikun 14. päivästä alkaakin siis jo suvi ja se kestää lokakuun 14. päivään. Vanhan kansan mukaan Tiburtitusta vastaava yö oli marjavuoden ennustaja: kylmä yö on pahasta, lämmin hyvästä. Jos tulevina suviöinä on kylmää, on kylmiä öitä vielä yhdeksän viikkoa niistä eteenpäin. Täytyy yrittää muistaa kirjata ylös öiden lämpötiloja, niin saa ennustaa kevään etenemistä.
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti