maanantai 19. maaliskuuta 2018

Termistä kevättä odotellessa

Päivän pituus on jatkanut kasvuaan, ja lumen valkeus vielä edistää valon levittäytymistä. Huikean kauniita kevättalven päiviä onkin nyt ollut - toki tässä jo hiukan odotellaan malttamattomana termisen kevään alkua. Terminen kevät alkaa silloin, kun keskilämpötila on pysyvästi nollan yläpuolella. Kevät on vuodenajoista lyhin: termisen kevään alusta kuluu yleensä pari-kolme viikkoa siihen, että pelloilta on lähtenyt lumi ja reilu kuukausi-puolitoista lumen lähtöön metsistä. Terminen kesä alkaa, kun keskilämpötila kohoaa pysyvästi yli +10ºC. Huomennahan on myös kevätpäiväntasaus, ja loppuviikosta Marian päivä. Vanhan kansan sanontojen mukaan Marian päivästä "reet laitetaan naulaan", eli alkaa kelirikko ja reellä ei enää pääse kulkemaan. Saa nähdä, joko siis ensi viikon aikana mennään vauhdilla kohti keväöttä - varsin pitkä talvi tästä on muotoutunut tähän mennessä.

Kevättä tai ei - tunneleilla puuhastellaan jo, ja pian päästään istutuspuuhiin. Muutama liian kylmä yö on vielä ennusteissa, mutta auringon lämpö tuntuu jo hyvin tunneleissa. Omenapuiden leikkauskin rupeaa olemaan nyt ajankohtaista. Joskus omenapuita on voinut leikata jo heti alkuvuodesta, mutta onneksi tänä vuonna ei tohdittu eikä ehditty sitä aloittaa - sen verran kovia pakkasia helmikuun lopulta alkaen on ollut.

Ei kommentteja: